Rankan viikon päätteeksi Hakametsässä siis tuskin nähdään yltiöenergistä luistelukilpaa. Nyt mitataan, kumman joukkueen kuntopohja kestää paremmin, ja kumpi todella tahtoo tämän ottelun voittaa. Tässä mielessä Kirvesrinnoilla on jonkin verran paremmat lähtöasetelmat kamppailuun - joukkue todella tarvitsee nämä pisteet.
Tapparan lähihistorian murheena maalin tappiot
Äijänsuolla keskiviikkona tullut viimeisen minuutin häviö Lukolle oli tuttua kauraa siinä mielessä, että kaikki viisi viimeisintä tappiotaan Tappara on kokenut kirvelevällä maalin marginaalilla. Olisiko viikon aiemmissa peleissä erittäin lupaavasti toimineen ylivoimapelin petraantuminen sellainen tekijä, jonka avulla nämä niukat tappiot alkavat kääntyä Kirvesrinnoille?
Tappiosta huolimatta Saarisen joukkojen esitys myös Raumalla oli pirteä. Edellisillan paikallispelistä huolimatta joukkue piti Lukon kaksi erää erittäin ahtaalla, ja päätöserässäkin jatkoaika jo häämötti, kunnes Mika Lehdon harmittava virhe viimeisellä minuutilla maksoi pisteen. Mielenkiintoista onkin nähdä, kumpi asettuu illalla Tapparan maalille, virhettä lukuunottamatta viime aikoina hyvin torjunut Lehto vai välillä Mestiksessä hyvillä tilastoilla kiekkoja koppaamassa käväissyt Sasu Hovi?
Kun joukkueet edellisen kerran ottivat yhteen Hakametsässä, Tappara oli ylivoimainen. Tuolloin liekehtinyt Petri Varis on ollut muutenkin kauden aikana entisen paikallisvastustajansa kohdatessaan aivan 90-luvun puolenvälin veroisessa vireessä. Viime otteluissa Varis on löytänyt jälleen yhteistä juonta Sasha Barkovin kanssa. Tulevaa iltaa ennakoidenko?
Tapparan Pekka Saravo ja Kimmo Koskenkorva saivat keskiviikon pelissä 200 SM-liigaottelua täyteen, joten miehet palkittaneen asiaankuuluvine plakaateineen ennen kamppailua.
Tapparan terveystilanne on kohtalaisen hyvä, sillä Stefan Öhman tekee nilkkavamman jälkeen paluun kokoonpanoon. Pasi Petriläinen on kuitenkin sivussa.
HIFK voitto alla Tampereelle
Kärkijoukkueista heikoimmin viime aikoina pelannut IFK ryhdistäytyi torstaina, kun hyvissä ajoin ensi kauteen valmistautuva SaiPa ei kyennyt Nordenskiöldinkadulla kotijoukkueen vauhtiin. Pistepörssin kärkikahinoissa viihtyvä Kimmo Kuhta keräsi tehot 1+1, ja Brett Harkinskin nöyryytti lappeenrantalaisia kauden seitsemännellä maalillaan.
Kauden aiemmissa peleissä Tapparaa vastaan IFK on voittanut tai kaatunut ykkösketjunsa pelisuorituksen mukaan. Ratkaisevaa tuleekin varmasti olemaan, pääseekö Harkinsin kapellimestaroima viisikko jylläämään ylivoimapelissä. Helsinkiläiset ovat edelleen liigan paras yv-joukkue. Toisaalta Tappara on alivoimatilastojen ykkönen.
Hyvin sujuneen alkukauden jälkeen IFK:n taivaalle on kuitenkin alkanut kasaantua tummia pilviä. Yhden ketjun varassa olevat joukkueet joutuvat perinteisesti ahtaalle viimeistään silloin, kun kauden ratkaisuhetket alkavat lähestyä. Tämä on nähty kahdessa edellisessä kärkikamppailussa, kun sekä TPS että Jokerit vuorollaan kaatoivat HIFK:n selvin 5-1-luvuin. Hannu Aravirta on koettanut hajottaa ykköstrioa (Kuhta-Harkins-Pärssinen) siirtämällä laitureita muihin ketjuihin tehorintamaa laajentaakseen, mutta huonoin tuloksin. Uusia pelimiehiäkään ei ainakaan vielä ole näkynyt, joten töitä Aravirralla joukkueensa kanssa riittää. Mielenkiintoista nähdä, millaiset kentälliset IFK illalla jäälle luisteluttaa.
Vieralijoiden terveystilanne on selvästi synkempi kuin isännillä. Puolustuksesta sivussa ovat Jarno Kultanen, Ville Varakas ja Joni Purola. Hyökkäyksestä Juha Fagerstedt sekä Jermu Porthen. Maalivahti Timo Laaksoharju potee nivusvammaa.