Heward on kotoisin Saskatchewanista ja tämä WHL-liigan Regina Patsin junioritähti oli vuonna 1989 Pittsburghin ensimmäisen kierroksen varaus. Urallaan hän on edustanut Torontoa, Nashvillea ja NY Islandersia. Viimeksi NHL:ssä Heward edusti Columbus Blue Jacketsia - joskin kausi kului lähinnä farmijoukkue Syracuse Crunchin riveissä. AHL:ssa Heward voitti kaudella 1997-98 AHL mestaruuden eli Calder Cupin sekä palkittiin kauden päätteeksi AHL:n Eddie Shore Awardilla eli liigan tehokkaimman puolustajan palkinnolla. Tuolla kaudella Heward tehtaili huimat 65 pistettä.
Nykyisin Heward pelaa Sveitsin liigaa HC Genève-Servetten joukkueessa. Kulunut kausi meni mukavasti: 39 ottelussa mies nakutti tehot 8+23 ja keräsi 60 jäähyminuuttia. Joukkue ylsi myös pudotuspeleihin. Kuudessa play-off ottelussa Heward sai aikaiseksi tehot 1+1 ja keräsi huimat 22 jäähyminuuttia.
Jamie, miten turnaus on lähtenyt käyntiin?
- Kyllä meillä on vielä työmaata edessämme. Me aloitimme todella hyvin; pelasimme Valko-Venäjää ja Latviaa vastaan - joka kenties ei ollut saanut vielä peliään kulkemaan - joten me aloimme tuntemaan itsemme tyytyväiseksi itseemme. Ja sitten tuli Tanska peli. Itseasiassa huomasimme jo Ruotsi-pelissä, että luotamme liikaa maalivahtiimme. Ja kun niin käy, niin alat huomaamaan asioiden vain tapahtuvan. Emme kerta kaikkiaan tehneet töitä tarpeeksi Tanskaa vastaan. Me tiesimme sen. Meillä on todella paljon kavereita -NHL-pelaajia ja hyviä jääkiekkoilijoita - mutta se ei yksistään riittänyt. Nyt meillä oli vastassa Sveitsin joukkue, joka on pelannut hyvin turnauksessa.
Yllättikö Sveitsin maajoukkueen kova taso?
- Ei, ei. Kun pelannut näitä kavereita vastaan vuoden verran, niin minä tiesin, että he tulevat olemaan hyviä. Näin heidän pelaavan alkusarjassa ja pelasivat erittäin hyvin. Tiesin, että heidän maalivahtipelillään ja valmennuksellaan he tulevat olemaan kova joukkue. Itseasiassa varmistin asian, että puhuin kavereille mitä on odotettavissa. Kerroin, että tämä ryhmä on parempi kuin Tanska, joten meidän oli varmistettava että olisimme parempia tänä iltana. Ja me olimme.
Oletko muuten ollut yhteydessä Servetten joukkuetoveriisi Team USA:n Brett Haueriin ? Hehän varmistivat voitollaan Valko-Venäjästä säilymisensä A-sarjassa.
- Ei, en ole saanut häneen vielä yhteyttä. Olen kyllä yrittänyt. Olen tyytyväinen, etteivät he karsiutuneet. Tämä on selvä osoitus, että sinun täytyy olla valmistautunut täällä pelaamiseen. Täällä pelaavat joukkueet ovat todella hyviä. Jos tulet tänne valmistautumattomana, niin mitä tahansa voi tapahtua. Venäläisten tappio Latvialle on taas yksi osoitus tästä. Sinun varmistettava, että esität kaukalossa parastasi joka ilta tai muuten turnauksesta tulee pitkä.
Olet ainoa Kanadan pelaaja, joka ei pelaa NHL:ssä, vaan pelaat Sveitsissä. Paikkasi kisakoneessa ei tainnut olla ihan kirkossa kuulutettu?
- Ei. Minulle kerrottiin Spengler Cupin jälkeen, että saattaisi olla mahdollista että mahtuisin Kanadan maajoukkueeseen kauden loputtua jo jopa päästä MM-kisoihin asti. Se oli minun tavoitteeni joulusta asti, että pelaisin tarpeeksi hyvin ja että pelaisin hyvin Ruotsissa. Tein juuri niitä asioita, mitä tähän joukkueeseen mahtuminen vaati. Kanadan maajoukkuehan tavallaan palkitsi tänä vuonna kavereita, jotka pelasivat hyvin eri turnauksissa mahdollisuudella päästä tänne pelaamaan. Kun sain kuulla pääsemisestäni olin haltioissani. Se on suuri tapahtuma minulle, koska tein paljon töitä Team Canadan eteen tänä vuonna ja rakastan tämän pelipaidan ylläpitämistä. Olen tyytyväinen, että he antoivat minulle mahdollisuuden pelata.
Koska sinulle sitten kerrottiin, että olet lopullisessa joukkueessa?
- Minulle kerrottiin, että kaikki riippuu siitä mitä NHL:ssä tapahtuu. Minun kannaltani oikeat joukkueet hävisivät pudotuspelinsä. Esimerkiksi Detroit ja pari muuta joukkuetta, jotka koostuvat vanhemmista kavereista jotka eivät halunneet tulla tänne. Tämä mahdollisti oman kisapaikkani. Lopullisesti minulle kerrottiin vasta Latviassa pelatun harjoitusottelun tienoilla. Minulle kerrottiin, että minulle olisi varattuna rooli joukkueen kuudentena tai seitsemäntenä pakkina. Sanottiin etten välttämättä saisi edes pelata. Mutta kuten on käynyt ilmi, olen pelannut kaikki ottelut. En saa niin monta vaihtoa kuin muut tai niin paljon kuin haluaisin, mutta olen sentään täällä. Olen siis tyytyväinen.
Montako vaihtoa saat suurin piirtein per peli?
- Ehkä viisi (naurua)
Eikö se ole aika vähän verrattuna siihen mihin olet tottunut HC Genève-Servetten joukkueessa?
- Onhan se rankkaa. Jalkani ovat aivan puutuneet liiallisesti penkillä istumisesta. Totuttaudut puolen tunnin peliajasta lähes minimaaliseen peliaikaan. Mutta kun miettii ketä täällä on joukkueessa ja katsoo meidän puolustustamme, niin noiden kaverien - NHL-tähtien - joukkoon kuuluminenkin on saavutus, johon olen tyytyväinen. Minulle tämä oli koko vuoden kestävä projekti. Halusin varmistaa, että minulla on mahdollisuus tulla tänne. Se, etten pelannut NHL:ssä tänä vuonna oli rankkaa minulle, mutta kun totuin pelaamaan Sveitsissä, aloin nauttia siitä. Tavoitteenani oli vain pelata hyvä kausi ja päästä MM-kisoihin. Molemmat ovat nyt toteutuneet.
Oliko maajoukkueeseen meneminen sinulle koko ajan itsestäänselvyys? Siis jos paikka aukeisi.
- Kun palasin maaliskuun 16 päivä kotiin, että olisi mahdollista että saattaisin mahtua joukkueeseen. Sanoivat, että minulla 95 prosentin mahdollisuus olla lopullisessa kisajoukkueessa. Menin kotiin ja otin viikon vapaata - tai itseasiassa kymmenen päivää - enkä tehnyt yhtään mitään. Sen jälkeen aloin hiljalleen treenata ja sitten pari viikkoa ennen MM-kisoja he soittivat minulle ja kertoivat että "Tule Latviaan ja siellä me teemme päätöksen." Aloin treenata lujempaa ja he soittivat minulle viikon päästä ja kertoivat, etteivät he saa paljoakaan NHL-pelaajia ja että he haluaisivat minun tulevan pelaamaan. Harjoittelin siis yhä lujempaa ja aloitin jääharjoittelun uudestaan ja varmistin, että olin kunnossa. Viikkoa ennen Latviaa he soittivat kolmannen kerran ja sanoivat, että mahdollisuuteni ovat todella hyvät. He olivat kontaktissa minuun koko ajan ja tekivät päätökseni aika helpoksi.
Sinähän pelasin vuoden 1995 MM-kisoissa Ruotsissa?
- Pelasin. Tänä vuonna joukkueeseen mahtuminen oli kovempi saavutus, koska vuonna-95 siellä ei ollut lainkaan NHL-pelaajia. NHL:ssä oli työsulku ja kausi venähti, joten kisat pelattiin farmipelaajien, yliopistopelaajien ja eurooppalaisten kesken. Joten tänä vuonna näiden NHL-ammattilaisten kanssa pelaaminen - pelasivat he sitten minun kanssani tai minua vastaan - on upea asia minulle. Tein paljon töitä tänä vuonna ja ansaitsen olla täällä. Näin minä asiat näen.
Viekö Kanada mestaruuden?
- Sen perusteella mitä olen muita pelejä nähnyt, niin kyllä. Jos me jatkamme pelaamista samalla tasolla. Se on niin hankalaa NHL-pelaajille tulla tänne ja omata vielä kurinalaisuutta pelata kansainvälisiä pelejä. Kun NHL-pelaajat tulevat tänne, he haluavat näyttää taitojaan. Kuten tiedät, eurooppalaiset ovat taitavia. Kun katsoo suomalaisia, venäläisiä, tshekkejä ja jopa sveitsiläisiä, niin he ovat todella taitavia kiekon kanssa. NHL-kaverit ajattelevat, että "minäkin olen hyvä kiekon kanssa ja minunkin pitäisi pystyä tuohon." Meille tämä on kuitenkin eri peli. Tänään heidän (sveitsiläisten) puolustusalueellansa pelasimme todella hyvin. Kaverit käyttivät voimaansa. Se on iso sopeutumiskysymys kavereille.
- Meidän täytyy varmistaa, että jos pelaamme kurinalaisesti ja emme huolehdi voittavamme joukkueita 7-0 tai 8-0 vaan ainoastaan 1-0, luulen että olemme parempia. Ja nyt kun tajuamme tason - jokainen tarvitsee pientä herätystä silloin tällöin. Tanska oli meidän herätyksemme. Meistä oli tullut hieman yli-itsevarmoja. Oli hyvä, että kykenimme ottelussa sentään tasapeliin ja se antoi meille potkun persuksiin. Nyt mielestäni kaverit pelasivat loistavasti tänään. Me eliminoimme heidän maalipaikkansa ja annoimme maalivahdillemme mahdollisuuden auttaa meidät voittoon. Se toimi todella hyvin.
Kun näit Sveitsin maalivahti Buhrerin torjuntatyöskentelyä koitko deja-vu ilmiötä Sveitsin play-offseistä? Joukkueesihan pelasi juuri SC Bernia vastaan.
- Kyllä (naurua). Hän pelasi uskomattoman pelin. Kerroinkin kavereille tänään ennen peliä, että "älkää luovuttako. Hän ei jätä torjuntaa kesken. Jos kiekko menee maalialueen poikki, hän syöksyy sen päälle. Hän tekee mitä vain torjuakseen kiekon. Hän on todella nopea." Ensimmäisessä erässä hän teki kolme aivan uskomatonta torjuntaa. Ne olivat varmoja maaleja! Hän antoi heille mahdollisuuden voittoon. Ensimmäisen erän jälkeen ajattelin, että mitä kauemmin olemme maalitta, sitä hankalammaksi se menee. Mutta hän pelasi loistavasti ja se toi esiin pahoja takaumia Sveitsin play-offseista. Hän pelasi hyvin meitäkin vastaan. Se nyt on taas yksi noita asioita. En tiedä onko heillä (Sveitsillä) edes selvää ykkösmaalivahtia.
