Otteluanalyysi: Alivoimista selvinnyt Pelicans tuli päätöserässä rinnalle ja ohi – Kärpät kaatui ylivoimapelin tehottomuuteen

LIIGA / Artikkeli
Patrik Bartošák oli vahva maalillaan. Arkistokuva.
Isku Areenalla nähtiin hieno ja tasainen pienten marginaalien jääkiekko-ottelu, joka kääntyi lahtelaisten kolmannen erän alun pikamaaleilla Pelicansille lukemin 2–1.

Pudotuspeliviivan ympärillä sarjataulukossa sijaitsevat Pelicans ja Kärpät lähtivät viikon päättävään otteluun erilaisista lähtökohdista. Kärpät kärsi edellisellä kierroksella tappion KooKoon vieraana, kun taas Pelicans haki vuorostaan täydet kolme pistettä Lappeenrannasta.

Ennen ottelua Kärpät oli viiden ottelun kuntopuntarissa sijalla neljä. Kärpät on päävalmentaja Ville Mäntymaan johdolla kohentanut otteitaan selkeästi alkukaudesta ja muun muassa joukkueen puolustusta on rukattu uuteen uskoon.

Myös Pelicans on saanut otteitaan selkeästi tasaisemmaksi alkukauden turbulenssiin verrattuna. Lisäksi joukkue vahvistui SaiPa-otteluun, kun kanadalaishyökkääjä Josh Lawrence liittyi lahtelaisten vahvuuteen Sveitsin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta.

Tasainen avauserä

Avauserä oli tapahtumiltaan hyvin tasainen ja erän ainoa maali syntyi epätavallisten sattumusten kautta. Pelicans-vahti Patrick Bartošák ei saanut pysäytettyä Teemu Turusen lähettämää päätykiekkoa, joka kimposi maalin takaa oikealle b-pisteelle, mistä Kärppien Patrik Virta pääsi laukomaan kiekon tyhjään maaliin.

Pelicansin ja Kärppien välillä nähtiin ensimmäisen kaksikymppisen aikana paljon viivelähtö-trap-tilanteita, kun vuorotellen joukkueet vaihtoivat pelivälinettä halliten ja vastapuoli asettui keskialueen puolustusasetelmaan. Pelicans ylitti hyökkäyssiniviivaa enemmän kontrolloidusti, kun taas Kärpät tyytyi heittämään kiekkoa pääosin päätyyn.

Tasaisen erän maalipaikat menivät niin ikään tasan 5–5. Pelicans loi kaikki maalipaikkansa suorien hyökkäysten kautta, kun taas Kärpillä nämä jakautuivat tasaisemmin eri pelitilanteisiin.

Kaksi maalipaikkaa avauserässä riistojen kautta luonut Kärpät laittoi etenkin ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Pelicansin avauspelaamisen ahtaalle, kun kaksi ahnasta Kärppä-hyökkääjää pakottivat jatkuvasti Pelicansin alakertaa kiekollisiin virheisiin.

Erityisesti Kärppien nelosketjun hyökkääjät Julius Hermonen ja Olli Nikupeteri kunnostautuivat karvauspelaamisessa, kun kaksikon työskentely tuotti vierasjoukkueelle pari kiekonriistoa.

Tunteet kuumenevat

Kärpät aloitti toisen erän hyvin luoden muutaman maalipaikan, mutta pian peliote alkoi siirtyä lahtelaisille. Juhamatti Yli-Junnilan joukot pystyivät pelaamaan muutaman pidemmän päätypelin, minkä myötä kotijoukkue myös pääsi toisen kerran ottelun aikana ylivoimalle.

Pelicansin toinen ylivoima pyöri avauserän yritykseen nähden paremmin, mutta Ryan Laschin oivaltavista alustuksista huolimatta Kärppien johtoasema säilyi.

Erän puolivälin ylityttyä ottelu alkoi lämpenemään, kun tuomaristo meni katsomaan isoa rangaistusta videolta Pelicans-hyökkääjä Luboš Horkýn potkaistua Atte Ohtamaata.

Tilannetta edelsi karvaustilanne, jossa Horký antoi painetta Ohtamaalle. Kaksikko meni tilanteen seurauksena nurin ja päälle jäänyt Ohtamaa piti Horkýa maassa. Tästä turhautuneena maassa ollut Horký potkaisi pystyyn noussutta Ohtamaata takareiden paikkeille jalkapöydällä.

Tilanteesta tuomittiin tšekkihyökkääjälle ulosajo.

Viiden minuutin rangaistuksen loppupuolella Pelicans-hyökkääjä Antti Tyrväinen sai vielä maalinedusjälkitilanteesta kahden minuutin käytösrangaistuksen. Kärpät loi ylivoimillaan lähemmäs kymmenen maalipaikkaa, mutta erinomaisesti torjunut Bartošák onnistui pysäyttämään laukaukset ja Pelicans-alivoima siivosi loput.

Sisuuntunut Pelicans kuskin paikalle

Toisen erän alivoimista selvinnyt Pelicans tuli terävästi kolmanteen erään. Ensin se hyödynsi toisen erän lopulla saamansa ylivoiman rippeet vain 16 sekunnin pelin jälkeen, kun ottelun paras pelaaja Ryan Lasch tuikkasi kiekon maalinedustilanteen päätteeksi tyhjään maaliin.

Hetkeä myöhemmin joukkueen kapteeni Miika Roine ohjasi Michal Jordánin viivatoimituksen ohi Kärppä-vahti Tomi Karhusen ja lahtelaiset siirtyivät 2–1-johtoon.

Joukkue Maalipaikat tasakentällisin Maalipaikat erikoistilanteissa
Pelicans 12 5
Kärpät 8 10

5vs5-pelissä ei nähty päätöserässä sen kummempia tapahtumia. Pelin painopiste oli luonnollisesti enemmän Pelicansin päädyssä, mutta Kärpät ei onnistunut kampeamaan tasoihin ylivoimasta ja lopun ilman maalivahtia pelatuista hetkistä huolimatta.

» Lähetä palautetta toimitukselle