Jatkosopimuksen tehnyt Cameron Hillis uskoo Kiekko-Espoon uuteen nousuun: "Vaikeuksia kokenut joukkue on aina vahvempi"

LIIGA / Haastattelu
Hillis on napannut Kiekko-Espoon kultakypärän haltuunsa.
Kiekko-Espoon sisäistä pistepörssiä johtava Cameron Hillis teki jatkosopimuksen espoolaisjoukkueen kanssa. Vaikka Kiekko-Espoon suunta on ollut viime aikoina jyrkästi alaspäin, kanadalaishyökkääjä näkee joukkueen johtajuuden auttavan vaikeiden hetkien yli.

Alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuulunut Kiekko-Espoo on ajautunut sarjataulukossa jyrkkään luisuun. Edellisestä 16 ottelusta tuloksena on ollut vain yksi voitto varsinaisella peliajalla. Samalla jo varmalta näyttänyt pudotuspelipaikka on muuttunut uhanalaiseksi.

– Tilanne ei ole missään nimessä optimaalinen. Meillä on ollut vaikeuksia voittaa pelejä. Pukukopissa on kuitenkin johtajuutta, ja olen varma, että pystymme kääntämään menon runkosarjan viimeiselle jaksolle, hyökkääjä Cameron Hillis näkee.

Kanadalainen myöntää, että joukkue ei ole pystynyt ehjiin suorituksiin viime aikoina, ja alkukaudesta espoolaisseuran tavaramerkiksi nousseet vaikeista asemista nousut ovat jääneet tapahtumatta.

– Meidän täytyy pelata onnistuneita 60-minuuttisia. Jos joudumme aikaisessa vaiheessa tappiolle, täytyy olla valmis nousemaan takaisin peliin. Kauden alkuvaiheessa löysimme paremmin keinot nousta takaa ja voittaa pelejä. Menimme maalille paremmin silloin ja se tuotti tulosta. Tiedämme pystyvämme siihen uudelleen, ja täytyy vain löytää oikea resepti.

Monissa peleissä Kiekko-Espoolla on ollut vaikeuksia päästä edes hyville maalipaikoille. Lauantain ottelussa KalPa-vahti Juha Jatkolalle kirjattiin vain 18 torjuntaa, joista vain pari vaarallisiin maalipaikkoihin. Kiekko-Espoon maaliodottamaksi jäi vaatimaton 1,42.

– Kauden alussa maalipaikkoja oli enemmän. Näen, että nyt joukkueet taistelevat pisteistä tiukemmin ja siten tilanteisiin pääsy on vaikeampaa. Ilman maaleja ei voi voittaa jääkiekko-otteluita, ja olemme faneillemme velkaa, kun emme ole onnistuneet siinä.

Hillis uskoo kuitenkin, että vaikean vaiheen päättyessä Kiekko-Espoo on entistä vahvempi. Sitä hän tuo esiin myös aiempien vuosien kokemusten perusteella.

– Jokainen joukkue kokee joskus vaikeuksia. Minullakin on ollut vuosien aikana monia tappioputkia, ovat ne sitten viisi tai kymmenen peliä. Mutta aina on löytynyt keino liimata joukkue paremmin yhteen. Sen jälkeen vaikeuksia kokenut joukkue on aina ollut vahvempi.

Kiekko-Espoolla on ensi viikolla ohjelmassaan vain yksi ottelu, lauantaina Tampereella Ilvestä vastaan. Sen jälkeen onkin edessä maaottelutauko, joten aikaa ongelmien ratkaisemiseen on hyvin ennen kuin runkosarjan viimeinen puristus alkaa. Espoolaisilla sen pituus on 13 ottelua.

– Meillä on hyvä viikko aikaa harjoitella. Meillä on ollut Ilvestä vastaan tiukkoja pelejä ja kerran on menty jatkoajallekin. Tiedämme, mitä pitää tehdä siinä pelissä.

KalPa-ottelun ensimmäisen erän aikana tiedotettiin paikalle olevalle yleisölle Hillisin jatkavan joukkueessa myös ensi kaudella. 24-vuotias Hillis kokee menneensä pelaajana eteenpäin ensimmäisellä kaudellaan Euroopan kaukaloissa.

– On kivaa tulla takaisin ensi vuonna. Pukukopissa on loistotyyppejä ja taustajoukkojen henkilöstö on mahtava. Näen, että olen kehittynyt pelaajana luotettavammaksi eri osa-alueelle. On minulla vielä paljon parannettavaakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle