Kultamitalistit ottivat ilon irti Olympiastadionilla – näitkö tätä kaikkea televisiossa?
Leijonat juhli maan ensimmäistä olympiakultaa Olympiastadionilla maanantai-iltana. Paikalle oli saapunut 20 000 fania, eikä ketään tuntunut haittaavan kauhea lumipyry. Tunnelma oli katossa koko tapahtuman ajan.
Pronssia voittaneet Naisleijonat saapuivat lavalle ensin.
Ellinoora esitti kappaleen Leijonakuningas.
Lumipyry ei suomalaisia haitannut.
Gettomasa kävi nostattamassa tunnelmaa ennen kultamitalisteja.
Kultaleijonat saapuivat paikalle.
Lavalla nähtiin tottakai myös JVG.
Markus Granlund sai lämpimän halauksen Jare Brandilta.
Suomen liput liehuivat.
Portion Boys pisti lavalla bileet pystyyn.
Kaikki olivat fiiliksissä.
Paikalla oli myös Leijonien maskotit.
Viimeisenä Vesala esitti Finlandia-hymnin.
Muutama katsoja päätti lähteä pelaajien tavoin kunniakierrokselle, mutta heidän matkansa loppui kesken.
Kultamitalistit kiittivät fanejaan.
Marko Anttilan tytär pääsi kokemaan tapahtumat parhaalta paikalta.
Petteri Lindbohm jätti vielä jälkensä stadionille tehden lumienkelin.
Kaikki kuvakoosteet
KooKoo otti neljännen voittonsa putkeen kaataen kotonaan Kärpät
LIIGA | 10.1.2025 23:05
Tappara palasi voittokantaan murskavoitolla
LIIGA | 10.1.2025 22:18
Tyttöleijonat aloitti MM-kisat kahdella tasaisella pelillä
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 17:20
Nuorten Leijonien kova taistelu ei riittänyt – Yhdysvallat juhli jälleen maailmanmestaruutta
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 8:57
- 1 / 1382
- ››
Muut timanttikuvat
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
Timanttikuva: Tampereen paikallinen herättää tunteita
LIIGA | 15.11.2024 19:24
- 1 / 131
- ››