Viidettä kertaa kuluvalla kaudella yhteen iskevät SaiPa ja KooKoo kohtasivat myös perjantaina. Kouvolassa pelatussa ottelussa KooKoo oli lopulta parempi voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3-2. Aiemmat kolme kohtaamista nimiinsä on vienyt tämän illan kotijoukkue SaiPa.
Edelliset ottelut
SaiPa on edennyt edelliset kymmenen ottelua tahdilla joka toisesta ottelusta voitto ja joka toisesta tappio. Pisteittä se on jäänyt kuitenkin vain kahdesti. Mielenkiintoinen fakta on, että Pekka Tirkkosen ryhmä on hävinnyt myös HPK:ta ja Pelicansia vastaan käytyjen back-to-back-otteluiden ensimmäiset osat.
Vierailija KooKoolla on ollut hankalaa viime aikoina ja perjantainen SaiPa-voitto oli sille erittäin tärkeä. KooKoo on voittanut tammikuun aikana neljä ottelua ja poistunut kaukalosta tappio mukanaan peräti kahdeksan kertaa.
Ratkaisukohdat
Kotijoukkue SaiPa on hallinnut viime aikoina jokaista ottelua - ainakin näennäisesti. Joukkueen hyökkäykset kuitenkin ajautuvat usein kulmiin ja laidan läheisyyteen, mistä maalien tekeminen on hankalaa. Vielä tammikuun alussa lappeenrantalaiset pelasivat suoraviivaisemmin, jolloin tekeminen oli myös tehokkaampaa.
Samanlaista hyökkäyspelaamista oli havaittavissa myös perjantaisessa ottelussa. Kouvolalaiset puolustivat keskustaa sitkeästi ja SaiPa joutui usein laukomaan huonoista paikoista. Vaikka KooKoon Frederic Cloutierille kertyikin yli 30 torjuntaa, ei maalivahdin tarvinnut tehdä juuri huippupelastuksia.
KooKoo puolestaan hakee aktiivisesti vastaiskuja ja pyrkii suoraviivaisesti maalille, mikä aiheuttaa jatkuvaa hämminkiä vastustajan maalille. Pelityylin ei pitäisi olla SaiPalle yllätys, mutta perjantaina se tuntui olevan sitä.
Tilastopoiminnat
KooKoo on Liigan kolmanneksi huonoin vierasjoukkue. Se on kerännyt vain 20 pistettä vierasotteluistaan ja päästänyt niissä 71 maalia omiin, mikä on huonoiten koko Liigassa.
SaiPa puolestaan on jaetulla kolmannella sijalla tehdyissä maaleissa kotiotteluissa 61:llä osumallaan. Päästettyjä maaleja sillä on 51, joka on kuudenneksi vähiten Liigassa.