Maaottelutauolle sarjakärjessä lähtenyt ässäpakka on pahasti sekaisin. Joukkue palasi paussilta kahdella perättäisellä 0-5-kotitappiolla. Kaikkiaan tauon jälkeen kasassa on vain yksi voitto - sarjajumbo Pelicansista. Tappio niskassaan patapaidat ovat jättäneet kaukalon seitsemästi.
Edellinen kohtaaminen Rinkelinmäellä päättyi Kerhon 7-1-tappioon. Ässät puolestaan oli lokakuun lopun kohtaamisessa parempi maalein 4-2.
Heikon jaksonsa aikana Ässät on pudonnut liigan piikkipaikalta aina kymmenen joukkueen pudotuspelien viimeiselle paikalle asti. Kurssin olisi kuitenkin käännyttävä nopeasti, mikäli play-offs-paikasta halutaan taistella.
Porilaisten ykkösmies tehopisteiden valossa on Kärppien I divisioonajoukkueessa suomalaisille tutuksi tullut Martin Bergeron. Kanadalainen on saanut aikaiseksi yksitoista maalia ja yhtä monta syöttöpistettä. Toinen kymmeneen maaliin yltänyt ässäpelaaja on Jari Korpisalo.
Ässien kaikki kaikessa on tunnetusti maalivahti Scott Langkow. Sarjatauon jälkeisen Lukko-ottelun jälkeen Langkow joutui jättämään kaksi peliä väliin loukkaantumisen takia. Tositoimiin palattuaan kanukkivahti ei ole vielä onnistunut torjumaan joukkueelleen tärkeitä pisteitä alkukierroksista tuttuun tapaan.
Ässien vaikeuksia lisää latvialaispuolustaja Olegs Sorokinsin poissaolo. Sorokins on sivussa nivustaipeen lihasvamman takia vielä joulukuun loppupuolelle asti.
Se kuuluisa ketsuppipullo?
HPK:n tutun maalintekotaidon heikentymisen yhteydessä ketsuppipulloilmiöstä on puhuttu ahkerasti. HIFK:ta vastaan Kerho onnistui maalinteossa peräti kahdeksasti. Kahden maalin Tony Virta ei kuitenkaan ottelun jälkeen suostunut lupaamaan pullon aukeamista yhden ottelun perusteella.
- Ei kannata alkaa vielä puhua lehdissä että nyt on hanat auki, yksi peli ei vielä riitä, kertoi Virta torstain ottelun päätteeksi.
HIFK-ottelussa Virta muodosti yhdessä Toni Mäkiahon ja Jukka Voutilaisen kanssa hienon hyökkäysketjun, jonka jokainen jäsen onnistui maalinteossa. Virta siis kahdesti. Yhden ottelun perusteella toimivia ketjukoostumuksia on siis alkanut jo löytyä.
Kerhon maalilla Joni Puurula on pelannut hyvin Robbie Tallasin sairastellessa. Heikosti pelannutta porilaisjoukkuetta vastaan Jukka Jalosella olisi kuitenkin hyvä tilaisuus aloittaa tervehtyneen Tallasin uusi tuleminen. Hienoa joka tapauksessa on, että HPK:lla on kaksi hyvää maalivahtia.
Kerhon kannalta on tärkeää olla huomioimatta Ässien heikkoa menestystä viime peleissä. Isännät osoittivat helsinkiläisvieraita vastaan pystyvänsä hurjaan salama-alkuun, mikäli vastustaja otetaan vakavasti. Lauantain ottelun ratkaisu saatetaan nähdä jo alkuminuuteilla. Mikäli Kerho lähtee torstain kaltaiseen taisteluun, ei patapaidoilla liene mahdollisuuksia. Jos taas alussa ei putki luista, saattaa ritaripaidoilla tulla eteen pahoja vaikeuksia.