It´s time to start believing - The Ducks are mighty
Kukaan ei olisi voinut ennen kauden alkua uskoa, että Disneyn lastenelokuvan mukaan nimetty
NHL-joukkue pääsisi Stanley Cupin finaaliin. Vielä uskomattomampaa on se, että tämä sama
joukkue on oikeastaan finaalin suurin ennakkosuosikki jo ennenkuin toinen finaalivastustaja on
edes selvillä.
Niin epätodelliselta kuin se tuntuukin, Anaheim Mighty Ducks tulee pelaamaan ensi tiistaina alkavassa Stanley Cup
finaalissa.
Anaheim aloitti uskomattoman playofftaipaleensa eliminoimalla sekä Detroit Red Wingsin että
Dallas Starsin ensimmäisellä ja toisella kierroksella - läntisen konferenssin kaksi korkeimmalle
rankattua joukkuetta.
Jotenkin tuntuu siltä, että Anaheim on joukkue, jota ei mikään pysty pysäyttämään. Viimeisessä
Minnesota-pelissä Wild pääsi yhden maalin johtoon ja tämän jälkeen tuli pieni odottava tunne siitä
mihin suuntaan pelisarja tästä lähtee. Sitten kiekko kimmahti jostain mailan, luistimen, jalan ja
jonkun pelaajan takapuolen kautta maalinkulmalla odotelleelle Adam Oatesille, joka laittoi kiekon
rauhallisesti tyhjään maaliin. Myöhemmin Oates teki toisen maalin täsmälleen samalla
tavalla.
Aina kun on tuntunut siltä, että Anaheim on lopultakin kohdannut parempansa tai että joukkueen
käsittämätön tuuri alkaa loppumaan - jotain tällaista on tapahtunut. Cliff Ronningin maila hajoaa
siniviivalla ja Rob Niedermayer pääsee yksin läpi maalintekoon; Paul Kariya lyö kiekon maaliin
suoraan ilmasta kuin pesäpalloilija.. kiekko yksinkertaisesti pomppii Anaheimille. Anaheim Mighty
Ducks on selkeästi vuoden menestystarina NHL-kiekossa. The story of the year.
Suomessa ei baseballia seurata juuri ollenkaan, mutta Anaheim Mighty Ducksin fantastinen
menestys tänä keväänä on ollut hyvin samankaltaista kuin Anaheim Angelsin marssi World
Seriesiin viime syksynä baseballissa. Todellinen tuhkimotarina. Pitää muistaa, etteivät
joukkueet kuten Mighty Ducks tai vaikkapa New Jersey Devils ole omien kaupunkiensa tai
omien alueittensa suosituimpia urheilujoukkueita - he ovat iloisia kaikesta saamastaan huomiosta
mediassa ja jokaisesta myydystä lipusta otteluihin. Jääkiekko ei ole lähellekään ykköslaji
näillä NHL-paikkakunnilla vaan taistelee olemassaolostaan.
Anaheimin aamuharjoituksia esimerkiksi ei aikaisemmin kaudella käynyt katsomassa kuin
muutama median edustaja. Nyt Ducksin PR-osasto isännöi neljää sataa akkreditoitua
henkilöä jotka raportoivat Duck Pondilla tapahtuvista peleistä. Mike Babcock päätti vielä
aikaisemmin Kanadan TV:ssä tekemät haastattelunsa kiittämällä haastattelijaa sanoin:
"Thanks for the coverage." Nyt JS Giguere on jo kutsuttu NBC:n Tonight Showhun Jay Lenon
vieraaksi - ajat ovat totisesti muuttuneet Anaheimissa.
Rest is good - When you need it
Rankat playoffsarjat, joka toinen päivä pelattavat kovat pelit, fyysinen ja kova playoffpelityyli,
matkustaminen, jokaikisen pelin tärkeys, median huomio ja kaikki muut tekijät käyvät rankaksi
pelaajille. Loukkaantumisia salataan, pienemmät kielletään kokonaan. Lepopäivät jäävät todella
vähiin ja jatkuva pelaaminen väsyttää joukkueita - näin kävi selvästi Philadelphialle toisella kierroksella
ja Minnesotallekin kolmannella, varsinkin sen alussa - Wild pelasi viisi peliä seitsemässä
päivässä toisen kierroksen lopussa ja kolmannen alussa.
Pudotettuaan Detroitin neljällä perättäisellä voitolla, Anaheim sai nauttia seitsemän päivän hyvin
ansaitusta levosta ennen Dallas-sarjaa. Dallasin kaaduttua kuudessa pelissä Ducks sai viettää
neljä päivää vapaalla ennen konferenssin finaaleja Minnesotaa vastaan. Nyt Stanley Cup finaalia
odotellessa Ottawan ja New Jerseyn taistellessa vielä idässä vähintään kuudenteen otteluun
venyneessä sarjassa; Anaheim saa 6-10 päivää vapaata.
Levänneenä ja terveenä pelaava joukkue on aina etulyöntiasemassa playoffseissa ja etenkin kun
mennään finaaliin. Anaheimin pelaajat saivat lauantain kokonaan vapaata pudotettuaan Minnesotan
perjantaina - sitten joukkue harjoitteli kaksi päivää peräkkäin ja sai vielä tiistainkin kokonaan
vapaaksi Ottawan pitkitettyä idän finaalia ainakin keskiviikkoon saakka.
Toisaalta juuri nyt pitkä lepotauko ei ehkä ole juuri sitä mitä Ducksin pelaajat haluaisivat -
lepo tekee hyvää silloin kun sitä tarvitsee. Anaheim ei ehkä juuri nyt tarvitsisi lepoa -
nuori joukkue, jolla peli kulkee. Valmennukselle pitkä lepotauko on todellinen haaste kun
ollaan kotona ja suuren huomion kohteena ensimmäisen kerran Ducksin kymmenen vuotta
kestäneessa historiassa. Pelaajat saattavat etelä-Kalifornian lämmössä selkääntaputtelijoiden
mukana unohtaa olevansa menossa kaikista suurimpaan ja kovimpaan jääkiekkoshowhun
mitä maan päältä löytyy. Valmennuksen on onnistuttava pitämään joukkue skarppina ja
keskittyminen kohdistettuna edessäolevaan finaaliin.
Power Forward in the making
Hyvin paljon on playoffkevään aikana puhuttu Anaheimin epätodellisen hyvin pelanneesta
maalivahdista Jean-Sebastien Gigueresta, kaksi jatkoaikavoittomaalia tehneestä Petr Sykorasta,
valmentaja Mike Babcockista, ja jonkin verran myös veteraanipelaajista kuten Steve Rucchin,
Keith Carney, Rob Niedermayer, Steve Thomas ja Adam Oates, jotka ovat olleet yllätysjoukkueen
todellisia sieluja. Carney on pitkään ollut todella hyvä mutta aliarvostettu NHL-pakki. Alunperin
hänestä odotettiin huippuluokan hyökkäävää puolustajaa, mutta hän on loistanut omalla tavallaan
pienemmällä profiililla läpi uransa. Rob Niedermayer taas on vihdoinkin tullut siksi pelaajaksi,
jonka Florida Panthers toivoi saaneensa kymmenen vuotta sitten tämän varattuaan. Niedermayer
on pelannut melkein 25 minuuttia keskimäärin per ottelu playoffseissa; pysäyttänyt suurimmat
tähdet vastapuolelta Sergei Fedorovista ja Mike Modanosta lähtien ja tehnyt paljon pisteitä vielä
itse päälle.
Kuten Niedermayerkin päästessään Calgarystä, myös veteraanipelaaja Steve Thomas ammentaa
intoa siitä, että pääsi pois toivottomasta joukkueesta Chicagossa. Ja tietenkin Adam Oates, Dave
Andreychukin ja Phil Housleyn jälkeen eniten NHL-pelejä ilman Kannua pelannut pelaaja, joka oli
finaaleissa Washingtonin kanssa. Oatesilla on aina ollut taito ennakoida muutamaa sekuntia ennen
mitä jäällä tulee tapahtumaan gretzkymäisesti. Pelaajat kuten Oates ja Thomas pelaavat vielä
nelikymppisinä siksi, että haluavat voittaa - eivät enää rahan takia.
Yksi nimi, joka ansaitsee tulla mainituksi näitten mukana on Anaheimin todellinen "unsung hero";
sankari, josta lauluja ei juuri ole laulettu, numero 12 selässään pelaava Mike Leclerc.
Leclerc on pahoista polvivammoista peliuransa kärsinyt pelaaja, joka on todella parantanut peliään
juuri oikeaan aikaan playoffseissa. Mike Leclerc on NHL-uransa aikana tehnyt maineensa
kovasti yrittävänä energisenä power forwardina. Hän on pelannut kummassakin laidassa; peloton
ja kova pelaaja kulmissa ja laidoilla jota yleensä peluutetaan vastustajan isoja hyökkääjiä
vastaan.
Isokokoiseksi ja aggressiiviseksi voimahyökkääjäksi Leclercillä on todella pehmeät kädet
kiekonkäsittelijänä ja hän osaa ampua. Hänen idolinsa on Cam Neely - ei huono esikuva
Mike Leclercin kokoiselle pelaajalle, jolla on hyvä tuntuma kiekkoon ja kova fyysinen ote.
Dallas-sarjan ensimmäisessä pelissä Leclerc sai taisteltua kiekon omille maalin takana, syötti
Adam Oatesille, joka taas järjesti nopealla rystysyötöllä tilanteen, josta Petr Sykora kiitti
ratkaisemalla pelin.
Toisessa Dallas-pelissä Mike Leclerc teki voittomaalin itse. Kuten myös neljännessä.
Kuudennessa pelissä Sandis Ozolinsh pudotti Dallasin playoffseista maalillaan, jonka syötti Mike
Leclerc.
Ensimmäisessä Minnesota-sarjan pelissä Sykora teki jälleen voittomaalin. Maaliin sai
syöttöpisteen taas muuan Mike Leclerc.
Ja viimeisessä - noissa Adam Oatesin "tuurimaaleissa" - kenen nimi oli syöttäjien joukossa
molemmissa? Mike Leclercin.
Kaikissa näissä ratkaisevissa maaleissa oli siis yksi yhteinen tekijä. Mike Leclerc.
Like a Sutter brother on his third energy drink..
Viime aikoina olemme nähneet ja kuulleet paljon kommentteja siitä, että playoff-kiekko on
tylsää jäljelläolevien joukkueitten pelaamana. Jopa Igor Larionov sanoi julkisesti ettei katso
pelejä ollenkaan, koska tietää siellä pelaavat joukkueet eikä usko näiden edistävän jääkiekkoa
mitenkään rakentavasti.
Igorin kommentit olivat vähän yllättäviä. Toisaalta sanotaan, että vain todella syvästi jääkiekosta
välittävä henkilö voi valittaa siitä tällä tavalla. Mutta toisaalta olisi odottanut enemmän kunnoitusta
pelaajalta, jonka joukkue ei voittanut yhtään ainoaa peliä playoffseissa voittajaansa kohtaan.
Toinen tapa nähdä kevään playoffpelit tässä vaiheessa on ihailla äärimmäisen hyvin valmennettuja
ja kurinalaisesti peliä toteuttavia joukkueita sekä loistavaa maalivahtipeliä. Minnesota Wildia
arvosteltiin aikaisemmin joukkueen yhtenäisyydestä jopa vertaamalla heitä uskonlahkoon.
Kaikki neljä viimeistä Stanley Cupista taistellutta joukkuetta pelaaivat samalla tavalla. Kaikki
pelaavat erittäin tiukkaa ja kurinalaista puolustuspeliä erinomaisen valmentajan johdolla. Tämä on
selvä merkki muille joukkueille - heidän on sopeuduttava. Loppujen lopuksi joukkueisiin upotetulla
rahalla ei ollut mitään merkitystä - mikä on hyvä asia. Ennakkosuosikkijoukkueet sijoittivat isot
rahat hyökkäykseen, mutta putosivat puolustuspelinsä vuoksi.
Nuoremmilla ja halvemmilla pelaajilla menestyminen ei oikeastaan ole reilu tapa kuvata
esimerkiksi Minnesota Wildin hyvää kevättä. 21 miljoonan taalan pelaajabudjetilla toimivan Wildin
menestyksen takana oli toimiva systeemi ja hyvä valmentaja. Hyvän valmentajan palkkaaminen on
siis menestyksen ensimmäinen askel.
Joukkuehenki ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat asioita, joilla jääkiekossa menestytään. Hyvä
esimerkki näkyy Anaheim Mighty Ducksin pelaajien ja valmentajien käytöksessä pelien jälkeen ja
ottelupäivien välillä. Jokaikinen pukeutuu oman joukkueen paitoihin ja lippalakkeihin - toki myös
auttaakseen seuraa myymään kaikkien ostettavissa olevia tuotteita - mutta myös symbolisoiden
hyvin yksinkertaisella tavalla joukkueen yhtenäisyyttä ja osoittaen ylpeyttä omasta ryhmästä.
Hyvin kuvaavaa tämänvuotiselle ns. "working mans playoffs":eille on se, että NHL:n 31:stä
suurimmasta sopimuksesta enää yksi on metsästämässä Stanley Cupia - Paul Kariya.
Ottawa on varmaankin jäljellä olevista joukkueista taidokkain, mutta ei välttämättä paras
playoffjoukkue. Luulisi Anaheimin mieluiten pelaavan juuri Ottawaa vastaan, koska Ducksilla on
ollut hyvä menestys kovien hyökkäysjoukkueitten pysäyttämisessä näissä playoffseissa.
New Jersey Devils on taas joukkue, joka elää odotettavista olevista suurta kärsivällisyyttä
vaativista vähämaalisista peleistä. Devilsin kyky pelata joutumatta paniikkiin hankalissa
tilanteissa on parempi kuin ehkä millään joukkueella ketä vastaan Anaheim on toistaiseksi
pelannut tänä keväänä.
Devilsillä on kokeneita pelaajia kuten Brodeur ja Scott Stevens, jotka ovat olleet näissä tilanteissa
monia kertoja aikaisemminkin - jos New Jersey pääsee finaaliin, se voi olla se joukkue, jonka
kanssa Anaheim tulee olemaan todellisissa vaikeuksissa; varsinkin pitkän tauon jälkeisissä
ensimmäisissä peleissä. Tämä kevät on tuonut lisää Scott Stevensin legendaan; vaikea edes
kuvitella ketään toista NHL-pakkia, joka olisi loistanut samalla tavalla kaikilla NHL-kiekon
osa-alueilla niin pitkään kuin Stevens. Ehkä vain Chris Chelios. Tai osaksi Ray Bourque.
Kuka muu NHL-pakki on tapellut Dave Brownin ja Rick Tocchetin kanssa? Scott Stevens
on tehnyt kaiken mahdollisen tilanteen vaatiessa moneen kertaan. Vaikea uskoa, ettei
Stevens koskaan voittanut Norris Trophya urallaan - Conn Smythen hän on voittanut toki.
Silti on pakko pitää Anaheimia finaalin voittajasuosikkina tässä vaiheessa sen perusteella
mitä tähän saakka on tapahtunut.
Brendan Shanahan antoi kokeneena finaalipelaajana mielenkiintoisen kuvan neljännestä
kierroksesta TSN:n haastattelussa. Shanahan totesi Anaheimin olevan joukkueen, joka ei
ole erikoisen kokenut ja joka on ammentanut playoffmenestystään energiasta, jonka voittamisen
luoma kiinnostus ja kohu on joukkueen ympärille tuonut. Satojen median edustajien ja
fanien innostus on auttanut joukkuetta innostumaan koko ajan enemmän.
Mutta finaaleissa tilanne muuttuu vakavaksi. Finaaleissa mediaa ei enää päästetä
tulvimaan pukuhuoneeseen - medialle on järjestetty oma tapaamisalue käytävältä.
Pelaajia viedään ja tuodaan halleihin omista ovista ja heidän keskittymistään suojellaan;
hotellista heille on annettu oma muulta maailmalta poissuljettu alueensa. Yhtäkkiä
pelaajilla on todella paljon aikaa miettiä ympärillä tapahtuvaa. Tämä saattaa yllättäen
koitua Anaheimin kohtaloksi!
Ducksin valmentaja Mike Babcock on tuonut kanadalaisen maalaispojan tyylin ja energian
etelä-kalifornialaiseen rentoon ympäristöön. Hänen intensiivisestä tyylistään on sanottu, että
Babcock on ikäänkuin Sutterin veljessarjan jäsen kolmannen kuntojuomapullon jälkeen.
Perron, Patrick & 1986
Jean Perron on viimeisin rookievalmentaja, joka on voittanut Stanley Cupin - Montreal
Canadiensin kanssa vuonna 1986. Nykyisin Montrealissa radio- ja TV-kommentaattorina
toimiva Perron oli hyvin samanlaisessa tilanteessa 17 vuotta sitten kuin Babcock on nyt.
Molempien playoffmenestys ratsasti ilmiömäisesti pelaavan maalivahdin harteilla. Habsillä
oli vuonna 1986 kokematon maalivahti nimeltä Patrick Roy, johon Perron luotti niin paljon, että
piti tämän NHL:ssä joukkueen kolmantena maalivahtina runkosarjan lopulla, vaikka silloinen
GM Serge Savard halusi lähettää Royn farmijoukkueeseen Sherbrookeen.
Patrick Roysta tuli Canadiensin ykkösmaalivahti Steve Penneyn loukattua polvensa kaksi
viikkoa ennen runkosarjan loppua ja Doug Soetartin saatua kiekon kaulaansa runkosarjan
viimeisessä pelissä. Roy sai siten pelata kaikki 20 playoffpeliä, voittaen niistä 15. Tähti
oli syntynyt.
Perronilla oli Montrealissa nuorta maalivahtiaan suojelemassa ja opettamassa maalivahtivalmentaja
Francois "Frank" Allaire - sama mies, joka nyt on Anaheimissa Gigueren tukena.
Kun ensimmäisen vuoden NHL-valmentaja voittaa heti aluksi Stanley Cupin, mitä hänen
pitää tehdä sen jälkeen?
Jean Perronilla oli Montrealissa monen Stanley Cup-sormuksen omistajia kuten Larry
Robinson ja Bob Gainey pukuhuoneessaan - Babcockilla ei ole kuin Petr Sykora, jolla on
yksi Stanley Cup-mestaruus - valmennuspuolella hänellä on toki Lorne Henning neljällä ja
Frank Allaire kahdella Stanley Cup-sormuksella. Steve Thomas esimerkiksi ei ole ollut
mestarijoukkueessa sitten esiinnyttyään kanadalaista junnukiekkoa kuvanneessa elokuvassa
"Youngblood", jossa Thomas oli Hamilton Mustangs-joukkueensa mukana voittamassa mestaruutta
joukkuetovereinaan mm. Peter Zezel, Rob Lowe, Patrick Swayze sekä ehkä näistä kaikista suurimmaksi
tähdeksi lopulta tullut silloin maalivahtia esittänyt Keanu Reeves.
Youngbloodista on 18 tai 19 vuotta jo...pitkä aika odottaa seuraavaa mestaruutta.
"Stumpy" piti puheen joukkuekavereilleen jo ennen toista kierrosta sanoen,
että hänellä on jo ikää 39 vuotta eikä tällaista mahdollisuutta enää koskaan tule.
"Ulcers" McCool
Jean-Sebastien Giguere piti nollan läntisen konferenssin finaalissa Minnesota Wildia vastaan läpi
kolmen ensimmäisen ottelun sivuten Toronto Maple Leafsin Frank McCoolin finaalisarjassa Detroitia
vastaan vuonna 1945 tekemään ennätystä.
Gigueren nollaputki päättyi neljännessä pelissä Andrew Brunetten ohjattua Cliff Ronnningin
ampuman kiekon maaliin ylivoimatilanteessa - kellot pysähtyivät aikaan 217 minuuttia, 54 sekuntia.
Tämä nollaputki on kaikkien aikojen viidenneksi pisin playoffsien historiassa - kaikki neljä pitempää
on tehty paljon aikaisemmin, vuosina 1951, 1936, 1937 ja ennätys, 270:08 on vuodelta 1930
Montrealin George Hainsworthin nimissä.
"Jiggy" tunnetaan NHL:ssä rentona maalivahtina, joka pelipäivinäkin saattaa seisoskella pitkiä
aikoja aamuharjoitusten jälkeen pukuhuoneessa vastailemassa reporttereiden kysymyksiin. Gigueren
keskittymistä ei edes haitannut viime viikolla miehen syntymäpäivänä montrealilaiselta radioasemalta
aikaisin aamulla tullut onnittelusoitto - asema oli saanut kotinumeron hyväuskoiselta Gigueren sisarelta.
Frank McCool taas oli maalivahti, joka joutui jatkuvasti taistelemaan henkisiä demonejaan vastaan vain
pystyäkseen pelaamaan NHL:ssä ja joka kärsi läpi lyhyen peliuransa jännittämisestä ja hermoilusta
johtuvasta vatsahaavasta - McCoolin lempinimikin oli "Ulcers".
McCool pelasi lopulta vain 83 ottelua NHL:ssä - näistä 13 vuoden 1945 playoffseissa. Hän voitti
Calder Trophyn NHL:n parhaana tulokkaana. Hullu-Billy Warwick tunsi Frank McCoolin hyvin -
molemmat olivat New York Rangersin harjoitusleireillä 40-luvun alussa.
"Jos Frank ei olisi kärsinyt vatsahaavastaan, uskon, että hän olisi pelannut pitkän uran NHL:ssä",
sanoi Billy Warwick viime viikolla. "Siihen aikaan ainoa parannuslääke vatsahaavaa vastaan oli
maidon juominen ja haudutettujen kananmunien syöminen." McCool ei onnistunut ottamaan
ykkösmaalivahdin paikkaa New Yorkissa - ykkönen oli Ken McAuley -ja hän siirtyi Torontoon 1944.
McCool oli oman aikakautensa ns. "stand-up"-tyylinen maalivahti, kuusi jalkaa (183 cm) pitkänä
pitempi kuin useimmat vahdit siihen aikaan. Frank kuoli vatsasyöpään vain 54-vuotiaana 1973.
Goalie from another planet
Giguere on hyvä ehdokas Conn Smythe Trophyn voittajaksi playoffsien parhaana pelaajana jo nyt,
vaikka Mighty Ducks häviäisikin finaaleissa. Viimeinen maalivahti, joka on voittanut arvostetun Conn
Smythen hävinneen finalistin puolelta oli Flyersin Ron Hextall keväällä 1987 Edmonton Oilersin
voittaessa Philadelphian seitsemän ottelun finaalisarjassa.
Chicagon Glenn Hall ja Detroitin Roger Crozier ovat tehneet saman aikaisemmin.
JS Giguere on tyyliltään hyvin paljon kuin hänen idolinsa Patrick Roy - mutta ilman Roylle
tyypillisiä näkyviä hermostumisia. Giguere ei tule koskaan tunnetuksi maalin tekemisestä
kuten Martin Brodeur tai tappelemisesta kuten Daniel Cloutier - hän keskittyy pelkästään
kiekon pysäyttämiseen pelaamalla mahdollisimman oikein sijoittuneena, ollen mahdollisimman
suurikokoinen laukojien silmissä.
Yleisesti ollaan sitä mieltä, ettei Gigueren menestys tänä keväänä tule olemaan mikään
tähdenlento - Jiggy on oikeasti hyvä maalivahti ja tulee pelaamaan huipulla vielä pitkään.
Gigueren torjuntaprosentti 14 playoffpelin jälkeen on järjetön 96.2 - hän torjui 73 perättäistä
Detroit Red Wingsin laukausta ensimmäisellä kierroksella ja avasi kolmannen kierroksen
torjumalla 103 Minnesotan laukausta. Uskomatonta peliä.
Giguere ei ole akrobaattinen maalivahti. Hänen tyylinsä on liikkua poikittain maalinedustan
laidalta toiselle potkimalla luistimenkärjellä itseään liikkeeseen nousematta takaisin luistimien
varaan. Hän ikäänkuin kävelee polvillaan. Muut perhostyyliset maalivahdit kuten Nikolai
Khabibulin ja Dan Cloutier ovat pyörineet ympäri maalinsa edustaa, mutta Giguere pysyy
polvillaan. Ja hänen olkapäänsä ovat siinäkin asennossa yläriman korkeudella, joten
korkeallekaan ammutut kiekot eivät mene sisään. Butterfly-vahdeille tyypillisesti Jiggy ei
käytä isoa maalivahdin mailaansa paljoakaan - maila tulee esiin kun joku yrittää vanhanaikaista
maalin takaa.
Pienemmät maalivahdit kuten Jocelyn Thibault eivät kokonsa vuoksi koskaan pysty
peittämään niin paljoa maalista kuin isokokoiset vahdit kuten Giguere tai Patrick Roy.
Kun maalivahti on isokokoinen, tämä pystyy vaikuttamaan laukojien aivoituksiin;
laukojat ajattelevat, että ison maalivahdin voittaakseen on tultava lähemmäksi
kiekon kanssa ennen laukausta - alueelle, jossa todennäköisyys tulla taklatuksi
kasvaa.
Kaikista vaikuttavinta Gigueren pelissä on kuitenkin ollut tämän rauhallisuus kovan
paineen alaisena. NHL:ssä todella loistavasti pelaava maalivahti yritetään aina saada pois
tolaltaan järjestämällä mahdollisimman paljon laukauksia ja liikennettä tämän eteen. Sen
jälkeen aletaan ajamaan maalivahdin päälle. Seitsemännessä pelissä Philadelphiaa vastaan
Ed Belfour hermostui lopulta jatkuvaan päälleajamiseen - Flyers onnistui tavoitteessaan.
