Mutta sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Joukkueella oli muutama ylimääräinen
harjoittelupäivä ja valmentaja Marc Crawford piti viidessä päivässä neljät
kovat harjoitukset, muokkasi ketjuja ja loi joukkueelle uuden puolustavamman
pelityylin. Samalla hän sai joukkueen keskittymään jälleen perusasioihin ja
uskomaan itseensä. Tämän ketjujen vaihdon jälkeen Canucks voitti kaikki kuusi
viimeistä runkosarjan peliään kauden parhaalla pelillään. Joukkue päästi
kuudessa pelissä omiin vain seitsemän maalia ja joukkueen viisi vuotta kestänyt
hyökkäävä pelityyli oli kokenut ennätysmäisen muutoksen todella nopeassa ajassa.
Uusi Canucks oli fyysisempi, puolustavampi ja tuli vastaan koko joukkueen
voimin.
Ja uuden Canucksin ilmeen huomasi paitsi kentällä, myös tuloksissa. Joukkue oli
kaksi viikkoa ennen runkosarjan loppua kuusi pistettä pahinta kilpailijaansa
Colorado Avalanchea jäljessä, mutta onnistui kuromaan runkosarjan lopussa eron
kiinni ja jopa voittamaan ensimmäistä kertaa sitten kauden 1992-1993 oman
divisioonansa. Tämä oli uskomaton kurssin muutos aiemmin lähes paniikin kanssa
painivalle seuralle ja joukkue näytti voittaneen Bertuzzi tapauksesta tulleet
demoninsa ja vahvistuneen siihen Canucksiin nähden, joka oli ennen yhden suuren
ketjun ja keskitason muiden ketjujen joukkue.
Aiemmin Canucksia vastaan pelatessa riitti usein kun piti ykkösketjun
pimennossa ja sai maalin kaksi muita ketjuja vastaan. Vancouverilla ei
näyttänyt olevan monessakaan pelissä suunnitelma B:tä, jota oltaisiin tarvittu
hädän hetkellä. Uusi Canucks tuli kuitenkin vastaan neljällä ketjulla ja tästä
esimerkkinä mm. nelosketjun Mike Keanen kahden maalin ilta runkosarjan
viimeisessä ottelussa. Silloin kun koko joukkueen piti ottaa isompaa vastuuta,
se sen myös teki. Canucksista kasvoi runkosarjan lopussa joukkue isolla J:llä.
Hyökkäys kokenut suuria muutoksia
Uuden Canucksin ykkösketjussa, Markus Näslundin ja Brendan Morrisonin kanssa
pelaava Matt Cooke toi kuusi kierrosta ennen runkosarjan päätöstä ketjuun
valtavasti lisää ilkeyttä, fyysisyyttä ja energiaa. Cooke oli joukkueesta
lähinnä Todd Bertuzzin valtavia saappaita ja hän onnistui paitsi maalinteossa
heti ensimmäisessä ottelussaan uudessa paikassa, myös antamaan
ketjukavereilleen uuden ilmeen. Cooken loppuun saakka taisteleva ja energinen
peli tarttui Näslundiin ja Morrisoniin ja ketju teki viimeisissä kuudessa
ottelussa 18 pistettä pelkästään tasakentin.
Kakkosketjussa Sedinin kaksoset saivat mukaansa Geoff Sandersonin ja myös tämä
oli onnistunut veto. Sanderson toi ketjuun huikean määrän lisää nopeutta ja
suoraviivaisuutta. Vastustajien puolustukset aukesivat tämän muutoksen jälkeen
usein levälleen kun tuulennopea Sanderson vei kiekkoa ja Sedinit pyörittivät
peliä. Sedinien ketju toimikin runkosarjan lopussa paremmin kuin koko kaudella
ja etenkin Henrik Sedin oli tyytyväinen uuteen laituriinsa, jolle pystyi
antamaan kiekon vauhtiin ja yleensä aina syntyi vaaratilanne vastustajan päähän.
Kolmosketjussa Artem Chubarov sai vierelleen Martin Rucinskyn ja Trevor
Lindenin tai Jarkko Ruudun. Tämäkin oli onnistunut veto. Hyvä puolustava ketju,
joka pystyi suhteellisen taitavien pelaajiensa avulla luomaan paikkoja myös
hyökkäyspäähän. Taklaavassa ja taistelevassa nelosessa laidoilla pelasivat Brad
May ja playoffeissa uuden kauden aloittava kokenut taistelija Mike Keane.
