Dallas Stars ja varaamisen vaikeus

Dallas Stars ei nykypäivän NHL:ssä kuulu sarjan mediaseksikkäimpiin joukkueisiin. Samalla, kun zetterbergit, brieret, st. louisit ja gagnet viilettävät otsikoissa, nilkuttaa Dallas ilman supertähtiä. Eikä ihme, sillä syy tähän on selvä; epäonnistumiset varaustilaisuuksissa vuodesta toiseen ovat taanneet sen, että omista varauksista ei ole noussut paria poikkeusta lukuun ottamatta NHL:n huippupelaajia.

Toki melko hyvä menestys runkosarjassa on vienyt Starsilta mahdollisuuden varata aivan ensimmäisen kierroksen alkupuolella, mutta tuo ei käy joukkueen kohdalla selityksestä. Esimerkiksi vihollisjoukkue Detroit on onnistunut myöhäisillä varauksillaan kaappaamaan erinomaisia, jopa NHL:n tähtikaartiin lukeutuvia pelaajia. Dallasin osumatarkkuus nuorten huippupelaajien kiinnityksissä on heikko, ellei jopa surkea. Tämä on näkynyt viime vuosina myös menestyksessä.

Pari osumaa ja ostopelaajat

Teksasilaiset ovat historiansa aikana päässeet varaamaan ensimmäisen kierroksen alkupuolella vain kolmesti. Yhden kerran noista voidaan sanoa ”osuneen” ja paljolti sen vuoksi Stanley Cup-viiri komistaakin Dallasin kotihallin kattoa. Stars varasi kesällä 1995 ensimmäisen kierroksen yhdennellätoista vuorolla Jarome Iginlan. Tämä ei kuitenkaan pelannut otteluakaan tähtipaidassa, sillä silloinen manageri Bob Gainey kauppasi hänet Calgaryyn vaihdossa kokeneeseen Joe Nieuwendykiin. Vaikka Iginla onkin myöhemmin noussut NHL:n eliittiin, oli kauppa myös Starsin kannalta kannattava. Nieuwendyk pokkasi keväällä 1999 Stanley Cupin juhlahumussa Conn Smythe-palkinnon pudotuspelien parhaana pelaajana iskettyään 11 maalia (kuusi voittomaalia) kauden tärkeimmissä otteluissa.

Dallas Stars on jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle historiansa aikana vain kahdesti, mikä on kieltämättä kova suoritus. Terävin menestys muutamia vuosia sitten oli paljolti ostopelaajien (Ed Belfour, Brett Hull, Sergei Zubov, Pat Verbeek) ja Minnesotan aikaisten varausten (Mike Modano, Jere Lehtinen, Derian Hatcher) ansiota.

Valmentaja Ken Hitchkock ilmoitti kesällä 1999 tuoreena Stanley Cup-mestarina, että Teksas ja Stars ovat valmiita dynastiaan. Kapteeni Hatcher sanoi Stanley Cup-pokaalin näyttävän hyvältä Dallasissa. Kieltämättä toinen mestaruus oli lähellä, sillä joukkue pääsi vielä seuraavana keväänä finaaleihin, mutta joutui tunnustamaan New Jerseyn paremmakseen. Siitä alkoikin alamäki.

Kahden finaalivisiitin jälkeen joukkueen menestyskäyrä lähti laskuun eikä vähiten sen vuoksi, ettei omista nuorista kasvanut vastuunkantajia. Myös menestyksen kulmakivet siirtyivät paria poikkeusta lukuun ottamatta muihin seuroihin, eivätkä tilalle hankitut pelaajat onnistuneet. Omista toivoista ainoastaan seurahistorian parhaimpiin varauksiin lukeutuva Brenden Morrow (1997 1. kierrros, #25) kehittyi sellaisin harppauksin, mitä seuran ykkösvaraukselta varaukselta voi odottaa.

Yksi ei silti riittänyt. Organisaatio olisi tarvinnut pari muutakin kunnon osumaa nuorissa pelaajissa, jotta käyrä oltaisiin saatu taas nousemaan ja jopa uusista finaalipaikoista olisi voitu taas realistisesti puhua. Sen sijaan Starsin toivo lepäsi turhaan esimerkiksi Richard Jackmanissa (1996 1. kierros, #5), Jason Botterillissa (1994 1. kierros, #20) sekä Michael Ryanissa (1999, 2. kierros, #32). Näistä pelaajista Stars ei kostunut juuri mitenkään, sillä kaikki enemmän tai vähemmän floppasivat.

Dallas Starsin viisitoistavuotisen varaushistorian aikana on tullut vain yksi niin sanottu osuma myöhäisemmillä varausvuoroilla. Tämän osuman nimi on Marty Turco (1994, 5. kierros, #124) ja hän kuuluukin tätä nykyä NHL:n huippumaalivahteihin. Tämäkään fakta ei silti peitä Starsin varaustilaisuuksien surkuhupaisaa historiaa, joka on vaatinut jo kyseenalaista taitoa Dallas-johdolta vuosien varrella.

Uusi vuosituhat, sama vanha laulu

Kesien 2000, 2001 ja 2002 varaustilaisuuksissa Starsilla oli jälleen ensimmäisen kierroksen ”veto-oikeudet” käytössään. Nuo tilaisuudet olisivat olleet erinomainen mahdollisuus joukkueelle, joka tarvitsi lähitulevaisuuteen uutta nostetta. Mutta kuinkas sitten kävikään? Dallasin varausorganisaatio käytti mahdollisuutensa lupauksiin nimeltä Steve Ott, Jason Bacashihua ja Martin Vagner. Näistä vain agitaattori Steve Ott (200 ottelua NHL:ssä, 10 maalia) on pelannut Dallas-paidassa.

Maalivahti Bacashishua ravaa AHL:n ja NHL:n väliä St. Louisissa. Martin Vagnerin urakehitys pysähtyi Lennart Petrellin kyynärpäähän Hämeenlinnassa Rinkelinmäellä muutama vuosi sitten nuorten MM-kisoissa. Loukkaantumisen jälkeen Vagner ei ole ollut entisensä. Starsia ei oma ykköskierroksen varaus lopulta kiinnostanutkaan ja Carolina Hurricanes varasi miehen vuoden 2004 varaustilaisuuden viimeisten joukossa. Nykyään Vagner tahkoaa Tsekin ekstraliigassa.

On alkamaisillaan NHL-kausi 2007-2008. Seuraikonit Mike Modano ja Jere Lehtinen ovat jo uransa ehtoopuolella ja miesten parhaat pelit on pelattu. Silti Dallas joutuu heikon varaushistorian vuoksi nojaamaan vieläkin heihin. Brenden Morrow ja Marty Turco ovat huippupelaajia parhaassa iässä vielä muutaman vuoden, mutta se ei riitä. Joukkue tarvitsisi kuumeisesti lisää omia nuoria, jotka ovat todellisissa avainrooleissa. Palkkakaton vuoksi rahalla ei voi enää mässäillä ja omien varausten merkitys korostuu. Stars luopui viime keväänä kahdesta ensimmäisen kierroksen varauksestaan tavoitellessaan välitöntä menestystä. Menestystä ei tullut, mutta olisiko tullut osumaa alhaisilla varausvuoroillakaan? Maalaisjärjellä ajatellen palkkakattosysteemi ei sovi Teksasin ylepydelle.

Lähivuosien Dallas-lupauksista on vielä ennenaikaista sanoa mitään. Mielenkiintoisiin pelaajiin kohdistuu paljon odotuksia. Nähtäväksi jää, onko Mark Fistricistä (2004, 1. kierros #28), Matt Niskasesta (2005, 1. kierros #28), James Nealista (2005, 2. kierros #33) tai Ivan Vishnevskiystä (2006, 1. kierros #27) nousemaan isoihin saappaisiin Dallasissa.

Optimistin ei kannata ainakaan katsoa historiaan.