JS Giguerea on koeteltu samalla tavalla - ensimmäisellä kierroksella Brendan Shanahan,
toisella Claude Lemieux, kolmannella Matt Johnson kävivät morjestamassa - mutta
Jiggy on pysynyt täysin viileänä - hän on jopa joutunut rauhoittamaan omia joukkuekavereitaan
kovaksi menneissä tilanteissa.
Jean-Sebastien Giguere on nostamassa rimaa todella korkealle playoff-maalivahtien
tilastossa. NHL-maalivahti pelaa koko urallaan ehkä kerran niin hyvin kuin Giguere on
juuri nyt pelannut. Todella mielenkiintoista tulee nähdä miten hyvä Jiggy on ensi
kaudella.
JS Giguere pelasi juniorikiekkonsa Halifaxissa, jossa hänen paitansa numero 47
roikkuu Mooseheads-seuran hallin katossa Jody Shelleyn paidan vieressä. Se nostettiin
sinne jo kuusi vuotta sitten. Ducksissa Giguere pelaa numerolla 35.
Jiggy viettää osan kesistään Halifaxissa ja on menossa siellä naimisiin paikallisen
morsiamen kanssa kesäkuun 22.
Turha palkinto
Mielenkiintoinen seremonia Anaheimissa Ducksin voitettua Lännen konferenssimestaruuden.
Clarence Campbell Trophy tuotiin jäälle, matto rullattiin sinne jne. Ja palkinto asetettiin
kapteeni Paul Kariyan eteen jäälle tuodulle pöydälle.. Kariya ei koskenut koko palkintoon,
ei edes katsonut siihen päin - hän liukui palkinnon esittelemisen jälkeen mahdollisimman
pian takavasemmalle.
NHL-joukkueet pitävät konferenssin mestaruuspalkintoja kuin kirouksina - kukaan ei halua
niitä juhlia eikä ottaa edes valokuvaa niitten kanssa. Ikäänkuin tämän palkinnon tunnustaminen
veisi turhaa energiaa varsinaisen tavoitteen saavuttamisesta; ikäänkuin konferenssipalkinnon
juhliminen olisi turmioksi. Kukaan ei halua Prince of Wales tai Clarence Campbell palkintoja -
katse on jo Stanley Cupissa. Vasta Stanley Cupin jo aikaisemmin voittaneet kapteenit kuten
Joe Sakic ja Steve Yzerman ovat edes ottaneet palkinnon käsiinsä ja nostaneet ne ylös
katsojien ihailtaviksi.
Ehkä NHL:n olisi syytä lopettaa koko konferenssipalkinnon tuominen jäälle kokonaan.
Petr Sykora ei juhlinut ollenkaan Ducksin voitettua Clarence Campbell-palkinto läntisen
konferenssin mestareina. Sykora tietää miten vähän tuo palkinto merkitsee finaalin
hävinneelle joukkueelle - hän pelasi kahdesti finaaleissa New Jerseyn kanssa voittaen
Cupin vuonna 2000.
Sykoran mielestä konferenssin mestaruuspalkinto ei ole edes mikään palkinto. "Se ei
merkitse mitään", sanoi Sykora. "Kun pääsee näin pitkälle, on pidettävä huoli siitä,
että tekee kaiken tarvittavan, jotta voittaminen jatkuisi. Olemme niin lähellä mutta kuitenkin
niin kaukana."
Sykoralla on tähän aikaan vuodesta oma tyylinsä keskittyä pelaamiseen - hän ei puhu
kenellekään, ei vastaa kännykkäänsä tulleisiin soittoihin. Hän ei edes puhu perheensä
kanssa, koska nämä käyttäytyvät liian tunteellisesti. "He ymmärtävät ja tukevat minua
täydellisesti ja tietävät että tämä on aikaa jolloin minun on annettava olla rauhassa."
Minnesota Wildille on annettava tunnustusta erittäin hyvästä pelistä playoffseissa. Kuten Anaheimin
valmentaja Mike Babcock totesi, paras seitsemästä pelisarjassa on oikeastaan kyse
kilpajuoksusta neljään voittoon - ja kun Ducksilla oli mahdollisuus lopettaa sarja neljään se
tehtiin todellista "killer instinc":iä osoittaen.
Vain yhden maalin päästäminen koko pelisarjassa oli uusi ennätys. Todella rankka kokemus
Minnesotalle pelata tekemättä maalia kolme ottelua peräkkäin. Wild ei koskaan antanut
silti periksi.
"He oppivat paljon", sanoi valmentaja Jacques Lemaire viimeisen ottelun jälkeen antaessaan
kunnioitusta joukkueensa peräänantamattomuudelle häviöstä huolimatta Anaheimissa.
"He oppivat millaista on pelata huippupelaajia vastaan joka ilta. Ja he oppivat miten pelata
parhaimmillaan olevia joukkueita vastaan, koska playoffseissa kaikki ovat parhaimmillaan."
Samalla pisimmälle tänä vuonna Stanley Cupissa päässeen suomalaispelaajan, Antti
Laaksosen kausi päättyi.
Spezza Delivery
Tampa Bay Lightningin pelaajat pitivät aikaisemmin playoffseissa päällään t-paitoja, joissa luki
hyvin monelle muullekin tähän aikaan vuodesta sopiva iskulause: SAFE IS DEATH.
(Näitä paitoja saa kuulemma alennusmyynnistä nyt Floridassa)
Ottawa Senatorsin valmentaja Jacques Martin on erittäin hyvä, mutta hyvin pitkälle varman päälle
pelaava NHL-valmentaja. Häntä on kuvattu jopa sanalla ultrakonservatiivinen. Mutta olisikin
vaikeaa syyttää President´s Trophyn NHL:n runkosarjan parhaana joukkueena voittaneen Ottawan
valmentajaa liiallisesta varman päälle pelaamisesta tämän luotettua runkosarjan parhaaseen
vakiokokoonpanoonsa myös playoffseissa.
Mutta Senatorsin valmistautuessa selkä seinää vasten pelaamaan itäisen konferenssin finaalin
viidettä peliään New Jersey Devilsiä vastaan 3-1 tappiotilanteessa jopa Martin päätti vähän
riskeerata ja muuttaa pelaavaa kokoonpanoaan. Jotain oli pakko keksiä.
Varsinkin Ottawan ylivoimapeli oli täysin tukossa Devilsiä vastaan - New Jerseyn alivoimapeli
on ehkä tyyliltään aggressiivisin mitä koskaan on nähty. Ottawa oli runkosarjassa NHL:n
toiseksi paras joukkue ylivoimapelissä yli 20 prosentin onnistumisprosentilla. Konferenssi-
finaaleissa Sens on tehnyt vain yhden ylivoimamaalin 22:sta mahdollisuudestaan.
Maanantain ottelussa Ottawa Senators esitteli kotiyleisölleen seuran oman huippulahjakkaan
prospektin, Jason Spezzan - yleisö hurrasi jo ennen peliä ennenkuin pelaava kokoonpano oli
ilmoitettu hallin valotaululle tulleille vilttiketjun nimille huomatessaan ettei Spezzan nimeä ollut enää
siellä. Aamuharjoituksissa nuori koko playoffkevään "Black Aces"-ryhmän kanssa harjoitellut
Spezza ei suostunut sanomaan tuleeko hän pelaamaan illan ottelussa vai ei - seura halusi pitää
tiedon salassa aivan pelin alkuun saakka.
Ennen maanantain peliä Jason Spezza oli pelannut vain kaksi ottelua AHL:n Binghamptonissa
viimeisen kuuden viikon aikana.
Ensimmäisessä NHL-playoffpelissään Spezza osoitti kuuluvansa pelaavaan kokoonpanoon tehden
kuin jokaisen jääkiekkoa pelaavan pikkupojan unelmadebyytin playoffseissa. Spezza loi luovana
taitopelaajana paljon hyviä tilanteita, ja näytti harvinaisen hyviä syöttäjän taitojaan kiekon kanssa.
Hän pelasi innostuneesti ja tuo 19-vuotiaan junnun innostuneisuus tarttui koko muuhun joukkueeseen.
Spezza pelasi 11:22 pelissä, voitti kahdeksan aloitusta yhdeksästä - erittäin tärkeää joukkueelle,
jonka peli perustuu kiekonhallintaan eli kiekko on ensin tietenkin saatava omille; Spezza oli mukana
värkkäämässä Martin Havlatin voittomaalia ja teki kolmannessa vielä yhden maalin itse. Hyvin
yksinkertaisesti, jos Sens olisi päättänyt pelata varman päälle samalla kokoonpanolla kuin
aikaisemminkin viidennessä pelissä - se ei olisi koskaan päässyt pelaamaan keskiviikkona
pelattavaan kuudenteen peliin. Safe would have been death.
