Pihlmanin paluu virheiden välttelyyn

LIIGA / Ennakko
Nouseeko Perrin esiin tehopisteissä vai tuomareille kommentoinnissa?
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Ässät on vienyt kaksi kolmesta ottelusta JYPiä vastaan, vaikka runkosarjasijoitus on täysin erilainen. Kotijoukkueen ottelujen merkitys haihtui ilmaan, kun taas jyväskyläläisvieraille tarjoutuu mahdollisuus sinetöidä suora pudotuspelipaikka.

Tuomas Pihlman on JYPin kasvatteja, mutta Porin tiistai-illassa hän pelaa edellistä seuraansa vastaan. Puolitoista kautta patapaidoissa piti sisällään muun muassa mestaruusjuhlat.

Ässät hakee runkosarjalleen ryhdikästä päätöstä, kun taas JYP varmistelee sijoitustaan kuuden parhaan joukossa. Joukkueiden viime aikojen ongelmissa on hieman yhtäläisyyksiä, sillä molempien valmennus on jonkun verran sekoitellut kentällisiä. Tämän seurauksena on nähty yksilöiden vääriä ratkaisuja ja takaiskuja.

JYP on parhaimmillaan silloin, kun pelaaminen on mahdollisimman yksinkertaista ja selkeää. Perinteinen JYP-kiekko on suoraviivaista ja taistelevaa, ja siihen on myös Ässien leirissä varauduttu.

− Viimeksi saimme taisteluvoiton Jyväskylästä, samalla tavalla lähdemme tiistain peliin, kertoo Ässien maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahl.

− Kokoonpano selviää tarkemmin vasta tiistaina, mutta loukkaantumisia ei ole. Se tosin on päätetty, että Juuso Riksman aloittaa maalilla, jatkaa Rosendahl.

JYPin peli on aavistuksen verran hapuilevaa, eikä puolustuspelaaminen ei ole parhaimmalla mahdollisella tasolla. Pelaajat törmäilevät toisiinsa, kun kaikki eivät välttämättä joka tilanteessa tiedä, kuinka pitäisi toimia.

Jyväskyläläisjoukkueessa viime aikojen parhaimpaan vireeseen on päässyt Anssi Löfman. Viimeisissä seitsemässä pelissä hän on saalistanut kahdeksan tehopistettä. Kultakypärää kantaa Ässistäkin tuttu Eric Perrin.

Kotijoukkue tiedostaa tilanteensa, mutta pitää selvyytenä ammattimaista asennetta ja suorittamista.

− Tulevaisuuttakin rakennamme tietysti, mutta kyllä keskittyminen on vielä tässä kaudessa. A-nuorten menestyminen on meille tärkeää, mutta emme lähde pelaamaan Liigaa vain kahdella ketjulla, toteaa Ässien urheilujohtaja Mika Toivola.

− Tauolla koko joukkueella oli muutaman päivän huili, sitten loppuviikosta vedimme pari kovaa harjoitusta. Maanantaina palasimme taas normaaliin arkeen, ei ammattilaissarjassa voi tinkiä harjoittelusta missään tilanteessa, vahvistaa Rosendahl.

JYPinkin sairastuvan tilanne alkaa näyttää hyvältä. Mikko Viitasen, Jani Tuppuraisen ja Petr Hubacekin pitäisi palata kaukaloon olympiatauon päätyttyä.

Ottelun ensimmäiset kymmenen minuuttia näyttävät usein suuntaa koko pelille. Viime aikoina jyväskyläläiset ovat olleet horjutettavissa kovalla paineistuksella.

Seuraa Heitä

Anssi Löfman #14 |

Keskushyökkääjä

Tekeekö Löfman pisteitä kahdeksannessa peräkkäisessä ottelussa? Koko kauden pistekertymä ei ole maailmaa mullistava, mutta sopivasti pelivire paranee kevättä kohti.

Juuso Riksman #34 |

Maalivahti

Konkarivahdilta vaaditaan huippuottelu, jotta pisteitä jäisi Poriin. Yllättävästi kauden kohokohdat ovat osuneet vieraspeleihin, Isossamäessä on liian usein jouduttu vaihtamaan maalivahtia kesken ottelun.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Austin Smith 3 0 3
2.Ville Uusitalo 0 2 2
3.Miko Malkamäki 0 2 2
4.Dragan Umicevic 0 2 2
5.Kamil Kreps 1 1 2
JYP M S P
1.Max Wärn 3 2 5
2.Brian Salcido 0 5 5
3.Anssi Löfman 2 2 4
4.Éric Perrin 0 3 3
5.Kristian Näkyvä 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle