Edelliset ottelut
Palloseura isännöi tällä kaudella toistamiseen tamperelaisia juhlan merkeissä. Kaksi kuukautta sitten Turkuhallissa tosin kyläili Tappara, joka haki täydet pisteet murskavoitolla. Kyseisen ottelun yhteydessä TPS:n kotipyhättöön avattiin uusi kunniagalleria, ja pelin alla tiedotettiin Rauli Tammelinin paidan jäädyttämisestä.
Juhlapäivä on koittanut, ja vierasjoukkue Ilves lähtee teroitettuine kynsineen raapimaan pisteitä turkulaisten kotiluolasta. Tupsukorvat voittivat hienosti ennen joulutaukoa HIFK:n ja selättivät samalla kuuden ottelun piinaavan tappioputken. Joukkue on vajonnut sijalle 14, mutta joulutauko tuli hyvään saumaan kolhuja kärsineelle Ilvekselle.
TPS:n otteet ovat ailahdelleet roimasti. Mustavalkoiset hävisivät ennen taukoa HIFK:lle ja HPK:lle, eikä KooKootakaan vastaan iltapuhde ollut helppo. Ari-Pekka Selinin miehistö kuitenkin punnersi tasoihin ja ohi, ja otti lopulta helpottavat kaksi pistettä voittomaalikilpailussa.
Keskenään TPS ja Ilves ovat tällä kaudella mitelleet voimiaan kahdesti. TPS on molemmilla kerroilla poistunut kaukalosta varsinaisen peliajan jälkeen voittajana, joten Ilves on ollut illan kotijoukkueelle tähän mennessä varsin mieluisa vastustaja.
Ratkaisun paikat
TPS lähtee kohti kevätkautta suora pudotuspelipaikka mielessään. Ryhmä majailee kuudennella sijalla, ja pitääkseen paikkansa se tarvitsee vastuunkantajia aiempaa laajemmalta rintamalta. Kärkipelaajat ovat joutuneet varsinkin viime otteluissa pelaamaan valtavia minuutteja, joten joulutauko tuli TPS:lle varmasti tarpeeseen.
Turkulaismiehistöä ei kuitenkaan helpota se tosiseikka, että huimia minuutteja urakoinut kärkipakki Henrik Tallinder langetettiin kahden ottelun pelikieltoon KooKoo-pelin tiimoilta. Mies kärsii sanktionsa ensimmäisen pelin Ilvestä vastaan.
Loukkaantumisten runtelema Ilves puolestaan ei voi piiloutua kansoitetun sairastupansa taakse. Tamperelaisten on pärjättävä ilman joitakin avainpelaajiaan, joten myös Ilves tarvitsee onnistumisia pelaajilta, joilta niitä ei välttämättä kauden alussa liiemmin odotettu.
Ottelussa erityisesti puolustuspelaaminen noussee arvoon arvaamattomaan. TPS on kauden mittaan parantanut puolustustyöskentelyään, mutta Ilveksellä saattaa olla tilaisuutensa eritoten nopeassa kääntöpelissä ja tehokkaissa vastahyökkäyksissä.