Sopimuksen kesto on siis kolme vuotta.
Välimieskäsittelyltä vältyttiin täpärästi osapuolten pyytäessä Torontossa käytyjen neuvottelujen aikana välimieskäsittelyn lykkäämistä sopimusneuvottelujen jatkuttua viime hetkille. Edmonton Oilersin apulais-GM Scott Howsonin mukaan sopimukseen päästiin noin tunti sen ajankohdan jälkeen, jolloin välimieskäsittelyn oli määrä alkaa.
Edmontonilainen "Sportstalk"-radio-ohjelma raportoi perjantai-iltana sopimuksen rahalliseksi arvoksi noin 8.5 miljoonaa US dollaria kolmelta vuodelta yhteensä. Se, että Janne teki sopimuksen Oilersin kanssa halvemmalla kuin esimerkiksi Dan McGillis Philadelphiassa, on Edmontonin mediassa tulkittu osoitukseksi Niinimaan halusta jatkaa NHL-uraansa Oilersin nuoressa joukkueessa.
Oilersin toimitusjohtaja Kevin Lowe sanoo joukkueen nettisivuilla Niinimaan sopimuksen olevan osa suunnitelmaa, jolla pyritään saamaan joukkueen ydin sitoutumaan joukkueeseen pitkällä tähtäimella.
Lisää aiheesta seuran kotisivuilla, http://www.edmontonoilers.com/