Kuten toimituspäällikkö Strozyk omassa kolumnissaan totesi, Helsingin paikallis-puolivälieräsarja oli läpihuutojuttu. Jokerit oli IFK:ta parempi kaikessa. Miten niin pääsi käymään?
Väitin ennen sarjan alkua, että jos IFK johonkin kaatuu, niin pelillisen identiteetin puutteeseen. Niinhän siinä kävi. Vastoin kaikkia odotuksia Petri Matikainen joukkoineen lähti sarjan avausotteluun vastaamaan Jokerien passiiviseen ohjaus- ja träppipelaamiseen samalla mitalla. Jokerit hallitsi ottelua johdonmukaisemman ja paremmin harjoitellun hyökkäyspelaamisensa turvin, ja otti ensimmäisen voiton yllättävänkin helposti.
Tuo voitto nosti joukkueen itseluottamuksen uudelle tasolle. Se osoitti Jokereille, että oli mahdollista kukistaa hallitseva mestarijoukkue tämän kotikaukalossa pelaamalla omaa peliä. Sarjan toinen ottelu oli Jokereilta vielä parempi. Vaikka Jokerit johti vastaavaa sarjaa viime vuonnakin 2–0, oli se silloin koko ajan altavastaajana. Nyt oli IFK:n vuoro olla jatkuvasti askeleen jäljessä.
Jokerit osoitti kuolevaisuuden merkkejä vain sarjan kolmannen ottelun avauserässä. Siinä IFK pääsi pelaamaan omalla tempollaan, jossa Jokerit ei pysynyt mukana. Kun narrinutut poistuivat tuostakin erästä voittajina – ja palauttivat seuraavassa erässä pelillisen marssijärjestyksen ennalleen – oli sarja jo ratkennut.
Päätösottelussa IFK:n pelillinen avuttomuus vastustajansa 0–5-passiiviträpin edessä tuli ilmi selvemmin kuin kertaakaan aiemmin. Avauserässä Jokerit piti vieraita pilkkanaan. Toinen erä oli IFK:n paras, ehkä koko ottelusarjassa, mutta Eero Kilpeläisen flow-tila nollasi sen. Loppu oli – klišeisesti – kosmetiikkaa.
Selkein ero tuli ilmi vasta ottelun jälkeen. Matikainen tyytyi toteamaan, että hänen joukkueensa antoi "turhan helppoja maaleja eteen". IFK-valmennus pystyy varmasti kattavampaan analyysiin ajan kanssa, kun tappion aiheuttama pettymys on hälvennyt. Silti ristiriita verrattuna siihen intoon ja perinpohjaisuuteen, jolla Jokerien Tomi Lämsä ottelusarjaa ja sen avainasioita samaan aikaan kävi läpi, kuvaa hyvin joukkueiden valmennusten välistä eroa myös sarjan aikana.
Jokerit pystyi pelaamaan omaa peliään ja lisäämään siihen IFK:n kannalta myrkyllisiä mausteita. IFK ei pystynyt missään vaiheessa kuromaan Jokerien taktista etumatkaa edes kiinni, saati sitten sovittamaan peliään vastustajan muutoksiin.
Kirjoittaja on Jatkoajan Helsingin-toimituksen veteraani.
Twitter: @ja_ehuisman
