Häviöstä voittoon
TPS voitti Ässät kotonaan maalein 5-4. Ässät iski kolme maalia ensimmäisessä erässä ja ottelu vaikutti olevan jo ohi. TPS ei kuitenkaan lannistunut yhdestä huonosta erästä ja nousi kolmen maalin takaa-ajoasemasta voittoon.
Kummankin joukkueen paidassa pelannut Marko Mäkinen nosti kätensä kohti kattoa ensimmäisenä.
Porilaiskannattajat saivat nostaa kätensä kohti kattoa reilu puoli minuuttia kiekon putoamisesta jäähän.
Muutama minuutti lisää pelikelloon ja Michael Ryanilla oli aihetta iloon.
Sami Lähteenmäki laukoi kiekon ohi Teemu Lassilan läpiajon päätteeksi.
Patapaitojen luukkuvahtina oli maalivahti tält puolt jokke. Kimmo Meriläiseltä jäi monttu auki Lähteenmäen maalia ihaillessa.
Lassilan torjuntatyöskentelyssä oli parantamisen varaa, vaikka kaikki laukaukset eivät maaliin menneetkään.
Vaikutti siltä, että TPS olisi hyötynyt näistä veijareista myös itse pelin aikana.
Ässien penkillä oli hyvä tunnelma kolmen maalin jälkeen.
TPS ei kuitenkaan lannistunut huonon ensimmäisen erän seurauksena. Joukkueen peli oli paikoin jopa lennokasta.
Tadas Kumeliauskas yllätti Rasmus Rinteen.
Rinne sai jälleen tähyillä selkänsä taakse, kun Matias Sointu toimitti kiekon maaliin.
Ryan Lasch sai virtaa joukkuetoverien maaleista, mutta tolppa pelasti Ässät tasoitusmaalilta.
Ilkka Pikkarainen tasoitti pelin. Ässien Juha Kiilholma otti tilanteen raskaasti.
Kissat naukuivat lisämaalien toivossa.
Naukunaan vastattiin. Ässien puolustus sai tähyillä verkkoon ammuttua kiekkoa.
Ryan Lasch tykitti isännät kahden maalin johtoon.
TPS:n nuoret varamaalivahdit olivat yhtä hymyä ottelun käännyttyä kotijoukkueen hyväksi.
Michael Ryan laukoi vielä kavennusmaalin.
Rasmus Rinne jännitti viimeiset minuutit poissa maaliltaan.
TPS kuitenkin kesti loppuun saakka. Ässien hyvin alkanut ottelu päättyi pettymykseen.
Kaikki kuvakoosteet
Nuorten Leijonien kova taistelu ei riittänyt – Yhdysvallat juhli jälleen maailmanmestaruutta
MAAJOUKKUE | 6.1.2025 8:57
Miika Tiihosen ensimmäinen liigamaali siivitti Sportin voittoon
LIIGA | 4.1.2025 21:34
90-luvun sauna lämpeni Nokia-areenalla, Tappara ja KalPa löivät löylyä
LIIGA | 4.1.2025 21:26
Yksi ulosajo ja trillerimäinen loppu – Suomi taisteli itsensä mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 3.1.2025 7:34
- 1 / 1381
- ››
Muut timanttikuvat
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
Timanttikuva: Tampereen paikallinen herättää tunteita
LIIGA | 15.11.2024 19:24
- 1 / 131
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Puolet otteluista jatkoajalle, Sawchukille maali ja ulosajo
LIIGA | 26.10.2024 21:44