Jason Spezza on nuori taitopelaaja, joka pelasi kolmisenkymmentä peliä NHL:ssä viime kaudella
todistaen pystyvänsä tekemään pisteitä NHL:ssä jos tilaisuus vain annetaan. Viidenteen peliin
Sensin valmennusjohto lopulta tajusi antaa "Black Aces"-ryhmässä harjoitelleen Spezzan edes
pelata power playn oltua surkea läpi koko Devils-sarjan ja 19-vuotias huippulahjakkuus todisti
jälleen kerran osaavansa pelata ja kuuluvansa NHL-liigaan.
Samalla hänen innostuksensa sai koko joukkueen innostumaan ja pelaamaan toistaiseksi parhaan
pelinsä New Jersey vastaan.
Roger
Toinen inspiraation lähde Ottawalle kovassa tilanteessa oli kahta eri syöpää sairastavan elämästään
kamppailevan apulaisvalmentaja Roger Neilsonin vierailu joukkueen pukuhuoneessa kaksi tuntia ennen
pelin alkua. Neilson piti joukkueelle pienen puheen kertomalla ettei elämässä usein saa toista
mahdollisuutta - omalla 25 vuotta kestäneellä urallaan Roger Neilson pääsi vain kerran edes yrittämään
Stanley Cupin finaaliin - keväällä 1982 Vancouver Canucksin valmentajana.
Nyt tehdessään kuolemaa syöpähoitojen pahasti heikentämänä Neilsonin esimerkki oli jotain,
jonka Ottawan pelaajat ottivat tosissaan. Neilsonin mielestä juuri nyt Ottawan pelaajien on ymmärrettävä,
että toista tällaista mahdollisuutta kuin nyt ei ehkä koskaan tule. Ja tämä on vain jääkiekossa.
"He really made it clear, that when you have an opportunity, you have to make the most of it",
sanoi Chris Phillips.
Pelaajien on huomattavasti helpompaa siirtää omaa vuortaan omassa taistelussaan kuin Roger
Neilsonin omassaan. Playoffsit kestävät jopa kaksi kuukautta ja pelaajien on ammennettava
inspiraatiota milloin mistäkin - Anaheimin kopissa vanhat veteraani kuten Thomas ja Oates haluavat
laittaa kaiken peliin tietäen olevansa viimeisen mahdollisuutensa äärellä; Roger Neilsonin vierailu
Ottawan pukuhuoneeseen kosketti varmasti jokaista pelaajaa.
Hyvä veto Ottawalta tuoda tavallaan ulkopuolista apua joukkueen taisteluhengen kohottamiseksi -
valmentaja Jacques Martin ei ole kuuluisa inspiraatiota antavista puheistaan; hän on ennemminkin '
teknisesti pätevä valmentaja ei motivoija. Kapteeni Daniel Alfredsson taas ei ole esimerkillään tai
tärisyttävillä puheilla loistava kapteeni playoffseissa - ehkä hän olisi parempi jossain muualla
ilman kapteenin C:tä.
Ottawa Senators sai siis inspiraationsa maanantaina 19-vuotiaalta uransa alussa olevalta nuorelta mieheltä ja 69-vuotiaalta kuolemaa tekevältä vanhalta mieheltä - täysi puolivuosisata näiden kahden jääkiekkomiehen ikäerona.
It can be done - as long as there are no passengers
Ottawa Senatorsin on kaivettava itsensä todella syvästä kuopasta oltuaan jo 3-1 häviöllä
New Jersey Devilsiä vastaan. Sensillä on vielä mahdollisuutensa voittaa kuudes peli Meadowlandsissä
ja viedä idän finaalit seitsemänteen peliin kotiinsa.
New Jersey Devilsille huono lippumyynti jopa playoffseissa ei ole mitään uutta. Devilsin
41:stä runkosarjapelistä vain kolme myytin loppuun.
Martin Brodeur on erittäin hyvä maalivahti, ehkä juuri hän saa NHL:n parhaan maalivahdin viitan
kantaakseen jos Patrick Roy lopettaa - mutta hänkään ei ole ohittamaton. Mielenkiintoisesti
25:stä Brodeurin playoffseissa päästämästä maalista, kahdeksan on mennyt sisään etukulmasta
eli ns. farmiliigapuolelta, seitsemän jalkojen välistä. Korkeat laukaukset eivät mene Brodeurin taakse -
hän ei ole koko playoffseissa päästänyt yhtään korkeaa laukausta hanskapuolelta ja vain yhden korkean
mailapuolelta.
Vanhan kunnon playoffkliseen mukaan tähän aikaan vuodesta joukkueen parhaitten pelaajien on
oltava parhaita pelaajia. Itäisen konferenssin finaalien alkaessa New Jersey Devilsin uskottiin olevan
vaikeuksissa yrittäessään pysäyttää NHL:n parasta oikeaa laitaa - Marian Hossa, Martin Havlat ja
Daniel Alfredsson. Mutta viiden pelin jälkeen vain Havlat oli tehnyt edes yhden maalin näistä kolmesta
ja jalkaväen miehet kuten Chris Neil, Shaun Van Allen ja Vaclav Varada olivat tehneet Ottawan maalit.
Vähemmän tunnettujen pelaajien maalinteko ei ole sinänsä huono asia Ottawalle, mutta ykköstykkien
hiljaisuus on ollut paha ongelma. NHL:n paras oikea laita on tehnyt New Jersey Devilsiä vastaan
yhteensä yhden maalin ja kolme syöttöä ollen pahasti miinuksen puolella yhdessä ja erikseen. Daniel
Alfredsson ei ole johtanut joukkuettaan kuten kapteenin pitäisi esimerkillään. Marian Hossa on
loistanut huonolla puolustuspelillään. Devils on saanut tietää, että Hossa - joka runkosarjassa
oli peräti joittenkin asiantuntijoiden mielestä sopiva kandidaatti NHL:n parhaaksi pelaajaksi -
voidaan pysäyttää, hänen hyökkäystehonsa voidaan poistaa pysymällä hänessä koko ajan
kiinni kovalla fyysisellä pelillä.
Samanaikaisesti Devilsin oikea laita John Maddenin ja Jay Pandolfon muodossa on tehnyt viisi
maalia ja kolme syöttöä samassa pelisarjassa ollen reippaasti plussan puolella. Ottawan supertähtien
ei tarvitsisi edes pelata kuin supertähdet - jos he pystyisivät edes pelaamaan Maddenin ja Pandolfon
kanssa tasavertaisesti, sekin riittäisi.
New Jersey Devils on saamassa lopulta maaleja myös omilta ykköstykeiltään. Mutta puolustavissa
rooleissa raatavista pelaajista esimerkiksi Jay Pandolfolla on jo viisi maalia idän finaalisarjassa - jos
kolmannessa pelissä hylätty maali lasketaan mukaan - ja sekä Sergei Brylin että Grant Marshall
ovat tehneet maalit Ottawaa vastaan.
Patrik Elias teki ensimmäisen maalinsa pelisarjassa vasta neljännessä pelissä. Jamie Langenbrunner
oli playoffsien ensimmäisillä kierroksilla Jerseyn vaarallisin maalintekijä, mutta on sen jälkeen ollut
hiljaa. Jos New Jersey Devils saa kolme runkosarjan parasta pistemiestään maalintekoon - Eliaksen,
Scott Gomezin ja Langenbrunnerin - pelisarja on Ottawalta nopeasti ohi elleivät Sensin tähdet saa
ruutiaan kuivaksi.
Pakko myöntää, että Ottawa Senators on jo nyt - keskiviikon tai mahdollisen seitsemännen pelin
tuloksesta riippumatta - todistanut näissä playoffseissa kasvaneensa henkisesti ulos aikaisempien
playoff-keväitten henkisesti heikon joukkueen maineestaan. Playoffseissa menestyvän joukkueen
henkisen kovuuden kehittäminen vie aikaa ja Senators on osoittanut jo nyt kehittyneensä huomattavasti
tuolla alueella aikaisempiin vuosiin verrattuna. On muistettava, että esimerkiksi Detroit Red Wings
voitti runkosarjan neljä kertaa ennenkuin lopulta onnistui ottamaan Stanley Cupin.
NHL screws up
New Jersey Devilsin yhden maalin johto riitti kolmannen pelin voittoon lopulta Meadowlandsissä -
ja tämä tuli varmasti todellisena helpotuksena NHL:n toimitsijoille. Ottelu olisi voinut päättyä
todella ikävästikin. Varsinkin jos esimerkiksi oltaisiin jouduttu jatkoajalle ja Ottawa olisi voittanut
pelin.
