SaiPa jälleen parempi Hakametsässä
MAINOS: Kaikki Liiga, Mestis ja Mestarien liiga -ottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.
SaiPan ja Ilveksen kohtaamiset ovat tällä kaudella olleet runsasmaalisia, eikä tämän iltainen ottelu ollut poikkeus. Lähes koko peliä hallinnut SaiPa voitti ottelun 1-5.


Ilves aloitti ottelun lennokkaasti.


Kiekko kävi alun pyörityksen aikana näin lähellä SaiPan maalia.


Vähitellen SaiPa käänsi peliä kuitenkin itselleen.


Ilveksen tuore hankinta Aleksi Mustonen ajoi miestä laidalle.


Jesse Mankinen vei vieraat johtoon ensimmäisessä erässä.


Sami Venäläinen jakoi ohjeita pelikavereilleen.


Myös valmentaja Tirkkonen näytti uusia kuvioita penkille.


Patrick Davis kieputti tästä tilanteesta maalin.


Hymy oli maalin jälkeen herkässä.


Tommi Jokinen maalasi lukemiksi 0-3.


Ilves sai kuitenkin hieman pelistä kiinni toisen erän lopussa.


Patrick Daviskin oli kiekon tiellä.


SaiPan puolustus teki Kai Kantolan aikeet tyhjiksi.


Michael Keränen ja Jesse Mankinen taistelivat kiekosta.


Jesse Mankinen osui toisen kerran illan aikana. Lukemat 0-4.


Tommi Jokinen vei SaiPan jo viiden maalin päähän.


Kolmanteen erään Ilveksen maalille vaihdettiin Joonas Korpisalo.


Roberts Jekimovs taisteli viime kauden joukkuettaan vastaan.


Ilves hyökkäsi agressiivisemmin kolmannessa erässä.


Työnteko palkittiin. Tässä syntyy Ilveksen illan ainokainen.


Yksi maali oli kuitenkin laiha lohtu.


Andreas Bernard sai jälleen tuulettaa voittoa Hakametsässä.
Kaikki kuvakoosteet
Hallitseva mestari lähetti sarjanousijan lomille – Kiekko-Espoo suli karusti kotikaukalossa
LIIGA | 25.3.2025 6:30
Lappeenrannassa kello ei lyönyt vielä puoltayötä ja SaiPan tuhkimotarina jatkuu
LIIGA | 24.3.2025 22:20
Sportille historiallinen voitto – Tunteita näytettiin puolin ja toisin
LIIGA | 22.3.2025 21:03
Tappara kesti espoolaisten alkurynnistyksen ja siirsi ratkaisun maanantaille
LIIGA | 22.3.2025 20:45
- 1 / 1400
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Ei vielä yhtään päästettyä maalia Liigassa – Sinclair nollasi Ilveksen
LIIGA | 27.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: Tampereen kärkikamppailussa nyrkkeiltiin, JYPin viime minuuttien joukkuerangaistus kostautui
LIIGA | 25.2.2025 21:19
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20