Windy Cityn sirkustirehtöörien kyvykkäästä joukosta on erottunut aina yksi ylitse muiden. Blackhawks-organisaation kuolematon omistaja William W. Wirtz on sanonut 60-luvulta lähtien viimeisen sanan sirkuksen asioihin pitäen äärimmäisen kitsaan ja tiukan konservatiivisen, mutta samalla myös valtavirtaa vastaan kapinoivan politiikan koko organisaation ohjenuorana.
Yhdeksi Chicagon ja koko NHL:n vaikutusvaltaisimmista miehistä kasvaneen ja ainoastaan rahantulosta välittävän Wirtzin johdolla keskinkertaisuuden tuudittavaan jatkumoon ajautunut Blackhawks on taannut, että Stanley Cup -pokaali on karttanut tuulista kaupunkia viimeisen 42 vuoden ajan.
Voimamies saapuu sirkukseen
Vuonna 1926 päivänvalon NHL:ssä nähnyt Chicago Blackhawks siirtyi Wirtz-suvun kirouksen alle lähes kolmen kultaisen vuosikymmenen jälkeen vuonna 1954. Tällöin yhdessä isänsä Arthur M. Wirtzin sekä veljensä Michael Wirtzin kanssa Bill Wirtz sai ensi kosketuksensa yhteen NHL:n kunniakkaimmista seuroista suvun ostaessa organisaation. Tuo kosketus oli tulevaisuuden kannalta erittäin kohtalokas.
Bill Wirtzin uran kannalta Blackhawks oli menestys. Blackhawksin kannalta Wirtz oli pikemminkin kuin paholaisen asianajaja. Vuonna 1966 hän nousi yksin organisaation korkeimmalle pallille - seuran Presidentiksi - johtaen joukkueen välittömästi divisioonavoittoon ensimmäistä kertaa seuran historiassa.
Menestyksekkään kauden saattelemana Blackhawks voitti seuraavien vuosien aikana 13 divisioonamestaruutta sekä yhden President Trophy -pokaalin NHL:n runkosarjan parhaimpana joukkueena. Lisäksi joukkue esiintyi kolme kertaa Stanley Cup -finaaleissa jääden pudotuspelien ulkopuolelle ainoastaan kuusi kertaa. Silti organisaation viimeisin Stanley Cup -mestaruus oli lähtöisin Bill Wirtzin aikakautta edeltäneiltä päiviltä, peräti vuodelta 1961.
Voimaa ja vaikutusvaltaa sirkuksen ulkopuolellakin
Bill Wirtzin pikaisen nousujohteen saanut ura ei kuitenkaan junnannut paikallaan ainoastaan Blackhawks-organisaation sisäisissä rattaissa. Menestys seurajohtajana oli vain alkunäytöstä sirkuksen voimamiehen noustessa yhdeksi koko NHL:n vaikutusvaltaisimmista miehistä. Yhdeksän kertaa NHL:n omistajien johtokunnan puheenjohtajaksi äänestetty ja nykyisin NHL:n toimeenpanevassa komiteassa istuva Wirtz on palvellut myös kahteen otteeseen kansainvälisessä olympiakomiteassa.
Vuonna 1976 NHL Hall of Fameen äänestetty rautaisella otteella työskentelevä Wirtz sai saavutuksistaan tunnustusta myös kotimaansa kiekkopiireiltä voittaessaan vuonna 1978 Yhdysvaltain jääkiekkoilua edistäneelle henkilölle vuosittain jaettavan Lester Patrick Trophyn. Lisäksi moniin hyväntekeväisyysprojekteihin osallistuva Wirtz valittiin vihdoin vuonna 1985 United States Hockey Hall of Fameen.
NHL:n kiistattomien voimamiesten joukkoon noussut Wirtz on saanut nauttia menestyksen hedelmistään kuitenkin kenties kaikkein makeimmin jääkiekkopiirien ulkopuolella. Yhdeksi kotikaupunkinsa liike-elämän keskushahmoiksi tiensä raivannut Wirtz on kyennyt haalimaan satojen miljardien omaisuuden pääasiassa panimoteollisuudella, mutta myös pankki- ja pääomakeinottelulla.
Liikemaailmassa suuresti arvostettu Wirtz näyttikin voimavaransa luultavasti selkeiten rakennuttamalla paikallisen monitoimihallin ja Blackhawks-joukkueen kotiluolan, United Centerin, yhdessä liikekumppaninsa koripallojoukkue Chicago Bullsin omistajan Jerry Reinsdorfin kanssa täysin yksityisin varoin ilman minkäänlaista valtiollista tukea.