Syy helpotuksen huokaisuun oli se, että tuossa ottelussa ensimmäisessä erässä kun erää oli
enää vajaat kahdeksan minuuttia jäljellä Devilsin Jay Pandolfo ampui kiekon Patrick Lalimen selän
taakse - kiekko meni selvästi maaliin ponnahtaen oikean tolpan takana olevista pehmusteista
välittömästi takaisin ulos päätyen maalivahdin alle. Maalin sisällä ollut kamera, ns."goal-cam"
näytti tilanteen ilman epäilyksen häivääkään.
Selvä maali oli tehty Devilsin toimesta, mutta sitä ei hyväksytty. Sitä ei edes huomattu ennen
kuin oli liian myöhäistä.
Valitettavast muitten kameroitten kuvakulmat eivät näyttäneet maalia yhtä selvästi. Eivät ainakaan
heti kun maali oli tehty. Tuomarit Kerry Fraser ja Brad Watson eivät saaneet tietää koko maalista
ennenkuin paljon myöhemmin.
Yleensä jääkiekossa jos on pienintäkään epäilystä siitä, että kiekko on saattanut käydä maalissa
punaisen maaliviivan takana joko joku jäällä olevista pelaajista, maalituomari, videotuomari,
valmentaja, joku, kuka hyvänsä - sanoo, että tuo on tarkistettava "yläkerrasta".
Tuomarit tarvitsevat sanan joltakin epäilijältä, jotta voivat antaa asian eteenpäin yläkerran videohuoneeseen
tai toisissa tapauksissa tarpeeksi aikaa kuluu yleiseen epätietoisuuteen, että joku yläkerrasta huomaa
ja soittaa alakertaan.
Viime viikon torstaina Meadowlandissä pelatussa kolmannessa pelissä tapahtunut selvä virhe saattoi johtua
kiireestä johon nämä nopeat "hurry-up" aloitukset pakottavat. Sekä siitä, ettei kukaan - ei edes maalin
tehnyt Jay Pandolfo eikä kukaan muu Devilsin pelaaja tai valmentaja - pyytänyt maalia tarkastettavaksi.
Kiekko pudotettiin takaisin peliin ennenkuin kukaan oli saanut edes nähdä "goal-cam":in maalin todistavaa
kuvaa, jossa kiekko meni selvästi maaliviivan yli.
Todella harvinainen tapaus, josta NHL antoi heti torstai-iltana virallisen lehdistötiedotteen myöntäen, että
maali oli tehty ja virhe oli tapahtunut. Onneksi maalin hylkääminen ei ratkaissut pelin voittajaa.
NHL:n varasuuripäällikkö Colin Campbell sanoi tämän onnettoman tapauksen jälkeen, että virheestä on
opittu ja että toimenpiteisiin on ryhdytty, ettei vastaavaa pääse finaaleissa tapahtumaan. Soupyn mukaan
ongelmana oli se, että kun yläkerrassa maali huomattiin ja siitä haluttiin ilmoittaa alas - peli oli jo
lähtenyt uudelleen käyntiin eikä sen vuoksi käytettävä summeri enää lähtenyt soimaan.
The Helsinki Loonie
Torontossa sijaitseva maailman hienoin jääkiekkomuseo Hockey Hall of Fame sai viime lauantaina
lisää materiaalia Suomessa maailmanmestaruuden voittaneelta Team Canadalta tiloihinsa. Hartwall
Areenalla toisen maalin pehmusteisiin piilotettu taalan kolikko meni museoon; kuten myös Anson
Carterin pelipaita ja maila; kiekot, joilla Kanada teki maalinsa finaalissa, maalivahti Sean Burken
kultamitali sekä kapteeni Ryan Smythin luistimet. Smyth teki turnauksessa kanadalaisen ennätyksen
pelatuissa MM-kisaotteluissa 42:lla. Valitettavasti Kanadassa tämä ennätys kuuluu sarjaan
crashdavisinfarmiliigakunnarit - se tarkoittaa sitä, ettei Smyth ole menestynyt koskaan kovin hyvin
Stanley Cupissa.
Wayne Gretzky antoi mielenkiintoisen lausunnon viime viikolla Los Angelesissa; Väinö sanoi olevansa
todella innostunut nuorista kanadalaislahjakkuuksista kuten Jay Bouwmeester ja Eric Brewer esimerkiksi ja
hän ensimmäisen kerran sanoi olevansa ehdottomasti kiinnostunut jos häntä pyydetään johtamaan
Kanadan olympiajoukkueen projektia 2006 kisoihin. Jostain kumman syystä Gretzkyä ei ole vielä
pyydetty ottamaan 2004 syksyllä pelattavan World Cupin Kanadan joukkuetta haltuunsa.
Kanadan valmentajaksi hyvä idea olisi valmentaja nimeltä Scott Bowman. Bowmanilla ei ole
sidoksia NHL-seuroihin ja hän näkee paljon pelejä.
Florida Panthers on todella tyytyväinen viime kesänä varaamansa Gregory Campbellin kehitykseen
juniorikiekossa Kitchener Rangersin paidassa. Junnujen MM-kisoissa karvaavassa roolissa Kanadaa
edustanut Campbell on tehnyt playoffseissa jo 13 maalia tärkeissä tilanteissa. Campbellin isä Colin
"Soupy" Campbell pelasi hyvän NHL-uran aikoinaan ennen siirtymistään valmentajaksi ja NHL:n
sikariportaaseen - aloittaen Edmonton Oilersissa.
Florida voitti toisen kerran peräkkäin Draftin ensimmäisen varausvuoron arvonnassa ja saattaa hyvin
viime vuoden tapaan vaihtaa vuoronsa pois viime hetkillä - viime kesänä Panthers halusi Jay
Bouwmeesterin ja sai tämän vielä kolmannella vuorolla antaen Columbuksen ottaa Rick Nashin
ensimmäisenä. Tänä vuonna sekä toisena varaava Carolina että kolmantena varaava Pittsburgh ovat
kumpikin kiinnostuneita junnujen MM-kisojen parhaasta maalivahdista Marc-Andre Fleurystä -
Florida taas tarvitsee kokoa ja ottanee mieluummin sentteri Nathan Hortonin tai hyökkääjä Eric
Staalin.
Väitetään myös Boston Bruinsin olevan kiinnostuneen M-A Fleurystä niin paljon, että Bruins
olisi tarjonnut Floridalle Sergei Samsonovia vaihdossa ensimmäiseen varausoikeuteen.
Boston Bruinsin kapteeni Joe Thornton joutui kotikylänsä kapakassa pieneen käsikähmään
paikallisen poliisin kanssa oltuaan juhlimassa veljensä John Thorntonin lakitieteellisten opintojen
valmistumista. Poliisi käytti kovia otteita ja jopa kyynelkaasia Thorntonia vastaan.
Tapaus herätti keskustelun kuuluisien urheilijoitten vapaa-ajan vietosta - pienen kylän NHL-tähti
voi saada paikalliset kovanaamat haastamaan itsensä kapakkatappeluihin herkästi - mitä
urheilijan tulisi tuollaisissa tilanteissa tehdä? Tai mitä kuuluisa urheilija yleensä tekee
saluunan sulkemisaikaan tuollaisessa paikassa? Hänen pitäisi olla kotona nukkumassa
ehtiäkseen aamulla pirteänä ensin lenkille ja sitten kirkkoon..
Spekulaatioiden mukaan Philadelphia Flyers yrittää saada Dominik Hasekia tulemaan pois vuosi
sitten aloittamaltaan eläkkeeltä kotimaassaan Tsekissä. Hasekin agentti Rich Winter nauroi
koko huhulle.
Ehkä Bobby Clarken kannattaisi yrittää tarjota viittä ensimmäisen kierroksen varausoikeutta
Anaheimiin - JS Gigueresta on tulossa kesällä RFA. Heh..
Hasek taas pääsi viime viikolla otsikoihin pahoinpideltyään toista pelaajaa Tsekissä pelatussa
rullakiekkopelissä, jossa Dominator pelasi kenttäpelaajana. Julkisuuteen tulleen raportin
mukaan Hasek oli taklannut toista pelaajaa poikittaisella selkään ja vielä hypännyt tämän
päälle lyöden pelaajan naamaa lattiaan. Pelaajan nenä murtui ja tämä kärsi niskavammoja.
Hän pääsi sairaalasta parin päivän jälkeen.
Nuori maalivahtilupaus Maxime Ouellet saattaa olla Olie Kolzigin kakkosena Washingtonissa ensi
kaudella. Bob Clarke antoi Ouelletin Washingtoniin siirtotakarajalla 2002 saadakseen Adam Oatesin.
Oatesin ura Phillyssä kesti noin kuukauden - Clarke saattaa katua maalivahtilupauksen poismyymistä
nyt Roman Cechmanekin ollessa siirtolistalla ja Flyersin etsiessä taas maalivahtia.
