Tuloksen aika, JYP

LIIGA / Ennakko
Kärpät on ollut vahvempi osapuoli Jyväskylässä.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
MAINOS: Kaikki Liiga, Mestis ja Mestarien liiga -ottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.
JYP saa lauantaina vieraita Oulusta. Joukkueet tuntevat toisensa varsin hyvin, eikä ottelulta voi odottaa suuria yllätyksiä.

Edelliset ottelut

JYP on pelannut tällä viikolla kaksi ottelua, jotka ovat tuoneet kaksi pistettä. HIFK haki täydet pisteet Jyväskylästä, mutta Espoosta mukaan tarttui nihkeä jatkoaikavoitto.

Kärpät saapuu Jyväskylään kevyellä lepoedulla, kun edellinen ottelu on torstailta. Oululaiset ovat pelanneet molemmat ottelunsa kotona tällä viikolla, eivätkä KooKoo tai Ässät onnistuneet nappaamaan pisteitä mukaansa pikkupetojen kotihallista.

Nöyryytetäänkö JYPiä jälleen?

Noin kuukausi sitten Kärpät haki pisteet Jyväskylästä äärimmäisen vakuuttavalla esityksellä. Hallinta perustui tuolloin eritoten pelin hallintakapulan nappaamiseen ensivaihdoista asti, kun oululaiset onnistuivat määrittämään ottelun rytmiä.

JYP ei päässyt missään vaiheessa kiinni riistopelaamiseensa, kun Kärppien pelitaitavat puolustajat onnistuivat liikuttamaan kiekkoa taitavasti. Kärpiltä vaaditaankin jälleen myös ehjää viisikkopeliä, jotta paineen alta pois pääseminen sujuu jälleen yhtä hyvin.

Onkin mielenkiintoista nähdä pelin kuva, jos JYP ei onnistu hyödyntämään suurimmaksi vahvuudekseen luokiteltavaa riistopelaamista. Tuolloin JYP on lähinnä pakotettu keskialueen tukkimiseen, mikä ei kuulu hurrikaaniryhmän vahvuuksiin. Erityisesti viime kierroksilla JYPin keskialueen puolustus viisikkona on ollut äärimmäisen heikkoa. 

Jos ottelusta tulee jälleen odotetunlaista tarkkaa puolustuspelin juhlaa, etu kääntyy vahvasti Kärppien puolelle. Kärppien puolelta löytyy taitoa niin yksilö- kuin viisikkotasolta huomattavasti enemmän auenneiden maalipaikkojen hyväksikäyttöön.

Katkeaako kirous?

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa, eikä kumpikaan joukkue ole onnistunut vielä voittamaan kotiotteluaan.

JYP haluaa ilmeisesti lähteä hakemaan kirouksen murtoa fyysisellä ilmeellä, sillä Nolan Yonkmanin kaltaiset järkäleet olivat perjantaina lepovuorossa.

JYPin leiristä on läpi kauden suuren pelin kynnyksellä kommentteja, jotka ovat olleet mallia "pääsemme mittaamaan tasoamme". Tulokset huippujoukkueita vastaan ovat olleet vaihtelevalla tasolla, ja nyt alkaa olla aika tehdä myös tulosta.

Pitkävedon kertoimet

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HIFK vs SaiPa
  • 1.86
  • 4.05
  • 3.70
Ilves vs Tappara
  • 1.97
  • 3.95
  • 3.45
KalPa vs Ässät
  • 1.70
  • 4.25
  • 4.40
Lukko vs Sport
  • 1.65
  • 4.40
  • 4.60

Seuraa Heitä

Tuomas Pihlman #49 |

Oikea laitahyökkääjä

JYPin kapteeni pelasi perjantaina ensimmäisen ottelunsa neljän kuukauden tauon jälkeen. Ensimmäinen ottelu oli vielä luonnollisesti hakemista, mutta toisessa ottelussa JYP tarvitsee Pihlmanin vahvaa peliä.

Juho Keränen #19 |

Keskushyökkääjä

Keränen tunnetaan ennenkaikkea vahvana kahden suunnan hyökkääjänä. Viime aikoina väläytellyt tehokkuuttaan myös hyökkäyssuuntaan. Nousee esiin, kun JYPin avauspelaamisesta halutaan tehdä vaikeaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle