– Olenhan minä niitä vastustajia kohdellut välillä vähän rumasti, Honkanen sanoo.
Honkanen kaivelee muististaan uransa pahinta ylilyöntiä, mutta sellaista ei tahdo nousta mieleen.
– Onhan niitä, odotas nyt… heräsin juuri päiväunilta, ajatus ei oikein kulje, hän hymähtää Tikkurilan jäähallin kabinettitilassa, jonka jääkaappiin on edellisten vip-vieraiden jäljiltä jäänyt vino pino olutta ja pöydälle kannullinen jo parhaat päivänsä nähnyttä mehua.
– No, Ruotsissa tyrmäsin kahdessa peräkkäisessä pelissä vastustajan hanska kädessä.
Hän kuitenkin tarkentaa heti perään, ettei kuumentunut ihan syyttä. Esimerkiksi toista tilannetta edelsi Honkasen taklausyritys, jonka vastustaja oli vastaanottanut poikittaisella mailalla. Honkasen kuumenemisista riittäisi tarinoita ainakin novellin, parhaassa tapauksessa jopa romaanin verran.
Tässä kuussa 30 vuotta täyttävän Honkasen käsitteleminen pelkkänä heikkohermoisena kuumakallena olisi kuitenkin kovin epäoikeudenmukaista. Pelkästään sellaisilla ansioilla ei nimittäin ylletä joukkueen kapteeniksi ja johtavaksi puolustajaksi. Ne ovat hänen roolinsa alkavan kauden Kiekko-Vantaassa.
Veljen perässä
Jääkiekko on ollut Honkasen elämässä läsnä melkein aina. Hänen neljä vuotta vanhempi isoveljensä nimittäin pelasi. Se sai Janinkin kiinnostumaan.
– Kävin treeneissä ja peleissä, ja sitten aloitin itsekin, Espoon Karakalliossa varttunut Honkanen selvittää.
Ensimmäinen seura oli paikallinen Karakallion Pallo, jonka jääkiekkotoiminta on siirtynyt EKS:ään jo vuosikausia sitten.
Kahden kauden jälkeen, kymmenvuotiaana, Honkanen siirtyi jo Helsingin IFK:n junioreihin. Se on hänen kasvattajaseuransa.
Kova pelityylikin on perua jo lapsuudesta.
– Yritän aina taklata, kun on paikka, ja olen aina tehnyt niin, Honkanen kertoo.
Vaikutteita ei kiekkouran alkuvaiheessa tarvinnut hakea kaukaa.
– Isovelikin oli kova taklailemaan.
IFK:n junioreissa Honkanen eteni A-junioreihin asti ja pääsi jo edustusjoukkueen liigaryhmänkin mukaan kolmeen otteluun kaudella 1999–2000. Sen jälkeen kokemusta on karttunut niin liigasta, Mestiksestä kuin ulkomailtakin. Viime kaudella Honkanen pelasi uransa toisen kokonaisen liigakauden HIFK:ssa.
Honkasen ensimmäinen ulkomainen seura oli ruotsalainen divariporukka Bodens IK kaudella 2002–2003.
– Olin reilu parikymppinen, eikä juuri ollut kielitaitoa, mutta siellä sitä oppi, Honkanen muistelee.
Olenhan minä niitä vastustajia kohdellut välillä vähän rumasti.
Kaikkein parhaiten on kuitenkin jäänyt mieleen kausi 2005–2006 Allsvenskanin Växjössä. Siellä Honkanen nautti.
– Meillä oli hyvä suomalaisporukka siellä. Se oli tosi hauskaa. Se fanikulttuurikin oli hieno. Halliin mahtui 2 500 ihmistä, ja yleisöä oli aina yli 2 000. Ne pitivät ääntä ja lauloivat, ja vieraspeleissäkin oli aina ainakin jonkinlainen ryhmä mukana.
Pää koveni Pohjois-Amerikassa
Jos Växjössä pelaaminen olikin hienoa, seuraavasta kaudesta jääneet muistot eivät edusta samaa kategoriaa. Honkanen siirtyi pelaamaan Pohjois-Amerikkaan. Tai pelaamaan ja pelaamaan - peliaikaa kun ei juuri tullut.
– Se oli neljä viisi kuukautta pelkkiä vastoinkäymisiä. Kaikennäköistä siellä lupailtiin, Honkanen muistelee.
Kaikista vaikeinta oli floridalaisessa Pensacola Ice Pilotsissa, jossa peliaikaa ei tullut.
– Valmentaja keksi aina uusia syitä mikä minun pelaamisessani oli vikana. Se oli ihan paskaa.
– Kerran matkustin jengin mukana Daytonaan 14–15 tuntia bussilla, mutta en päässyt pelaamaan. Tulin kyllä joukkuekavereiden kanssa hyvin toimeen, mutta kun olin saanut fudut, niin kukaan ei suunnilleen enää edes tuntenut.
Pensacolasta matka jatkui UHL:n Fort Wayne Kometsiin.
– Kuulin siellä kaikennäköistä. Sillä Pensacolan valmentajalla ei ilmeisesti ollut kaikki ihan kohdallaan. Uudessa jengissä pelaajatkin kyselivät, että mitä tykkäsit siitä Pensacolan valmentajasta.
Fort Waynessä meni sentään vähän paremmin. Peliaikaa tuli edes hieman, joskaan ei paljon.
– Kahden viikon välein pääsin peleihin, ja sitten istuin taas katsomossa. Kerran pelasin kaksi peliä, homma kulki, ja valmentajakin kehui, Honkanen kertoi.
– Seuraavassa pelissä en sitten päässytkään pelaamaan.
Joukkueen omistajalla oli nimittäin sanavaltaa pelaajavalintoihin. Valmentajallakin oli meneillään tulokaskausi.
– Vikana päivänä valmentaja soitti ja pahoitteli sitä, miten oli kohdellut minua. Hän ei pystynyt astumaan omistajan varpaille.
Honkasen ongelmat eivät jääneet kaukaloon. Pohjois-Amerikan-reissun aikana päättyi myös suhde suomalaiseen tyttöystävään.
– Sellaisia asioita on vaikea hoitaa toiselta puolelta maailmaa, Honkanen sanoo.
– Se oli opettelukeikka. Pää ainakin koveni.
"Hyvä kokonaispaketti" houkutteli Vantaalle
Kiekko-Vantaa on Honkaselle uran neljäs Mestis-seura. Aiemmin hän on pelannut KJT:ssä (2000–2001, 2001–2002), Hermeksessä (2001–2002, 2003–2004) ja KooKoossa (2006–2007, 2007–2008).
– Nyt sarja varmaan vanhenee taas, mutta silloin kun pelasin ensimmäistä kertaa, Mestiksessä oli enemmän vanhempia pelaajia, Honkanen miettii.
Oman joukkueensa mahdollisuudet hän arvioi tulevalla kaudella hyviksi.
– Ei olla asetettu vielä joukkueessa mitään tavoitetta, mutta eiköhän tässä pystytä ihan hyvin pelaamaan. Viime vuodelta on olemassa hyvä pohja.
– Muutamat uudet pelaajat ovat tuoneet joukkueeseen vähän lisää taitoa. Taito ja hyvät junnut on varmasti hyvä miksaus.
Itselleen Honkanen ei ole asettanut suurempia tavoitteita.
– Ei ole mitään pistejuttua, mutta yritän olla esimerkkinä nuorille. Toivottavasti tietysti tulee paljon peliaikaa. Siirtyminen täksi kaudeksi liigasta Mestikseen ei ollut varsinaisesti suunnitelmissa, mutta ratkaisu oli lopulta looginen. Kolmen kuukauden takainen lonkan tähystys kun on myös rajoittanut kesäharjoittelua.
– Tavoitteena oli tietysti jatkaa liigassa, mutta tässä tilanteessa, kun kokoonpanoja tiivistetään, minun tyyliset pelaajat, seitsemännet pakit, jäävät helposti ilman sopimusta, Honkanen kertoo.
– Ulkomailta tuli pari tarjousta, jotka olivat rahallisesti parempia kuin tämä, mutta tyrmäsin ne aika nopeasti. Kiekko-Vantaalla oli hyvä kokonaispaketti.
Honkanen työskentelee pelaamisensa ohella Kiekko-Vantaan toimistolla. Hän on mukana pelaajayhdistyksen merkonomikoulutuksessa, ja markkinointi- ja myyntihommat seuran toimistolla kuuluvat harjoitteluun.
– Päätin, että otan itseäni niskasta kiinni ja käyn lätkän ohessa koulua. Saan samalla hyvää työkokemusta. Olen tehnyt paljon lätkän eteen, mutta täytyy vähän jo miettiä, mitä tekee urankin jälkeen. Ei minusta ole tässä mitään miljonääriä kuitenkaan tullut.
Markkinointiala kiinnostaa Honkasta kiekkouran jälkeen, mutta ei hän niin pitkälle vielä mieti. Ensin on tarkoitus kiekkoilla. Intensiivinen uranjälkeinen puuhastelu jääkiekkopiireissä ei tosin saa häntä täysin innostumaan.
– Joku valmentajan homma vaatii varmaan aika paljon sitoutumista, ja vaatii perheeltäkin aika paljon, Honkanen pohtii.
– No, toivottavasti olisi edes perhettä, mies päättää.