Voiman pimeä puoli
Kunnioitettavasta menestyksestä ja näkyvistä hyväntekeväisyysprojekteista huolimatta Windy Cityn kiistattoman voimamiehen uran tahraa pinttyneen lian lailla mahtavuuden varjopuoli. Toimintaperiaatteekseen äärimmäisen kitsaan, jääräpäisen ja vanhoillisen politiikan valjastanut Wirtz on toimillaan luonut itsestään jääkiekkopiirien suurimman saatanan.
Blackhawks-fanien silmissä 50-luvulta lähtöisin oleva alkuihmisen kaltainen penninvenyttäjä on kenties kuvainnollisin määritelmä miehestä, joka mieluummin säästää miljardien omaisuudestaan muutaman rovon ja päästää joukkueensa tähtipelaajat vehreimmille niityille kuin maksaa yleisön kestosuosikeista markkina-arvoisen hinnan.
Vanhoillisella ja itsepäisellä politiikalla NHL:n palkkakehityksen trendejä vastaan taisteleva Wirtz saattaa NHL:n silmissä olla mitä jaloin kapinallissoturi ja vapaustaistelija. Kunnioitettavalla taistelullaan kitsas Blackhawks-omistaja saattaa myös palvella liigan yhteistä etua pitkällä tähtäimellä, mutta itse Windy Cityn kiekkoylpeydelle tuulimyllyjä vastaan taistelu merkitsee ainoastaan pitkitettyä kärsimystä - kärsimystä, joka juontaa juurensa jo 70-luvulta ja legendaarisesta Blackhawks-ikonista Bobby Hullista.
Valtavirtaa taistelevan kitsaan miljardöörin kirous lankesi organisaation ylle näkyvimmin kolme vuosikymmentä sitten. Pitkään joukkueen selkeimpänä tukirankana yleisöä viihdyttänyt ja tärkeitä otteluita ratkaissut maaginen maalipyssy Bobby Hull oli Wirtz-suvun näkökannasta vähäpätöisempi kuin organisaation tarkkaan vaalittu palkkarakenne.
Yhdessä isänsä Arthur M. Wirtz kanssa Bill Wirtz päästi Hullin kilpailevan liigan WHA:n Winnipeg Jetsin palvelukseen. Kesäkuussa 1972 Jetsin kanssa kymmenvuotisen ja 2,75 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen allekirjoittanut, Blackhawks-fanien ikuiseksi sankariksi jäänyt Hull oli vaatimuksineen liikaa Wirtzien politiikalle.
Yhdeksi ammattilaisurheilun kehnoimmista päätöksistä julistettu tapaus sinetöi Wirtz-suvun kirouksen lopullisesti ja ikuisesti Blackhawks-organisaation ylle. Säästääkseen pääasiassa isältään perittyä omaisuuttaan Bill Wirtz onkin onnistunut kitsaalla politiikaallaan karkoittamaan ja riitauttamaan lukuisia Blackhawks-ikoneita kuin liukuhihnalta. Wirtzin loputtoman rahanahneuden viimeisimmät uhrit Jeremy Roenick, Ed Belfour, Chris Chelios ja Tony Amonte tuskin jäävät viimeisiksi kaltoin kohdelluiksi tähtipelaajiksi.
Bill Wirtzin kuolemaan asti organisaatiota riivaava äärimmäisen vahingoittava politiikka on ajanut vuosien saatossa joukkueen kaikki todelliset tukipilarit ja supertähdet ikuisiksi ajoiksi pois kaupungista. Johtoportaan kanssa riitautuneet eliittipelaajat on pyritty korvaamaan paniikkiratkaisuissa keskitason karismaattomilla ikälopuilla lopputuloksen jäädessä kuitenkin aina torsoksi.
Toivottomassa tilanteessa yleisömagneettinsa menettänyt Wirtz onkin suoltanut naurettavia summia luokattomien hätävarakorvaajien takataskuihin tuoden joukkueeseen tukun epäonnistujia Wendel Clarkista, Paul Coffeysta ja Doug Gilmourista aina Boris Mironoviin, Valeri Zelepukiniin ja Theoren Fleuryyn asti.
Kaksijakoinen politiikka on saanut organisaation näyttämään viime kädessä talousvaikeuksissa painivalta pienen markkina-alueen joukkueelta. Jääräpäisten periaatteiden vuoksi Yhdysvaltain kolmanneksi isoimmalla markkina-alueella toimiva seura on pystynyt pitämään liigan eliittiin nousseet ja palkkavaatimuksiaan korottaneet pelaajansa yhtä kauan kuin kuilun partaalla kituvat pienet kanadalaisjoukkueet.
