Riittääkö Ilveksen kokemus?

LIIGA / Ennakko
Viime kausina heikosti menestyneet joukkueet ovat jääneet jo alkukaudesta pudotuspeliviivan alapuolelle. Molemmat joukkueet tarvitsevat pisteitä pitääkseen hyvät asetelmat ja taistelua pisteiden puolesta on varmasti luvassa.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue Ilveksen alkukausi on lähtenyt käyntiin ennakko-odotuksiin nähden positiivisesti ja joukkueen peli sisältää paljon hyviä elementtejä. Nuorella joukkueella on ollut vaikeaa vieraissa, mutta kotona on kulkenut, sillä joukkue on hävinnyt kuudesta kotipelistään vain kaksi. Ilves hävisi torstaina Raksilassa, mutta sitä ennen joukkue pystyi kukistamaan TPS:n ja HPK:n ja joukkue pelasi myös Kärppiä vastaan erinomaisen ensimmäisen erän, mikä jätti pelin jälkeen jossiteltavaa.

SaiPa onnistui voittamaan Tapparan torstaina ja pystyi siten katkaisemaan jo neljän ottelun mittaiseksi venyneen tappioputken. SaiPan peli on edellisistä kausista poiketen toiminut tällä kaudella paremmin vieraissa kuin kotona ja se antaa joukkueelle hyvät lähtökohdat lauantai-illan kamppailuun.

Ratkaisun paikat

llves on viime peleissä kärsinyt loukkaantumisista ja sen seurauksena joukkue on marssittanut jäälle ennätyksellisen nuoren kokoonpanon. Torstain kamppailussa Kärppiä vastaan Ilveksellä oli peräti yksitoista 90-luvulla syntynyttä pelaajaa kokoonpanossa. Nuoret ovat vastanneet huutoon ja onnistumisia on tullut laajalta rintamalta. Nyt Ilves odottaakin tasonnostoa joukkueen kokeneemmaalta kaartilta, joka ei viime peleissä ole pelannut aivan odotetulla tasolla.


Ilveksen Niko Peltola on saanut runsaasti vastuuta puolustuksen loukkaantumisten myötä.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Ilves on sarjasijoituksestaan huolimatta tehnyt alkukaudesta hyvin maaleja. Joukkueen ongelmana onkin ollut ailahteleva maalivahtipeli. Viime peleissä joukkueen ykkösmaalivahti Jani Hurme on ollut mies paikallaan, mutta välillä miehen taakse on mennyt helpompiakin osumia. Joukkueen puolustuskaan ei selviä aivan puhtain paperein ja maalivahti on jätetty useasti tekemättömän paikan eteen.

SaiPan torstaisen Tapparavoiton takana olivat ulkomaalaispelaajien onnistumiset ja hyvin toiminut ylivoimapeli. Ulkomaalaiset ovatkin vastanneet suurelta osin lappeenrantalaisten alkukauden tehoiluista. SaiPa kaipaisi ratkaisijoita laajemmalta rintamalta, sillä maalinteko on ollut sille ongelma. Joukkue on kyllä pystynyt luomaan otteluissaan maalintekopaikkoja, mutta rentous ratkaisupaikoissa on puuttunut.

Kokoonpanot

Ilveksen puolustaja Nils Bäckström on sivussa maajoukkuetaon yli. Muita poissaolijoita ovat puolustaja Arto Tukio ja hyökkääjät Marko Anttila ja Jaakko Pellinen. Keskivartalovammasta kärsivän Teemu Kesän pelaaminen on epävarmaa.

SaiPan laitahyökkääjä Joni Yli-Torkko joutuu leikkauspöydälle ja on pitempään sivussa. Lisäksi sivussa ovat varmuudella puolustajat Pauli Levokari ja Daniel Sondell. Jarmo Jokila on nivusvaivainen ja hän on pelikunnossa ensi viikolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle