Omalle sukupolvelleni ikoninen ruotsalaisvahti Tommy Salo edusti jonkinlaista arkkivihollista, joka seisoi maalillaan viimeisenä lukkona Tre Kronorin pöllyttäessä leijonamiehistöä kerta toisensa jälkeen.
Elämäkertateos Mitt liv bakom masken (Idrottsförlaget, 2022) avaa Salon uraa ja elämänvaiheita miehen itsensä kertomana. Kirjan viimeisiä sivuja lukiessani, minut valtasi voimakas empatian tunne. Upeita hetkiä kokenut ja voittoja maistanut Salo on uransa jälkeen kokenut lukuisia vastoinkäymisiä. Miehestä huokuva vilpitön kiltteys ja nöyryys saa paatuneimmankin kyynikon toivomaan hänelle jatkossa pelkkää hyvää.
Olympiakullan ja maailmanmestaruuden voittanut ruotsalainen on sukunimestään – ja taustastaan – huolimatta suomalaisille varsin etäinen hahmo. Tommy Mikael Salo syntyi pienessä Surahammarin kunnassa, Einari ja Terttu Salon perheeseen vuonna 1971. Surahammar sijaitsee Keski-Ruotsissa, noin 20 kilometriä Västeråsista lounaaseen.
Kirjan 186 sivua on jaettu kuuteen osaan, joista kolme ensimmäistä keskittyy Salon lapsuuteen, kasvuun ammattilaiseksi Ruotsissa ja NHL:ssä, sekä miehen maajoukkueuraan. Jälkimmäisissä osissa kuvataan Salon paluuta Ruotsiin, aktiiviuran jälkeistä aikaa valmentajana ja urheilutoimenjohtajana, sekä lopuksi nykyhetkeä. Uran jälkeiseen aikaan mahtuu muun muassa kamppailua mielenterveysongelmien kanssa, avioeroja ja tuomio rattijuopumuksesta.
Ääneen pääsevät Salon itsensä lisäksi miehen perheenjäsenet, vanhat pelikaverit ja valmentajat, sekä ystävät kaukalon ulkopuolelta. Muiden näkemyksistä välittyy paitsi pyyteetön arvostus Saloa kohtaan, myös miehen herkkä luonne ja aika ajoin lähes erakkomaiset piirteet.
Tarinat jäävät pintaraapaisuksi
Salo on kiistatta yksi kaikkien aikojen eurooppalaisista maalivahdeista. Vuonna 1994 Lillehammerissa voitettu olympiakulta nosti tuolloin 23-vuotiaan veräjänvartijan suuren yleisön tietoisuuteen. Salo siirtyi tämän jälkeen Pohjois-Amerikkaan, viihtyen taalaliigassa peräti 11 kauden ajan.
Salo kertoo kirjassa erilaisia tarinoita elämästään ja uransa varrelta, mutta niiden sisältö jää verrattain ohueksi. Teksti on enemmänkin ääninauhalta purettua jutustelua, josta puuttuu punainen lanka ja syvällisyys. Tarinat ovat yksittäisiä kokemuksia esimerkiksi peleistä ja illallispöydistä tai lyhyitä kuvauksia pelikavereista, tyyliin "hän oli hyvä pelaaja ja meillä synkkasi heti". Lapsuus kuvataan turvallisena ja hyvänä, joskin väliin ujutetaan kokemuksia koulukiusaamisesta.
Vaikka Salo varsin avoimesti avaa kipeitäkin asioita, tekstistä huomaa, että mies on jatkuvasti epämukavuusalueella ja haluaisi vetäytyä omiin oloihinsa. Hän kertoo avautuvansa, koska on pakko ja hänen kohtalonsa voi auttaa muita samassa tilanteessa olevia.
Tärkeä puheenvuoro inhimillisyydestä
Salt Lake Cityn olympialaisissa vuonna 2002 lipsahtanut maali Valko-Venäjää vastaan pudotti Ruotsin jatkopeleistä, ja teki Salosta koko kansan syntipukin. Seurauksista saivat tuta myös miehen lähipiiri. Muun muassa Salon sisaren lapset joutuivat kiusaamisen kohteeksi. Tapauksen seurauksena Salo alkoi kärsiä masennus- ja ahdistusoireista, jotka ovat piinanneet häntä tähän päivään asti. Näistä huolimatta, mies kykeni pelaamaan vielä useita vuosia huipputasolla.
Jokseenkin ohuesta rakenteestaan ja analyyttisyyden puutteesta huolimatta, Tommy Salon ja Ronnie Rönnkvistin kirjoittama Mitt liv bakom masken on tärkeä teos. Salo osoittaa, että absoluuttiselle huipulle päästääkseen – ja siellä pysyäkseen – urheilijan ei tarvitse olla luodinkestävä, testosteronia uhkuva jäämies. Myös heikkouksista puhuminen on nykyään sallittua, eikä se ole enää samanlainen tabu kuin 20 vuotta sitten.
Kirja on toistaiseksi saatavilla vain ruotsinkielisenä.