Eddie Olczyk on yksi Pittsburgh Penguinsin päävalmentajan paikkaa hakeneista noin 40:stä hakijasta -
Olczyk on viime ajat toiminut Penguinsin radion ja television kommentaattorina. Tony Granaton
apulaisena Coloradossa kauden päättänyt, entinen Pittsburghin pelaaja Rick Tocchet on myös
hakenut paikkaa. Loogisin valinta olisi edelleen Nashvillessä kakkosena valmentanut Brent Peterson.
Kelowna Rocketsia juuri Quebec Cityssä pelattavassa Memorial Cup-turnauksessa valmentava
marc Habscheid on yksi ehdokkaista - hän valmensi Kanadan junnumaajoukkuetta MM-kisoissa.
Brian Trottier taas saa enemmän palkkaa NY Rangersista siitä ettei valmenna kuin voisi ikinä
saada Penguinsin valmentamisesta.
Larry Robinsonin nimi tulee jatkuvasti esiin New York Rangersin valmentajahuhuissa, mutta Rangers
tarvitsee valmentajan, joka pystyy potkaisemaan liian tyytyväisiä pelaajia takapuoleen, Keenanin ja
Pat Burnsin tyyliin - Robinson on aina ollut valmentaja, joka uskoo siihen, että ammattilaisten pitää
muutenkin pelata kuten ammattilaiset.
New Jersey Devils tulee kesän draftissä vaihtamaan ensimmäisen kierroksen varausoikeutensa St.
Louis Bluesin kanssa - tämä on osa yhdeksän vuotta sitten tapahtunutta Scott Stevensin tapausta.
Blues jäi kiinni sopimuksen tarjoamisesta ennen laillista aikaa Stevensille ja sai tästä syytteen joutuen
mm. maksamaan sakkoja 1.5 miljoonan dollarin verran.
St.Louis Blues oli tätä ennen jo vuonna 1990 tehnyt sopimustarjouksen Stevensille saadakseen tämän
pois Washingtonista antaen Capsille viisi ensimmäisen kierroksen varausoikeutta - mutta vuonna 1991,
Blues teki sopimuksen Brendan Shanahanin kanssa ja välimiehen päätöksestä New Jersey Devils sai
Stevensin kompensaationa. Blues oli tarjonnut Curtis Josephia ja Rod Brind´Amouria.
Sitten vuonna 1994 Stevensin sopimuksen Devilsin kanssa lähestyessä loppuaan St.Louis Blues otti
häneen yhteyden sopimustarjouksen muodossa ennen laillista aikaa ja jäi tästä kiinni. Stevens teki
Jerseyn kanssa neljävuotisen $17 miljoonan sopimuksen.
Pavel Bure vieraili vähän aikaa sitten Roomassa ja tapasi Paavin. Tarina ei kerro saiko Pavel apua
polvivammoihinsa - Buren toinen polvi on huono ja toinen on vielä huonompi.
Detroitista hyviä, huonoja ja hyvin huonoja uutisia
Detroit Red Wingissä koko uransa pelannut Darren McCarty tullee kokeilemaan markkinoita
heinäkuun 1. päivän jälkeen tultuaan UFA:ksi.
Sergei Fedorovin väitetään saaneen neljän vuoden 40 miljoonan dollarin tarjouksen Wingsiltä.
Aikaisemmin kaudella Fedorov kieltäytyi laittamasta nimeään viiden vuoden 50 miljoonan
taalan paperiin - ilmeisesti neuvottelujen suurimpana kysymyksenä on juuri sopimuksen pituus -
33-vuotias Sergei haluaa tehdä 5-6 vuoden paketin. Fedorovin agentti Pat Brisson uskoo
sopimukseen päästävän ennen heinäkuun ensimmäistä, jolloin Sergeistäkin tulisi UFA.
Erittäin hyvät junnuMM-kisat pelannut ja Suomessakin MM-kisoissa Venäjän paidassa
esiintynyt Detroitin prospekti Igor Grigorenko joutui viime viikonloppuna Togliatissa pahaan
auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena nuoren lupauksen lonkka korjattiin leikkauksella.
Leikkauksen jälkeen Grigorenko on joittenkin raporttien mukaan vaipunut koomaan. Tarkempia tietoja tästä todella ikävästä tapauksesta odotellaan.
Igor Grigorenkoa pidettiin todella kovana lupauksena, Jaromir Jagriin verrattuna lahjakkuutena,
jolla on vielä paljon sydäntä.
Maailmanmestari Shane Doan kertoo The Hockey Newsissä hauskan tarinan vastaukseksi
kysymykseen "Hauskin tapaus mitä olet koskaan nähnyt jääkiekko-ottelussa?"
"This year, Ossi Väänänen played an entire shift on the wrong side of the ice. When he got
back on the bench after the shift was over, Rick Bowness, who runs our defence, came over and
asked him, "Ossi, why were you skating on the same side as your partner?"
Ossi looked at him and said: "You know, I was wondering about that myself."
Chicago Blackhawks yrittää kesän aikana lisätä kokoonpanoonsa kaksi veteraanipuolustajaa - Cory
Cross - tuore maailmanmestari Helsingistä, joka loukkasi kisoissa polvensa - saattaa olla Hawksin
toivelistalla.
Toronto Maple Leafs taas yrittää saada vapaat agentit Greg de Vriesin (viimeksi Coloradossa) ja
Dallasin kapteenin Derian Hatcherin riveihinsä, varsinkin jos viisi miljoonaa taalaa ensi kaudesta
vaatinut Robert Svehla toteuttaa uhkauksensa ja lopettaa uransa.
Hatcher on koko NHL-uransa ajan kantanut Minnesota North Stars/Dallas Starsin paitaa ja sanoi
olevansa henkisesti valmistautunut seuran vaihtoon, vaikka se tuntuukin vaikealta ajatukselta.
Hatcherin pelaaminen tulisi maksamaan Leafsille noin $7 miljoonaa ensi kaudesta. Muita mahdollisia
uusia seuroja Hatcherille saattavat olla Philadelphia, jossa hän pääsisi takaisin Ken Hitchcockin
valmennukseen sekä Detroit.
Chris Chelios tulee lopettamaan pelaamisen pelattuaan ensi kauden kuuden miljoonan dollarin
sopimuksensa loppuun.
Dallas Starsin Billy Guerin oli vain varjo omasta itsestään yrittäessään tehdä paluuta pelisarjassa
Anaheimia vastaan - hän pelasi vain noin 60 prosenttia oikean reiden voimista jalassaan ja näytti olevan
todellisissa vaikeuksissa pelivauhdissa pysyäkseen ensimmäisestä vaihdosta lähtien Ducksia vastaan.
Guerin - yksi NHL:n nopeimmista luistelijoista - selvästi yritti tehdä paluun aivan liian aikaisin ja
hän palasi kuntoutusohjelmaan vain neljä päivää sen jälkeen kun Anaheim pudotti Dallasin
playoffseista.
Dallas laittoi Anaheimia vastaan nelosketjussa pelanneen Pierre Turgeonin waiverseihin viime viikolla,
mutta yksikään NHL-seura ei ollut kiinnostunut ottamaan 33-vuotiasta Turgeonia, jolla on kolme vuotta
ja $20.5 miljoonaa sopimusta jäljellä. Dallas taas ei halua ostaa Pierren sopimusta ulos maksamalla
kaksi kolmasosaa siitä ($14 miljoonaa) - ei etenkään nyt kun vain yksi vuosi on jäljellä mahdolliseen
NHL-työsulkuun.
Starsin johto toivonee ratkaisuksi tulevan joukkueen, joka haluaa maksaa puolet Turgeonin sopimuksesta -
esimerkiksi Atlanta Trashers voisi yrittää saada Pierren pelaamaan ketjussa Dany Heatleyn ja Ilja
Kovalchukin kanssa - näin Dallasin maksettavaksi jäisi toinen puoli ($7.5 mill + $7 mill + $6.5 mill).
Dallas yrittää siivota suuria sopimuksiaan pois tehdäkseen tilaa tärkeille sopimuksille - kuten Derian
Hatcherille ja Marty Turcolle. Pari viikkoa sitten tällä palstalla siirtolistalle ilmoitetut Richard Matvichuk
ja Daryl Sydor ovat kaupan.
Viime viikolla, toukokuun 17. tuli kuluneeksi 22 vuotta siitä kun Minnesota North Starsin rookie nimeltään
Dino Ciccarelli teki 21 pistettä playoffseissa tehden uuden ensikertalaisten ennätyksen, jota ei ole koskaan
sen jälkeen onnistuttu rikkomaan. Ciccarelli katkaisi jalkansa pahasti juniorikiekkoilussa pelatessaan
London Knightsin riveissä kaksi vuotta aikaisemmin eikä häntä sen vuoksi koskaan varattu NHL-seuran
toimesta - Minnesota tarjosi sopimuksen kuitenkin ja lähetti Dinon aluksi farmiinsa Oklahoma Cityyn.
