Perjantai 1.11.2019 jää muistiin TPS:n ilmoituksesta erotaa Kalle Kaskinen valmentajan paikalta, kun Marko Virtanen korvasi TPS-käskijän. Ilmoitus asiasta tuli vain kaksi tuntia ennen pelin alkua.
Tilanne toi oman mausteensa myös TPS:n valmistautumiseen JYPiä vastaan. Joukkue tuli Jyväskylään jo torstaina ja perjantain aamujäät johti vielä Kaskinen. Peliin valmistautuminen alkoi kuitenkin uuden käskijän alaisuudessa.
− Hallilla saimme tietää tilanteen. Marko piti palaverin ja hyppäsimme askiin. Ei tilanne sen ihmeellisempi ollut.
TPS hävisi ottelun 3−6. TPS:n otteissa paistoi tuttua pirteää hyökkäysalueen hyökkäyspeliä, mutta puolustussuuntaan riittää korjattavaa. Puolustuspään virheistä oma osansa sattui myös kapteeni Wirtaselle, jolle kirjattiin kolme rangaistusta ja teholukema -3.
− Vähän oli tekemistä. Ilme ja yritys oli halutunlainen. Riittää kuitenkin korjattavaa, huolimattomuudesta tämän tason vastustajaa vastaan rangaistaan.
Isossakin kuvassa paljon parannettavaa
Kaskisen ja TPS:n teiden erkanemisella on spekuloitu koko syksyn, sillä turkulaisten alkukausi on ollut vaikea. 18 ottelun jälkeen TPS:llä on kasassa 14 pistettä ja sarjataulukon toiseksi viimeinen sijoitus.
Myllerrystä on riittänyt myös kaukalon ulkopuolella, muun muassa urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäen irtisanoutumisen vuoksi. Pelaajien keskuudessa keskittyminen on yritetty pitää olennaisessa.
− Pelaajat pelaa, valmentajat valmentaa ja toimistolla tehdään päätöksiä, Wirtanen summaa.
− En ole henkilöhtaisesti miettinyt asiaa (valmentajanvaihtoa), ja joukkueenkin kanssa puhuttu tästä. Turha miettiä asioita, joihin ei voi vaikuttaa.
Kapteenin tehtävä on tärkeä muun joukkueen ja valmennuksen välissä. Wirtanen ei ole muodostanut asiasta taakkaa.
− En koe taakkaa, sillä tämä ei ole yksilöiden show. Yhdessä mennään. Kun itseluottamus on kateissa, pitää vain kaivaa syvemmältä.
TPS:n seuraava peli tulee nopeasti, kun lauantaina vastassa on Ilves. Tuoreelle päävalmentajalle ei jää kovin paljoa aikaa tuoda omia pelillisiä asioitaan. Mahdollisuus harjoittuleen aukeaa toki Ilves-ottelun jälkeen, kun edessä on noin puolentoista viikon miittainen maajoukkuetauko.
Nousu alkaa kapteenin mukaan perusasioista, kuten kamppailuhalun, oikean ilmeen ja itseluottamuksen löytämisestä. Sitä kautta myös peliä saadaan kuntoon.
− Jos joku asia uupuu, pisteitä ei paljoa tule. Tulos ei tule ilmaiseksi, Wirtanen kertaa.
− Tämä on tulosurheilua, tulokset pitää saada nousuun. Tyyli ja tavat, niillä ei oikein ole väliä.