Nelosen sentterinä nähtiin usein Linden, joka pelasi joko tässä tai kolmosessa
laidalla. Molemmat roolit sopivat Lindenille hyvin ja puolustaahan tämä tällä
kaudella Canucksin historian pistepörssin kärkeen siirtynyt pelaaja on aina
osannut. Linden - Keane - May ketju kuulostaa muuten Canucksin kannalta
katsottuna loistavalta playoff ketjulta.
Kokonaisuutena Canucksin hyökkäys on varsin toimiva. Markus Näslundin, Brendan
Morrisonin ja varauksin Sedinin kaksosten, sekä Geoff Sandersonin tehtävä on
laittaa kiekkoa maaliin riittävästi. Trevor Linden, Brad May, Mike Keane, Matt
Cooke ja Jarkko Ruutu tuovat puolestaan fyysisyyttä ja playoffeissa elintärkeää
taistelua kentälle. Kokenut Martin Rucinsky ja puolustava sentteri Artem
Chubarov ovat kolmosketjussa rooliinsa nähden epätyypillisen taitavia pelaajia,
jotka pystyvät pelaamaan "nolla-nollaa" ja lisäksi tekemään tehoja. Wade
Brookbank on käyttökelpoinen gooni kun Calgary sarjasta tulee kuitenkin
äärimmäisen raskas ja jopa mahdollisesti likainen. Nuori "Matt Cooke klooni"
Tyler Bouck ja tulokas Ryan Kesler korvaavat jos sattuu loukkaantumisia.
Jovanovski palasi vahvaan joukkoon runkosarjan lopussa
Canucks on aina, jopa "Todd Bertuzzin aikoina" menestynyt puolustuksen kautta.
Eikä ihme. Pelaahan joukkueessa ehkä kaksi NHL:n top kymppiin lukeutuvaa
puolustajaa, Mattias Öhlund ja Ed Jovanovski. Myös näiden kahden jälkeen
puolustus on syvä. Marek Malik, Sami Salo ja Brent Sopel ovat keskitasoa
parempia NHL puolustajia ja nuori Bryan Allen on kehittynyt tällä kaudella
jättiloikin. Seitsemäntenä pakkina voidaan peluuttaa vastustajasta riippuen
joko Pittsburghista tullutta kokenutta Marc Bergevinia tai gooni Wade
Brookbankia.
Puolustuksessa Ed Jovanovski palasi runkosarjan lopussa kentille ja oli
suuressa roolissa Canucksin kauden huikeassa lopussa. Jovanovskin liike ja
kiekonkäsittelytaidot pääsivät myös puolustavammassa ilmeessä oikeuksiinsa ja
hän on pääsemässä samaan vireeseen, jolla hän paukutteli viime kauden
playoffeissa St.Louisin verkot solmuun. Tämän kiekollisen pelin lisäksi
Jovanovski on osannut aina taklata ja hän tuo oman lisänsä joukkueen muutenkin
fyysiseen puolustukseen - eikä tämä lisä ole muuten vähäinen kun puhutaan
kuitenkin päälle 25 minuuttia pelissä kellottavasta puolustajasta, eikä mistään
kuudennesta puolustajasta.
Toinen tähtipakki Mattias Öhlund pelasi elämänsä runkosarjan. Luotettava
Ruotsalainen pelasi kaikki kauden 82 peliä ensimmäistä kertaa urallaan ja teki
selkeästi puolustavassa roolissaan hienot 14 maalia. Tehojen lisäksi Öhlund
pelasi ilta illan jälkeen vastustajan parasta ketjua vastaan ja jäi kauden
jälkeen plussalle +14 - ei huono saavutus kun pelaa Iginloja, Sakiceja,
Kovalchukeja ja St. Louiseja vastaan joka ilta "varjostustehtäviä". Kauden
jälkeen Öhlund on takuuvarmasti top kympissä Norris äänestyksessä.
Öhlundin pakkipari Brent Sopel pelasi hänkin elämänsä kauden. Ensimmäistä
kertaa urallaan Sopel pääsi yli 40 pisteen ja jäi hänkin plussalle +11.
Sopelista on tullut hiljalleen Canucks puolustuksen yksi peruspilareista.
Tsekkipakki Marek Malik on myös yksi kauden onnistujista. Malikin päätehtävä on
pelata omaa päätä luotettavasti ja tässä hän myös onnistui. Malik voitti
nimittäin NHL:n +/- tilaston yhdessä Tampan Martin St. Louisin kanssa,
molemmilla komea +35. Sami Salo ei pelannut ehkä aivan yhtä hyvää runkosarjaa
kuin vuosi sitten, mutta 26 pisteellä hänelläkään ei ole hävettävää.
Kokonaisuutena Canucksin puolustus onnistui runkosarjassa hyvin ja oikeastaan
kukaan ei pettänyt. Tästä kertoo jotain joukkueen seurahistorian uusi ennätys
päätettyjen maalien vähäisyydessä ( 194 ) ja se, että viisi parasta puolustajaa
tekivät keskimäärin noin 30 pistettä, vaikka yksi näistä ( Jovanovski )
puuttuikin kolmisenkymmentä ottelua. Viiden parhaan puolustajan yhteenlaskettu
+/- luku on myös vertailukelpoinen, +70.
Cloutierilla viimeinen näyttöpaikka?
Canucksin maalivahti Dan Cloutier on joutunut sitä enemmän NHL:n sylkikupiksi,
mitä paremmin joukkue on menestynyt. Reilua eikö vain? Hyvässä joukkueessa ei
aina ole kovin helppo olla maalivahtina ja tämän Cloutierkin on varmaan
huomannut. Canucksin menestyksen syitä haetaan aina joko ykkösketjusta tai koko
joukkueen käyttämästä aktiivisesta pelityylistä, mutta ei koskaan maalilta.
Tappion tullessa katseet kääntyvät puolestaan aina maalille.
Niin tälläkin kaudella. Vaikka Cloutier pelasi elämänsä runkosarjan ja päästi
vain vähän yli kaksi maalia ottelua kohden, kukaan Vancouverin ulkopuolella ei
tätä huomannut. Hän oli koko kautta tarkastellen ehkä joukkueen arvokkain
pelaaja ( tai toisiksi arvokkain Näslundin jälkeen ), mutta ei ole saanut tästä
edes omilta huomiota. Yleinen käsitys on edelleen se, että Canucks hävisi viime
kauden playoffeissa Minnesotalle Cloutierin vuoksi, eikä se, että hänen
vuokseen Canucks ylipäänsä pääsi pelaamaan Minnesotaa vastaan toiselle
kierrokselle.
Moni veikkaa nyt, että tämä kausi jää 33 runkosarjavoittoa ottaneen Cloutierin
viimeiseksi Vancouverissa, mikäli pelit eivät mene playoffeissa putkeen. Eli
jos Canucks tippuu jatkosta, syy on jälleen maalivahdin, eikä 20 muun pelaajan.
Hänellä on nyt näytön paikka kannattajille ja Calgary sarjassa hän saa
vastaansa heti äärimmäisen kovan luokan maalivahdin kun sensaatiokauden
pelannut Miikka Kiprusoff luistelee vastaan. Kokemus ja aiempien kausien
playoffeista tulleet kokemuksen ovat Cloutierin puolella. Nyt nämä pitäisi
kääntää voimaksi.
Playoffeissa punnitaan Canucksin kokemus
Vancouver hankki kesällä kolme Stanley Cupia voittaneen Mike Keanen riveihinsä
ja nyt on "Keane's time". Hänen tehtävänään on johdattaa Canucks joukkue läpi
liekkihelvetin ja astua tiukassa paikassa henkisesti ja pelillisesti esiin. Nyt
on myös viime kauden playoffeissa loistaneen Jarkko Ruudun aika. Samoin on aina
playoffeissa esiin nousseen Trevor Lindenin aika. Ja Brad Mayn aika. Ja Matt
Cooken aika. Fyysisten ja kokeneiden pelaajien päät eivät laske tiukassa
paikassa ja hyviä tälläisiä pelaajia Canucksilla onnekseen riittää.
Joukkueen kapteeni Näslund loisti viime kauden playoffeissa Minnesota sarjan
kolmea viimeistä peliä lukuunottamatta ja nyt häneltä vaadittaisiin samanlaista
kykyä nousta esiin. Samoin tätä kykyä vaaditaan playoffeissa uuden pelin aina
löytävältä Ed Jovanovskilta. Seitsemän playoff maalia viime kauden 14 playoff
ottelussa oli loistava saavutus ja toivottavasti samanlainen putki jatkuisi
nytkin. Myös nuori Bryan Allen saattaa erittäin fyysisenä pelaajana olla tärkeä
pelaaja juuri Calgarya vastaan.