Ensimmäisen kauden puolivälissä Ciccarelli sai kutsun Showhun ja hänestä tuli nopeasti playoff-sankari.
Seuraavalla kaudella hän teki jo 55 maalia.
Dino Ciccarelli teki yli 700 maalia NHL:ssä (playoffsit ja runkosarja yhteensä)- yli 1200 minuuttia jäähyjä -
mutta häntä ei ole koskaan ole edes ehdotettu HHOF:n jäseneksi. Ehkä siksi ettei hän koskaan voittanut
Kannua. Yksi NHL-maailman suurista vääryyksistä.
San Jose Sharksin uusi GM Doug Wilson ilmoittaa ettei seura aio ryhtyä mihinkään jälleenrakentamis-
projektiin - Wilsonin mielestä olemassaoleva kokoonpano on tarpeeksi hyvä sellaisenaan. Sharks
hakee kesällä kuudetta pakkia ja yrittää saada viime kauden Venäjällä pelanneen Alex Korolyukin takaisin.
Sharksilla on kuusi varausta kesän draftin ensimmäisestä 100:sta varauksesta.
Teemu Selänteen ei uskota palaavan San Josen haipaitaan.
Jos Patrick Roy lopettaa - hän tulee ilmoittamaan päätöksestään playoffsien jälkeen - Colorado
Avalanche ei tule antamaan ykkösvahdin paikkaansa David Aebischerille. Uskotaan, että Royn
lopettaessa Avs yrittää tarjota sopimusta Los Angeles Kingsin vapaa-agentti Felix Potvinille.
Mielenkiintoisesti Royn seuraaja Coloradossa voi joskus olla seuran farmijoukkueessa pelaava
Philippe Sauve, joka on Patrick Royn agentin Bob Sauven poika.
MM-kisojen finaalin sankari Anson Carter sai kunnian heittää aloitussyötön viime viikolla Torontossa
Toronto Blue Jaysin baseball-ottelun aluksi.
Jos Toronto Maple Leafsin uudet omistajat haluavat Pat Quinnin keskittyvän pelkästään valmennukseen
tästä lähtien, Kanadan MM-joukkueen koonnut Vancouver Canucksin sikariportaassa työskentelevä
Steve Tambellini olisi looginen ehdokas Leafsin uudeksi GM:ksi.
Vancouver Canucksin suurin toive kesäksi on löytää hyvä hyökkäävä sentteri kakkosketjuun. Henrik
Sedin ei ole kakkosketjun tasoinen pelaaja vielä - Trevor Linden taas on parempi laiturina. Tampassa
79 pistettä tehnyt Vaclav Prospal - RFA kesällä - saatta olla Nucksin haavissa. Toinen hyvä idea
olisi yrittää tehdä vuoden sopimus Igor Larionovin kanssa. Joulukuussa 43 vuotta täyttävä Igor pystyy
tekemään 40 pistettä ja toisi kokemusta ja kaivattua johtajuutta Canucksin pukuhuoneeseen.
Jos Patrick Roy lopettaa peliuransa, hän tulee jättämään NHL:n seuraavien ennätysten omistajana:
(siis maalivahtiennätyksiä)
-eniten pelattuja otteluja, 1029
-eniten playoff-pelejä, 247
-eniten voittoja runkosarjassa, 551
-eniten voittoja playoffseissa, 151
-eniten 30:n voiton kausia, 13
-eniten Conn Smythe palkintoja, kolme
NHL:n agentit pitivät kokouksensa viime viikolla Torontossa koskien vuotta 2004 ja tulevia
työehtoneuvotteluja. "The War of 2004" saattaa olla niin rankka, että eräs korkean profiilin
pelaaja-agentti - joka antoi medialle kommenttinsa sillä ehdolla, ettei hänen nimeään julkistettaisi -
sanoi pelaajayhdistyksen jo ilmoittaneen pelaajille, että näitten tulee varautua pahimpaan mahdolliseen
skenaarioon - joka saattaa olla jopa kaksi vuotta ilman NHL-jääkiekkoa.
NHLPA ei tule hyväksymään palkkakattoa muitten amerikkalaisten ammattilaissirkusten tapaan.
Koska työehtosopimuksen päättymiseen on jäljellä enää yksi vuosi, 31-vuotta täyttäneet ns. rajattomat
vapaat agentit tulevat tuntemaan tämän sopimuksissaan - seurat eivät mielellään tule antamaan
monen vuoden sopimuksia tässä vaiheessa, koska kukaan ei tiedä mikä tilanne on syksyllä 2004.
Lopuksi vielä, Mighty Ducks oli Disneyn tekemä lastenelokuva, joka tuli ensi-iltaansa lokakuun toisena
päivänä 1992. Sen pääosassa esiintyi Emilio Estevez lakimiehenä, joka osana
rattijuoppoudesta saamaansa rangaistusta joutui tekemään 500 tuntia yhteiskuntapalvelusta, jonka
hän suoritti lasten jääkiekkojoukkueen valmentajana.
NHL-seura Mighty Ducks of Anaheim aloitti toimintansa kahdeksan kuukautta elokuvan jälkeen.
Hienoa nähdä Paul Kariya - yksi viime vuosien parhaista NHL-pelaajista - Stanley Cup-finaalissa
kymmenen laihan vuoden jälkeen. Kariya pelasi joukkueessa läpi köyhien vuosien koskaan
valittamatta ja aina sanoi näkevänsä unta Stanley Cupin voittamisesta. Outoa noissa unissa oli
se, että Kariyalla oli unissaan aina ankkalogolla varustettu pelipaita päällä.
Voidaan leikkimielisesti sanoa, että valmentaja Babcockin systeemi on ainoa keksitty systeemi,
jolla Paul Kariya on saatu pidettyä pois maalinteosta. (oikeastaan ei pitänyt paikkaansa runkosarjassa)
Paul Kariya on saanut paljon kritiikkiä niskaansa näissä playoffseissa siksi, ettei hän ole tehnyt niin paljon hyökkäyspäässä kuin on odotettu. Mutta hänen omistautumisensa puolustuspeliin joukkueen hyväksi on ollut jotain joka on tehnyt todellisen vaikutuksen ainakin tämän kirjoittajaan.
Todellista johtajuutta - kapteenin C:n arvoisesti.
Joitakin playoffseissa nähtyjä plakaatteja
HATCHER WEARS PANTIES
I HATE MIKE MODANO
I ALSO HATE MIKE MODANO
HEY MODANO, HOLD MY TROPHY WHILE I KISS YOUR GIRLFRIEND
Kaikki nuo Edmonton vs. Dallas sarjassa
IT´S BETTER TO HAVE A BIG JOHNSON THAN A SMALL COOKE
Minnesota-fanin kyltti toisella kierroksella
Team USA & the team that could have gone
Vähän ajattelemisen aihetta Yhdysvaltojen huonosta menestyksestä jääkiekkomaailman kaikkeuden
tärkeimmässä tapahtumassa eli MM-kisoissa näsäviisastelleille asiantuntijoille. Lähde: The Hockey News
Tässä Team USA, joka oli Suomessa:
Hyökkääjät:
1. Craig Johnson
2. Matt Cullen
3. Marty Reasoner
4. Adam Hall
5. Kevin Miller
6. Ted Drury
7. Niko Dimitrakos
8. Kelly Fairchild
9. Brad DeFauw
10.Chris Ferraro
11.Peter Ferraro
12.John Pohl
Puolustajat:
1. Phil Housley
2. Francis Bouillon
3. Jordan Leopold
4. Jim Fahey
5. Joe Corvo
6. Mike Mottau
7. Brett Hauer
8. John Gruden
Maalivahdit:
1. Ryan Miller
2. Damian Rhodes
3. Chris Rogles
Ja tässä Team USA, joka olisi voinut olla Suomessa:
(playoffseista pudonneita amerikkalaispelaajia, jotka kieltäytyivät kunniasta)
Hyökkääjät:
1. Keith Tkachuk
2. Doug Weight
3. Brian Rolston
4. Brett Hull
5. Mike York
6. Steve Konowalchuk
7. Craig Conroy
8. Jason Blake
9. Mark Parrish
10.Shawn Bates
11.Todd Marchant
12.Chris Drury
13.Jeff Halpern
Puolustajat:
1. Aaron Miller
2. Hal Gill
3. Chris Chelios
4. Bret Hedican
5. Sean Hill
6. Mathieu Schneider
7. Paul Mara
Maalivahdit:
1. Mike Dunham
2. Garth Snow
3. Brent Johnson
Jounin NHL-raportit Sport FM:n taajuudella joka torstai