Pikainen valmentajanvaihdoskaan ei tuottanut sarjapisteitä TPS:lle − JYP oli tyly isäntä entiselle päävalmentajalleen
Kotijoukkue lähti otteluun lähes viikon levänneenä, sillä edellisen kerran hurrikaani nähtiin kaukalossa viime viikon lauantaina, kun se puhkui ja puhalsi porissa Ässät 7-0 nurin. Edellinen kotiottelu päättyi HIFK:n selvään voittoon, mutta muuten hurrikaani on ollut vahva kotiluolassaan.
Eetu Laurikainen tarjosi Hippoksen perjantai-iltaan sitä mitä häneltä odotettiinkin. Uskallus pelata omilla vahvuuksilla, sekä aktiivisuus toivat positiivisen leiman Laurikaisen peliin. Päästetyt maalit puolestaan toivat esiin suuren heikkouden, pelikovuuden puutteen. Ensimmäinen maali meni patjan alta läpi ja toisessa maalissa hurrikaanivahti hukkasi kiekon, jonka jälkeen vain tyytyi jäämään maskipelaajan taakse.
Ottelun alussa JYPin oman alueen puolustaminen oli hyvin sekavan ja pehmeän oloista. Jyväskyläläiset saavatkin kiittää onneaan, etteivät turkulaishyökkääjät onnistuneet hyödyntämään paikkojaan. Pelin edetessä JYP sai tiivistettyä omaa aluettaan, joka näkyi siinä että JYP pystyi kääntämään pelinhallinnan itselleen.
Hurrikaanipaitojen karvauspelaaminen oli vahvaa ja kiekkoja onnistuttiin riistämään jo hyökkäysalueella, josta tuloksena ottelun avausmaali sekä muutama hyvä maalipaikka.
Jyväskyläläisten hyökkäminen oli pirteää ja se kykeni murtautumaan TPS:n puolustuksesta aika ajoin jopa heittämällä läpi. Vahvat ja selkeät hyökkäyksen rakenteet sekä vaihtorytmi ja -kuri toivat tasaisen tappavalla tahdilla JYPille tuotteliaita hyökkäyspään myllytyksiä.
Ylivoimalla JYP onnistui pyörittelemään turkulaisnelikkoa miten halusi. Välillä se sahasi läpisyöttämällä levittäytyneen nelikon palasiksi, toisinaan ylivoimaviisikko puristi turkulaisten alivoiman pieneksi kilpikonnaksi maaliaan vartioimaan. Hyvistä elementeistä huolimatta tehot ylivoimalla jäivät piippuun.
Alivoimaansa jyväskyläläiset ovat saaneet pikkuhiljaa paranneltua, ja tänään se väläytteli jo hyvää aktiivisuuttansa. Parannettavaa kuitenkin vielä jäi, sillä hetken passivoituminen maksoi yhden päästetyn maalin.
Jälleen yksi outo päivä lisää turkulaiselle jääkiekolle. TPS antoi vihdoin potkut päävalmentajalleen Kalle Kaskiselle, vain kaksi tuntia ennen ottelun alkua. Illan ottelussa penkin takana käskyttikin jo uusi päävalmentaja Marko Virtanen. Turussa varmasti odotetaan nyt Virtaselta mahdollisimman nopeaa muutosta niin peli-ilmeeseen kuin tulokseenkin.
Julius Pohjanoksan pelistä heijastui vahvasti pelirohkeuden puute. Ei hän helppoja maaleja päästänyt, mutta ei kyennyt ottamaan niitä muutamia isoja torjuntoja, joita turkulaisjoukkue kaipaisi voittaakseen otteluita.
Pohjanoksa sijoitti itsensä usein lähemmäs maaliviivaa, sen sijaan että olisi uskaltanut pelata rohkeasti maalivahdinalueen kaarella. Muun muassa tämä sai hänet näyttämään hyvin pieneltä maalinsuullaan. Pohjanoksan "pienuus" heijastui tulostaulun lisäksi myös TPS -pelaajien luottamukseen heikentävästi.
Valmentajan vaihdos ei ainakaan vielä saanut aikaan puolustuksen ryhtiliikettä. TPS:n puolustusalueen puolustaminen oli seisovaa ja pehmeää kuin pöydälle viikoksi unohtunut kahvikerma. Oman maalinedustan kaksinkamppailuista turkulaiset tulivan voittajina ulos vain muutaman kerran, mikä ikävä kyllä näkyy dramaattisesti ottelun tuloksessa.
Myös muualla kuin puolustusalueella oli vaikeaa. TPS oli jostain kumman syystä unohtanut kokonaan, mitä on puolustajien porrastus ja tästä syystä yksinään turkulaismaalia kohti luistelevaa JYP –pelaajaa jahdattiin takaa useammankin kerran ottelun aikana.
Hyökkäysalueelle päästessään TPS oli vahva. Se onnistui läpi pelin luomaan kulmapyörityksistä laadukkaita maalipaikkoja, mutta viimeistelyssä jäätiin kaipaamaan kovuutta.
"Maalille, maalille", kaikui huuto TPS -penkin takaa, kun päävalmentaja Virtanen käskytti uutta joukkuettaan. Tähän huutoon turkulaismiehistö vastasi ja ajoittain jopa kaikki kolme kentällä ollutta valkomustaan paitaan sonnustautunutta pelaajaa nähtiin taistelemassa elintilasta JYP -maalin edustalla. Juuri tällä tavalla TPS myös teki molemmat tasakentällisin syntyneet maalinsa.
Yksi tehty ylivoimamaali antaa turkulaisille puhtaat paperit. Alivoimalla TPS oli yhtä vaikeuksissa kuin viidellä viittäkin vastaan puolustettaessa, mutta säästyi takaiskuilta lähinnä JYPin huonon viimeistelyn ansiosta.
Kalle Kaskinen matkasi Jyväskylään, veti TPS:n aamujäät ja sai potkut. Hänen tilalleen palkattiin JYPin peräsimestä aikaisemmin tutuksi tullut Marko Virtanen.
Jyväskyläläisten hyökkäys pyöritteli TPS -puolustuksen läpi, samalla kun turkulaiset hihkuivat kuorossa "OHO" -huutoja ja tekivät merkkausvirheitä.