Yksi mielenkiintoinen seurattava on varmasti Canucksin ykkösketjun sentteri
Brendan Morrison. Morrison teki runkosarjassa Calgarya vastaan kolme maalia
yhdessä ottelussa ja hänen pelinsä kulkee juuri nyt paremmin mitä se koko
kaudella kulki. Runkosarjan lopussa Morrison teki kuudessa viimeisessä
ottelussa kahdeksan pistettä ja sai näiden pelien aikana +/- luvukseen +10. Ja
itse asiassa, vaikka nämä luvut ovatkin kovia, kentällä Morrisonin ketju oli
vielä näitä lukuja vaarallisempi. Ketju painoi lähes joka vaihdossa pelin
vastustajan päätyyn ja olisi voinut vähän paremmalla onnella saada
huomattavasti enemmänkin pisteitä.
Morrisoniin peliin vaikutti paljon Bertuzzin poissaolo. Aiemmin Morrison
tehtävänä oli paitsi tappaa jäähyjä, myös pelata omaa päätä ja antaa
Näslundille ja Bertuzzille kiekkoa. Nyt kun Bertuzzi on poissa, Morrison ottaa
enemmän vastuuta kiekollisesta pelistä itse. Kasvaneen kiekollisen vastuun
ohessa on kasvanut myös Morrison itseluottamus ja hän on päässyt peliin aiempaa
paremmin mukaan myös hyökkäyspäässä.
Luvassa verta, hikeä, kyyneleitä ja jääpusseja
Vancouver - Calgary sarjasta tulee varmuudella äärimmäisen mielenkiintoinen
taistelu, "bone-on-bone war". Kaksi nuorta Kanadalaista joukkuetta, joilla on
suhteellisen matalat palkkabudjetit, jotka ollaan koottu viisaasti ja joilla
esiin pistävää on paitsi fyysisyys, myös nopeus, into, energia ja taistelutahto.
Jääkiekko palaa juurilleen kun nämä kaksi ottavat yhteen. Nopea ja fyysinen
peli, sellainen peli mitä Kanadalaiset haluavat katsella, palaa ruutuun. Ei
peruuttelua viime kauden playoffien malliin, ei kyttäilyä keskialueella, ei
ehkä ajan ja tilan puutteen vuoksi silmiä hiveleviä syöttöyhdistelmiä ja
kiekonkuljetuksia, vaan tunnetta. Verta, hikeä ja kyyneleitä. Täysillä mennään
alusta loppuun. Se on varmaa.
Tunnelmat ja lähtökohdat taistelulle ovat mitä herkullisimmat. Joukkueet
vihaavat toisiaan. Kannattajat vihaavat toisiaan. Ja pelkästään tällä kaudella
näillä joukkueilla on ollut pelejä, missä armoa ei olla säästelty. Ensin
Calgary pakki Danis Gauthier ajoi joulukuun 26.päivä Sami Salon
polvitaklauksella kahdeksaksi otteluksi sivuun ja sai tästä tempustaan kahden
pelin pelikiellon. Ja heti tämän jälkeen, tammikuun 3.päivä Canucksin gooni
Wade Brookbank tyrmäsi Calgaryn goonin Krzystof Oliwan parilla kovalla
oikeallaan Calgaryn Saddledomessa.
Nytkin tunnetta on pinnassa ja ylilyöntejäkin saattaa hyvin tapahtua. Mutta
nähdään kentällä muutakin. Mielenkiintoinen kaksintaistelu nähdään Calgaryn 41
runkosarjamaalia tehneen Jarome Iginlan ja Canucksin 35 runkosarjamaalia
tehneen Markus Näslundin välillä. Kumpi on nyt tehokkaampi? Entä maalilla?
Elämänsä runkosarjan pelannut Dan Cloutier vastaan elämänsä runkosarjan
pelannut Miikka Kiprusof. Maalivahdin päälle ajetaan varmasti ja miten nämä
kestävät tämän? Kuumeneeko Cloutier? Kestääkö kokemattoman Kiprusoffin henkinen
kantti?
Let's get ready to rumble!
