Keväällä tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta aikaa siitä, kun Lappeenrannan SaiPa pelasi 2000-luvun parasta kiekkoaan. Kiekkobuumi oli niin valtava, että jopa kaupunginjohtaja Kimmo Jarva oli MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa kertomassa SaiPan korvaamattomasta vaikutuksesta Lappeenrannalle.
2010-luku oli lihavien vuosien aikaa Lappeenrannassa niin urheilullisesti kuin taloudellisesti, mutta viimeiset vuodet ovat olleet selviytymistä kriisistä toiseen ja pelillisesti SaiPa on menettänyt täysin identiteettinsä.
Menestyksen puutteesta huolimatta suurin osa nykyisistä SaiPan kannattajista on saatu sitoutettua seuraan muun muassa sillä, että Kisapuistosta yksikään vierasjoukkue ei lähde ilmaisten pisteiden kanssa kotimatkalle. Valitettavasti viime vuosina ollaan liian usein nähty alistunut kotijoukkue, jonka selkäranka katkeaa helposti heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen.
Uusien kannattajien sitouttaminen on haastavaa, kun seura ei menesty, tarina puuttuu täysin ja oma juniorituotanto sakkaa pahasti. Uusien niin sanottujen valmiiden pelaajien houkuttelu on myös vaikeaa, jos seuran tarjoama kokonaisuus ei ole uskottava. Oikeustaistelu entisten valmentajien palkkasaatavista lienee tahrinnut SaiPan mainetta myös valmentajamarkkinoilla.
Toimitusjohtaja Jussi Markkanen on saanut kannattajien keskuudessa paljon kritiikkiä osakseen, mutta yksittäisten syntipukkien sijaan SaiPassa tulisi keskittyä ratkaisuihin.
Jääkiekkoseura ei voi olla pelkästään kiva työpaikka, jossa näkee kavereita.
Ratkaisuna ei voi olla se, että koko toimisto pistetään vaihtoon. SaiPan vielä julkaisemattomassa strategiassa otetaan varmasti kantaa seuran tulevaisuuteen, mutta kauniiden sanojen ja sloganeiden lisäksi nyt kaivataan tekoja. Niitä syntyy, kun organisaatiokulttuuri on sellainen, jossa asioita tehdään laadukkaasti ja menestystä janoten. Jääkiekkoseura ei voi olla pelkästään kiva työpaikka, jossa näkee kavereita.
Konkreettiset teot voi aloittaa esimerkiksi urheilutoimenjohtajan palkkaamisesta. Seuraavana askeleena on junioritoimintaan panostaminen niin, että saipalainen identiteetti ja tapa pelata näkyy jo junioripolun alussa.
Lisäksi SaiPan ympärille tulisi luoda viestinnällisesti edes jonkinlainen tarina. Kädenlämpöisillä "SaiPa huipulle"- tai "Tää on SaiPa" -sloganeilla ei valitettavasti kovin pitkälle pötkitä. Seuran aiemmin hyvin toiminut viestintäpuoli hakee vielä askelmerkkejään.
Organisaatiokulttuurin kehittäminen on sellainen asia, johon hallitukseen kutsutulla 2010-luvun menestystarinan arkkitehtinä toimineella Riku Kallioniemellä on varmasti näkemystä. Hallituksen muiden jäsenten on syytä kuunnella, kun SaiPan entinen toimitusjohtaja avaa suunsa.
Seurassa on joka tapauksessa tarve tehdä sisäisesti iso remontti, jotta organisaatio on valmis siirtymään mahdollisen uuden areenan aikaan tulevaisuudessa. Uuden hallin rahoituksen saaminen on vaikeampaa, jos seura on tuuliajolla.
Kirkkailla valoilla, katkarapuvoileivillä ja hotelliaitioilla ei tee mitään, jos perustukset ovat homeessa.
