KooKoo on pelannut viime aikoina vaihtelevasti. Viimeisestä kymmenestä ottelustaan se on onnistunut saalistamaan ainoastaan kaksi täyttä pistepottia. Viime lauantaina se pelasi kuudennen kerran SaiPaa vastaan tällä kaudella, jonka se hävisi Lappeenrannassa maalein 1-4. Kaakon derbyissä KooKoo hävisi peräti viisi kamppailua.
TPS porskuttaa kolmen ottelun voittoputkessa. Keskiviikkona se isännöi Lukkoa ja voitti 3-2. Paluun kokoonpanoon teki tähtisentteri Éric Perrin, joka iski ottelussa maalin.
KooKoo ja TPS ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa kouvolalaiset jättivät maalivahti Frédéric Cloutierin johdolla TPS:n nollille. Juuri ennen joulutaukoa Turussa pelatun ottelun TPS kuitenkin voitti voittomaalikisan jälkeen 3-2. Kolmen kohtaamisen osalta pisteet ovat menneet KooKoolle 6-3.
Saako KooKoo Perrinin kentän kuriin?
KooKoo sai tärkeän palasen peliinsä takaisin, kun Jarkko Malinen on taas pelikunnossa. Juha-Pekka Haataja on onnistunut maalinteossa kahdessa edellisessä ottelussa. Hän on kahdellatoista osumallaan kouvolalaisten kauden toiseksi paras maalintekijä.
TPS on kärsinyt avainpelaajiensa loukkaantumisista tällä kaudella. Ykköskentän Lauri Tukonen on edelleen poissa. mutta Perrinin paluu on turkulaisille merkittävä asia. Paluumuuttaja Francis Paré on pelannut tehokkaasti saalistaen seitsemässä ottelussaan neljä tehopistettä.
KooKoolla on ollut vaikeuksia kääntää tasaiset pelit voitoksi. TPS on vastaavasti onnistunut juuri siinä viime aikoina. Kovalla taisteluilmeellä KooKoo voi kääntää ottelun edukseen, mutta sen on saatava TPS:n tehokas hyökkäyspeli kuriin.
KooKoo tarvitsee kipeästi pisteitä taistellaakseen pudotuspelipaikasta. Kymmenentenä majaileva Sport on neljän pisteen päässä, ja runkosarjassa on KooKoolla enää kymmenen ottelua jäljellä. Samaan aikaan sarjan hännillä varsinkin Ilves ja HPK ovat piristyneet ja nousemassa pudotuspelitaisteluun mukaan. TPS on sarjassa kuudentena ja taistelee tiukasti suorasta pudotuspelipaikasta.