SaiPa ja KooKoo kohtaavat siis kuudennen kerran tällä kaudella. Viidestä edellisestä kamppailusta KooKoo on onnistunut viemään voiton vain kerran, ja tuo tapahtuikin 29.1. kouvolalaisten viedessä kotikentällään voiton voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 3-2.
Edelliset ottelut
SaiPa kävi vierasturneella niin Vaasassa kuin Oulussakin saaden aikaan vain bensakuluja, likapyykkiä ja katkenneita mailoja. Tuolta kiertueelta sekä voitot että maalit jäivät odottamaan parempia päiviä.
KooKoo puolestaan on tapellut kynsin ja hampain jokaisesta pisteestä. Perjantaista Blues-voittoa ennen Sumulaakson asukit ovat keränneet kymmenen ottelun otannalla pisteitä kuudesta kamppailusta.
Blues-voitto siivittääkin tiukasti pudotuspelipaikasta kamppailevaa KooKoota taistelemaan Kaakon derbyn erävoitosta.
Ratkaisukohdat
Joukkueet kohtaavat kolmannen kerran kahdeksaan päivään, joten mitään uutta taivaan alla ei varmasti ole tapahtunut. KooKoo on puolustanut omaa maaliaan erinomaisesti kahdessa edellisessä kohtaamisessa, ja maalintekovaikeuksista kärsinyt SaiPa on hakannut päätänsä kouvolalaiseen betoniin.
Tämä tulee olemaan varmasti pelin henki myös lauantainakin.
Tilastopoiminnat
SaiPan alkukaudella erinomaisesti toiminut hyökkäyspeli on sakannut lähes täydellisesti, sillä lappeenrantalaiset eivät ole onnistuneet maalinteossa peliajassa mitattuna yli 147 minuuttiin. Kymmenen ottelun mittarilla mitattuna SaiPan maaliteko on ollut suorastaan luokatonta, sillä joukkue on onnistunut tekemään enemmän kuin kaksi maalia vain kahdesti. Samalla otannalla joukkueen tehtyjen maalien keskiarvokin jää alle kahden.
Kouvolalaisilla maalinteko-ongelmaa ei ole. Vaikka kymmenestä viimeisestä ottelustaan joukkue on voittanut varsinaisella peliajalla vain kaksi, on KooKoo jokaisen tappioon päättyneen ottelun hävinnyt vain maalilla. Tappioista huolimatta joukkueen tehtyjen maalien keskiarvo on 2,5.