Mestiksen pistepörssin neljäntenä oleva Oliver Suni Jokereihin

MESTIS / Uutinen
Suni on pelannut tällä kaudella 36 ottelua Hokissa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Hyökkääjä Oliver Suni siirtyy Jokereihin.

Jokerit tiedotti keskiviikkona solmineensa loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Oliver Sunin kanssa.

22-vuotias Suni oli aiemmin Rauman Lukon sopimuspelaaja, ja onkin pelannut urallaan 69 Liiga-ottelua. Tällä kaudella pelejä on kertynyt kuitenkin ainoastaan Mestiksessä myöskin pelaavan Hokin riveissä. 36 ottelua on tuottanut tehot 6+32, joka oikeuttaa tällä hetkellä koko sarjan pistepörssin neljänteen sijaan.

Sunin roolina on ensisijaisesti paikata viime perjantain Hokki-ottelussa loukkaantunutta Leevi Lembergiä. Lemberg on sivussa pelikentiltä pidemmänkin aikaa.

– Oliver on taitava ja luova rightin puolen hyökkääjä, jolla on erinomainen pelisilmä ja kyky hahmottaa pelitilanteet nopeasti. Hänen monipuolisuutensa ja pelinrakentelutaitonsa tuovat varmasti lisää ulottuvuutta hyökkäyspeliimme. Haluamme myös kiittää Lukkoa, joka mahdollisti Oliverin saapumisen meidän riveihin, Jokereihin urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki kertoo tiedotteella.

» Lähetä palautetta toimitukselle