Mielipide

Mestis on murroksessa uuden kauden kynnyksellä – jälleen kerran

MESTIS / Kolumni
Mestis-kausi 2024–2025 käynnistyy tänään torstaina viime kauden finalistien kohtaamisella ja laajemmin tulevana viikonloppuna. Uuteen kauteen lähdetään – jälleen kerran – muutosten keskeltä.

Mestis on hakenut viime vuodet paikkaansa suomalaiselta kiekkokartalta. Valtakunnan toiseksi korkeimman sarjatason merkitys on ollut hähmäinen, paitsi tietysti lukuisten pienempien kaupunkien paikallisyhteisöissä. Siellä oman kylän seura on ylpeydenaihe ja henkireikä joka tuo puheenaiheita kahvipöytään.

Tätä itsensä etsimistä ovat värittäneet erilaiset kokeilut ja muutokset: Kaksi kautta sitten sarjakautta värittivät latvialaisseura Zemgalen osallistuminen Mestikseen ja uutta nousua rakentaneen Kiekko-Espoon dominanssi. Zemgalen visiitti jäi kauden mittaiseksi kokeiluksi.

Viime syksynä Mestis puolestaan oli koko kiekkoilevan Suomen huulilla, kun maan tunnetuimpiin urheilubrändeihin lukeutuva Helsingin Jokerit teki paluun kotimaan kaukaloihin. Jokerit täytti halleja ympäri maakuntia ja toi kiistattoman piristysruiskeen Mestis-kiekkoilulla, eikä pahaa tehnyt myöskään huikea pudotuspelikevät, joka huipentui seitsemänteen peliin venyneen finaalisarjan päätteeksi IPK:n juhliin.

Nyt Mestis on jälleen uuden edessä.

Sarjan joukkuemäärä väheni viime kaudesta peräti kolmella, kun Kiekko-Espoo nousi Liigaan, FPS putosi karsinnoissa Suomi-sarjaan ja tamperelainen KOOVEE jäi ilman lisenssiä taloushaasteiden vuoksi.

Alkuperäinen suunnitelma oli vähentää joukkuemäärä vähitellen nykyiseen kymmeneen karsintapelien kautta kausi kerrallaan, mutta nyt tuo muutos tapahtuikin yhdellä rysäyksellä.

Joukkuemäärän vähentämistä pidetään laajalti tervetulleena muutoksena; sen myötä sarjan kilpailullisuuden odotetaan kasvavan, tasoerojen pienenevän ja sitä kautta yleisen pelillisen tason ja kiinnostuksen nousevan. Monien kiekkojännärien nenissä joukkuemäärän vähentäminen haiskahtaa varautumiselta laajempaan sarjajärjestelmäuudistukseen, jota moni toivoo tulevaisuudessa.

Toinen iso uudistus ovat paluun tekevät kauan odotetut liigakarsinnat. Paljon keskustelua on herättänyt, onko Liiga todellisuudessa auki, mutta karsinnat on joka tapauksessa määrä keväällä pelata, ja sitä kautta Mestis-mestarilla mahdollisuus nousta pääsarjaan lisenssiehdot täyttämällä.

Jokereita pidetään lähtökohtaisesti ainoana seurana, joka nämä ehdot lyhyellä aikavälillä voisi täyttää. Valtteri Filppulan tähdittämä jokerinippu lähtee myös pelillisenä suosikkina kauteen, mutta senkään pelaajisto ei kokonaisuutena paperilla näytä vielä sellaiselta, joka herättää kauhua Liigan häntäpään seuroissa. Jokerileirissä on tosin varauduttu vahvistamaan joukkuetta vielä kauden aikana.

Karsintojen ja sarjauudistuksen rinnalla Mestiksessä on myös tällä kaudella lukuisia kiinnostavia pelaajia, jotka tähyävät urallaan eteenpäin, ja seuroja, jotka rakentavat omaa tulevaisuuttaan vaihe vaiheelta. Esimerkiksi Joensuussa on havaittavissa tekemisen meininkiä pian valmistuvan halliremontin myötä.

Toivoa sopiikin, että tämä on se kausi, kun murros johtaa sarjan kannalta positiivisiin ja ennen kaikkea kestäviin asioihin. Näyttää väistämättömältä, että Jokeritkin jollain aikavälillä poistuu pääsarjan puolelle, joten nyt on rakennettava sen eteen, että sen jälkeen jäljelle eivät jää vain savuavat rauniot.

Uusi kausi on tähän jälleen uusi mahdollisuus, ja kaukalotuotteesta sen ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni.

Antoisaa alkavaa kautta kaikille Mestis-kiekon ystäville!

» Lähetä palautetta toimitukselle