Windy Cityn paholaistirehtööri
Joukkueensa ikuisen kirouksen alle loihtineen paholaistirehtöörin jääräpäinen ja kitsas politiikka sekä loputon rahanahneus ovat vuosien saatossa ulottaneet karmivat lonkeronsa myös jääkiekkokaukaloiden ulkopuolelle. Uskomattomalla intohimolla Blackhawksin kotiotteluiden televisioinnin kieltänyt ja vierasottelut maksullisille taivaskanaville rajoittanut Wirtz on luonut Blackhawks-kiekkoilusta kuin myytin, johon ainoastaan varakkailla fanaatikoilla on mahdollisuus. Todellisten kannattajien pohjaa ja jatkuvuutta hiljalleen nakertavat rajoitteet ammentavat voimansa viime kädessä Wirtzin omasta ylpeydenaiheesta ja voimannäytteestä United Centeristä.
Yhden kaikkien aikojen kunniakkaimman ja tunnelmallisimman jääkiekkopyhätön, Chicago Stadiumin, korvaajaksi rakennettu lasipintainen ja krominen United Center ei ole koskaan päässyt lähellekään vanhan ja legendaarisen Stadiumin ilmapiiriä. Tiiviit ja jyrkät katsomot korvattiin luksusluokan aitioilla ja ikuisuuden pauhanneet ja jo käsitteeksi muodostuneet Stadiumin urut heivattiin muistojen mereen ainoastaan rahan vuoksi. Uusi monitoimihalli takasi jo suunnittelupöydällä sekä Wirtzille että Jerry Reinsdorfille moninkertaiset tulot ikäloppuun ja ränsistyneeseen Stadiumiin verrattuna.
Rahavirrat ja tilinauhat ovatkin aina olleet Wirtz-suvun ainoana mielenkiinnon kohteena. Bill Wirtzin oma motto tiivistää esimerkillisesti tämän penninvenyttäjän elämänkatsomuksen: tärkein on perhe, toisena business - näiden jälkeen ei mitään muuta. Näin ollen ei kenties olekaan suuri ihme, ettei Wirtzin hallituskaudella Stanley Cup -mestaruutta ole juhlittu Blackhawks-joukkueen keskuudessa kertaakaan.
Stanley Cup -pokaalia tuskin nähdään tulevaisuudessakaan tuulisen kaupungin kaduilla. Omalla mahtavuudellaan, mutta myös taloudellisilla ja poliittisilla suhteillaan Wirtz on pystynyt raivamaan tieltään jokaisen vastaantulevan kapinoitsijan, joka on erehdyksissään unohtanut kaikkivaltiaan mammonan olevan Wirtzin ainoa syy elää.
Joukkuetta vahingoittavalla politiikallaan sirkuksen järkähtämätön voimamies onkin onnistunut luomaan mahtipontisen uran itselleen, mutta uudella monitoimiareenalla ja kaupungista savustetuilla tähtipelaajilla myös samalla takaamaan vanhan Blackhawks-identiteetin lopullisen tuhoutumisen.
Helvetin jäätymistä odotellessa
Viimeisen niitin Wirtz-suvun langettamalle piinaavalle kiroukselle sekä Blackhawks-organisaation lohduttomalle tilanteelle antavat jääräpäisen ja kitsaan politiikan ohella sirkustirehtöörit itse. Arvostaessaan enemmän luottamusta kuin asiantuntevuutta ja pätevyyttä, Bill Wirtz on vuosien saatossa ympäröinyt itsensä lukuisten saamattomien myötäilijöiden joukolla, joiden ainoana tehtävänä on ollut noudattaa sirkuksen voimamiehen laatimia sääntöjä.
Ruskea kieli voitonmerkkinään sirkustirehtöörit ovat kilpailleet paremmuudestaan päästäkseen moraalittoman Wirtzin rinnalle ohjaamaan organisaatiota - tähän mennessä suurimmaksi voittajaksi on selviytynyt aina Senior Vice President Bob Pulford.
Paholaistirehtöörin kammiossa nämä saamattomat myötäilijät ovat saaneet organisaation lamautumaan täydellisesti kriisien hetkellä. Pattitilanteen edessä palkkapolitiikan vuoksi riitautuneet ja kaupungista ulos savustetut tähtipelaajat on yritetty epätoivoisesti korvata keskitason hätävara-avuilla.
Julkisuuteen vuotaneet skandaalit on pyritty vastaavasti selittämään mitä epämääräisimmillä tarinoilla. Yhteistä kaikille on kuitenkin ollut Windy Cityn sirkuksen paholaistirehtöörin sekä hänen oppipoikansa järkähtämätön asema.
Blackhawks-faneille William W. Wirtzista onkin kehkeytynyt kuin kuolematon taruolento, joka synkässä kammiossaan langettaa ikuisia kirouksia organisaation ylle. Todennäköisempää onkin, että helvetti jääty ennemmin kuin saatana ja hänen pääpirunsa syrjäytetään Blackhawks-valtakunnasta. Seuraavaa sukupolvea ajatellen voikin vain toivoa, että tuuli nappaa omenan ja kuljettaa sen mahdollisimman kauas puusta - ikuisiksi ajoiksi.