Onko merkitystä kenet haluaisit vastaan välierissä? Slovakiaa kannattaa ilmeisesti välttää?
-Kuule, mitä tahansa voi tapahtua! Muistan kun 1995 hävisimme Ranskalle ja pelasimme Italian kanssa tasan. Hävisimme Venäjälle. USA meni sen sijaan jatkoon voittamattomana ja me tiputimme heidät välierissä ja etenimme semifinaalin asti. Katsoin Latviaa tänään Venäjää vastaan ja yksittäisessä ottelussa mitä tahansa voi tapahtua. Joku voi olla virkeämpi otteluun ja yllättää toisen. Uskon - taas - että jos menet turnaukseen pelaten hyvin ja tulet pikkuhiljaa hieman ylimieliseksi, niin altavastaaja voi tulla ja tehdä jotain odottamatonta. Slovakit pelaavat nyt upeaa peliä ja niin tekevät tshekitkin - Suomi, Ruotsi ja ilmeisesti meidätkin lasketaan tähän kategoriaan - ovat suosikkeja, mutta se tapahtui Valko-Venäjälle olympialaisissa. Mitään joukkuetta ei kannata väheksyä ja jokaiseen otteluun kannattaa valmistautua kuin pelaisi Suomea tai Ruotsia tai muita huippujoukkueita vastaan. Jos teet sen, niin se hyödyttää sinua itseäsi - olet valmis. Jos et, saattaa tulla vaikeuksia.
Mitä tunteita herättää huominen joukkue Venäjä?
- He tulevat varmaankin olemaan valmiina otteluun. Heillä alkaa olla epätoivoinen tilanne. Heidän on pakko pelata hyvä ottelu. Sen sijaan tilanne on meille se, että voittamalla ottelun varmistaisimme lohkovoiton ja sitä myöden saisimme kenties helpomman pelin välierävaiheessa - jos sitä nyt helpommaksi peliksi haluaa kutsua. Iso peli molemmille joukkueille. Meille ottelu on sellainen, että se on pakko pelata hyvin koska se on valmistautumista välieriin. Pelaamalla hyvin Venäjää vastaan ja tekemällä asioita joita haluamme tehdä, ryhmämme on jälleen mennyt eteenpäin ja tullut paremmaksi joukkueeksi. Iso peli - he ovat suuri kiekkoporukka, joka on kompuroinut muutaman kerran. Lähestymme ottelua samalla tavalla kuin mitä tahansa ottelua.
Eli tarkoittaako tuo sitä, ettei Venäjää vastaan ole erikoistaktiikkaa? Venäjän joukkueessa on kuitenkin huipputaitoa.
- Tänä iltana me käytimme kokoamme ja voimaamme ja kykyämme pyörittää kiekkoa vastustajan maalilla. Tämäntapaisilla aseilla pitää lähteä Venäjääkin vastaan. Jos kykenemme eliminoimaan keskialueemme kiekonmenetykset sekä kiekonmenetykset heidän siniviivallaan emmekä anna heille vastaiskumahdollisuutta, meidän pitäisi pärjätä. Meidän hyökkääjämme pärjäävät varmasti heidän puolustajilleen kokonsa puolesta. Meillä on mahdollisuus pelata todella hyvin. Joten katsomme videoita ja teemme asioita joita normaalistikin teemme. He ovat erittäin taitavia; katsoin heidän pelaavan Ruotsia vastaan yksi ilta. Meidän täytyy olla valmiina.
Tulevaisuuden suunnitelmasi?
- Olen poissa kotoa ja treenannut nyt Calgaryssä ja luistellut monissa eri paikoissa. Palaan Sveitsiin varmaankin heinäkuun lopussa katsomaan mitä harjoitusleirillä tapahtuu.
Kiitos haastattelusta