Edelliset ottelut
Lukko on voittanut molemmat viikon edelliset ottelunsa, kun keskiviikkona raumalaiset kellistivät jatkoajalla HPK:n numeroin 2−1 ja Ilves kaatui myös jatkoajalla lukemin 3−2.
Perjantain kotitappion myötä Ilveksen pudotuspelihaaveet kokivat pahan kolauksen ja tamperelaiset kaipaavatkin pisteitä kipeästi, jotta taistelu viivan paremmalle puolelle pääsystä säilyisi elossa. Tällä hetkellä Ilves on kahdeksan pisteen päässä 10. sijalla majailevasta Vaasan Sportista.
Yhtä kipeästi pisteitä tarvitsee myös Lukko. Viimeisestä viidestä ottelusta satakuntalaisryhmittymä on napannut vain neljä pistettä ja kolmen pisteen voitto on karttanut raumalaisia jo viimeiset kuusi ottelua.
Lukon edessä sarjataulukossa viimeisellä suoralla pudotuspelipaikalla oleva TPS on repinyt Lukkoon kolmen pisteen kaulan, kun molemmilla joukkueilla on runkosarjaa jäljellä kahdeksan ottelun verran.
Perjantaisella reseptillä
Perjantain ottelussa yleisölle tarjottiin vauhdikasta peliä, joskaan maaleilla ei juhlittu. Liigan ylivoimatilaston kärkijoukkue Lukko pääsi pelaamaan ylivoimaa seitsemän kertaa, osuen vain kerran.
Lukon ylivoima on muutenkin yskinyt viime aikoina ja kotiottelussa hanojen olisi syytä aueta, mikäli raumalaiset mielivät napata täyden pistepotin Ilvekseltä.
Ilves-vahti Henri Kiviaho on perjantain tapaan suuressa roolissa. Perjantaina hurjat 47 torjuntaa kirjauttanut Kiviaho on pelannut muutenkin pirteästi ja on tarjonnut tamperelaisille joka ottelussa mahdollisuuden voittamiseen.
Perjantain kohtaamisessa Ilves onnistui pitämään Lukon pitkät hyökkäykset kulmissa ja Lukko ei päässyt pelaamaan halutulla tavalla hyökkäyspäässä. Ilveksen on onnistuttava tässä myös lauantaina, jos se mielii lähteä Äijänsuolta pisteet mukanaan.
Ilveksen aseet voittoon löytyvät nopeasta pelaamisesta. Lukko-pakisto ei ole sarjan nopeimmasta päästä ja nopeilla vastaiskuilla kotijoukkueen puolustus on horjutettavissa.
Elintärkeää Ilveksen kannalta on myös se, että se onnistuu pitämään Aaron Gagnonin ja Ville Vahalahden muodostaman tutkaparin. Markku Flinckin johtama kakkosketju onnistui tässä perjantaina vähintään kohtalaisesti ja erityisen hyvin Ilves onnistui tässä alivoimalla.
Erikoista
Ilveksen visiitit Raumalla viime eivät ole olleet helppoja viimeisen kahden kauden aikana. Kolmessa kohtaamisessa Ilves on onnistunut tekemään vain kaksi maalia, kun Lukko on latonut kiekon Ilveksen verkkoon kymmenen kertaa.
Raumalla Ilves on viimeksi onnistunut maalinteossa 2. tammikuuta 2015.