Stadin kingit - IFK!

LIIGA / Kuvakooste
Pääkaupungin joukkueet pelasivat viimeisen yhteisen runkosarjan ottelunsa talviklassikossa. Helsingin paikallistaistojen voitot olivat ennen tätä iltaa tasan, joten illan voittajalle oli tarjolla Stadin kingin viitta. Varovaisen ja maalittomaksi jääneen avauserän jälkeen joukkueet palasivat kentälle täysin uusin ilmein. Jokerit aloitti maalinteon, mutta HIFK ei tästä lannistunut ja iski kolmanteen erään kaksi osumaa vieden joukkueiden keskenäiset kohtaamiset runkosarjassa tämän iltaisen voittonsa turvin ja jääden täten historiaan ainakin toistaiseksi Stadin herrana.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerien ja HIFK:n talviklassikkona tunnettu ulkoilmaottelu järjestettiin jo kolmatta kertaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Joukkueet astelivat kentälle ilotulitteiden säestämänä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Katsomossa riitti tunnelmaa ennen kuin peli oli edes ehtinyt alkaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Joukkueet ryhmittyivät siniviivalle avajaisseremonioita varten.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ottelun alussa Jokerien Teuvo Teräväinen sekä HIFK:n Ville Husso palkittiin menestyksestään pikkuleijonissa. Pelaajat luovuttivat palkintorahat eteenpäin lastensairaalahankkeelle.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK:n leirissä raikuivat tutut kannustushuudot.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ennen ottelua kuultiin Maamme-laulu.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ottelun avajaiskiekko pudotettiin juhlallisin menoin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Talviklassikko on viimein valmis alkamaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kuten paikallistaistoihin kuuluu, ei taklauksia säästelty.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ottelun ensimmäinen erä oli varovaista peliä kummankin joukkueen osalta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kaksinkamppailuihin riitti virtaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ville Husso torjuu.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Antti Tyrväisen kova taklaus.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Molemmat maalivahdit pitivät maalinsa ensimmäisen erän ajan koskemattomana.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Maalin edustalla ei ollut juurikaan tilaa ja irtokiekot napattiin ripeästi.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Harvat tilanteet pysähtyivät hyvin pelanneisiin maalivahteihin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Vaikka katsomossa oli tuhansittain tyhjiä paikkoja, riitti ottelussa tunnelmaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Steve Moses pyörähtää maalin edustalla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Toiseen erään tultiin aivan toisella ilmeellä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerien vaihtoaitiossa seurataan oman joukkueen pelaamista tarkkaavaisesti.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jani Rita tarjoilemassa pusua.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Cheerleaderit pitivät myös tunnelmaa yllä koleasta säästä huolimatta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Mikko Jokela irtokiekon perässä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Välillä kiekkoa haettiin useamman miehen voimin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Eteläpääty kannusti kovaäänisesti omiaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ben Walter taistelee kiekosta Tuukka Mäkelän kanssa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Arttu Luttinen ahdistaa Ladislav Nagya
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kaksintaistelut käytiin loppuun asti täysillä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Steve Moses siirsi Jokerit 1-0 -johtoon toisen erän lopulla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Maalia juhlistettiin fanikatsomossa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Juuso Puustista tentattiin erätauolla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokeripuolustus pitää maalinedustan puhtaana.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Oscar Eklund tuo HIFK:n tasoihin ajassa 46:22.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Maalipaikan petasivat Juuso Puustinen ja Corey Elkins.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Vajaan minuutin kuluttua edellisestä Puustinen karkasi läpiajoon.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Komean yksilösuorituksen päätteeksi Puustinen laukoi HIFK:n askelta lähemmäs Stadin herruutta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Tuuletukset olivat sen mukaiset.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Viimeisen erän puolessa välissä joukkueet vaihtoivat hyökkäyssuuntia.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Markus Hännikäinen ajaa maalille.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Stadin derbyjen perinteiden mukaisesti tunteet kuumenivat ajoittain.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jani Ridalla oli mahdollisuus tasoittaa peli.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Vauhdikkaassa viimeisessä erässä nähtiin varsin lennokasta peliä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit otti ottelun loppuun aikalisän.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK piti kuitenkin johtoasemansa loppuun saakka.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Summerin soidessa HIFK:n ilo oli ylimmillään.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ottelun päättymistä juhlistettiin ilotulittein.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK:n kapteenina toiminut Arttu Luttinen jakoi kiitosta joukkueelle ja faneille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös