Suomi kohtaa tänäkin vuonna Kanadan nuorten MM-kisojen jatkopeleissä. Viime vuonna kohtaaminen osui puolivälierään, jossa Suomi pudotti kisaisännät jatkoajalla. Tänä vuonna panoksena on finaalipaikka. Kanadan joukkue on Suomelle tuttu, sillä viimeinen harjoituspeli ennen turnausta pelattiin juuri Kanadaa vastaan.
− Vähän samantyylinen vastustaja tulee kuin USA. Ovat hieman suoraviivaisempia ja kovempia ampumaan. Kanada on myös aina tehokas. Harjoituspeli heitä vastaan oli hyvä testi. Kanada oli siinä hyvä, eikä mekään huonoja oltu, päävalmentaja Raimo Helminen kuvailee vastustajaa.
Suurimmaksi kehityskohteeksi USA-ottelusta Helminen näkee viimeistelytehokkuuden. Tiukassa kamppailussa olisi ollut paikkoja useampaan kuin yhteen maaliin.
− Maaleja tarvis tehdä, jos voittaa haluaa. Meillä oli aika hyvät paikat, niistä olisi pitänyt pari-kolme maalia tehdä. Ei niitä paikkoja tämän tason peleissä ilmaiseksi jaeta. Ylivoimahyökkäyksistä olisi pitänyt tehdä maaleja.
− Hyvällä puolustuksella ja tehokkaalla viimeistelyllä on mahku voittaa. Ei me näitä pelejä totaalisesti dominoida. Ei saa antaa heille aikaa häärätä miten lystää, pitää pysäyttää heidän peliä vähän joka puolella. Pitää pakottaa hyökkäämään kahdella-kolmella miehellä, sitä on sitten helpompi puolustaa, Helminen näkee lääkkeeksi Kanadaa vastaan.
Kokoonpanon osalta Nuoret Leijonat luottaa samaan ryhmitykseen kuin aiemmin. Helmisen mielestä yhdentoista hyökkääjän kierrätys on toiminut pakon edessä hyvin.
− Kyllä se yhdentoista hyökkääjän kierrätys toimii kuin enkeli, kun ei vaihtoehtoja ole. Ei pojat mistään valita. Jos pari miestä johtaja jostain pystyisi taikomaan, niin kyllä meillä tilaa olisi. Ei tässä pysty mitään isoja muutoksia kokoonpanoon tekemään.
Suomen ja Kanadan välinen välieräottelu pelataan Suomen aikaa kello 20 alkaen. Voittaja etenee sunnuntai-illan finaaliin Ruotsi-Venäjä -välierän voittajaa vastaan. Häviäjät pelaavat pronssiottelussa sunnuntai-iltapäivänä.