Summanen kehui HPK-peliä: ”Laadukas jääkiekko-ottelu”

LIIGA / Raportti
HPK ja HIFK väänsivät laadukkaan kiekkopelin.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK nappasi tiistaina arvokkaan voiton HIFK:sta. Kerho nujersi helsinkiläiset maalein 3-1 ja nousi voittonsa myötä SM-liigan sarjataulukossa suoran pudotuspeliviivan yläpuolelle, kuudenneksi.

Ottelusta muodostui odotusten mukaisesti tasainen ja vähämaalinen kamppailu, jossa avausmaali syntyi vasta pelin puolivälin jälkeen. Sen sivalsi HPK:n Jere Sallinen. Seuraavasta osumasta vastasi kakkoserän viimeisellä minuutilla Kerhon nelosketju. Teemu Rautiainen siirsi isännät 2-0- johtoon Robert Leinon ja Otto Paajasen tehdessä esityön maaliin.

Hämeenlinnalaisten 2-0- osuma jäi ottelun voittomaaliksi. Häkki voidaan laittaa HIFK-vahti Mika Norjan piikkiin.

Päätöserässä HIFK tuli maalin päähän Roope Talajan osumalla, eikä helsinkiläisten tasoituskaan ollut kaukana, mutta loppukirin hyydytti lopulta Ville Viitaluoman tyhjiin iskemä 3-1- osuma.

HIFK:n päävalmentaja Raimo Summanen oli tyytyväinen peliin. Summanen kehui vastustajajoukkue HPK:ta. Omiensa esityksessä miestä ilahdutti etenkin IFK:n hyvä pelin aloitus.

- Hyvä joukkue oli tänään vastassa. Laadukas vieraspelin alku ja pääsimme ottelussa hyvin liikkeelle. Sen jälkeen ottelu tasoittui ja HPK nosti tempoa hyvin ja alkoi pelaamaan vahvasti kaksinkamppailuja. Laadukas jääkiekko-ottelu kaiken kaikkiaan, Summanen totesi.

HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin oli Summasen kanssa samaa mieltä ottelun tasaisuudesta.

- Helppo jatkaa, tasainen ja tiukka peli. Kurinalaista, taistelevaa ja reilua jääkiekkoa pelattiin puolin ja toisin, Selin sanoi.

Pelin lopussa ratkaisi Selinin mukaan tuurikin. HIFK nousi kolmoserässä maalin päähän Pallokerhosta, mutta ei kyennyt tasoittamaan koitosta. Viitaluoma sinetöi HPK:n 3-1- voittolukemat iskemällä kiekon tyhjään IFK-rysään.

- Aina kun mennään maalin peliä tuossa lopussa, niin pomppu sinne tai tänne ja tilanne on toinen. Nyt olimme onnekkaampia ja saimme viimeisen maalin tyhjiin, Selin kommentoi.

Maalit ja maalipaikat tiukassa

Ottelun avauserässä vierailijoilla oli tilaisuus mennä kahden miehen ylivoimalla johtoon. Ylivoimakuviot olivat kuitenkin pahasti hukassa, eikä Kerhon torjuja Mika Järvinen joutunut todelliseen testiin.

Pallokerhon Jesse Saariselle puolestaan tarjoitui erän lopussa hyvä maalipaikka, mutta hyökkääjän laukaus kohdistui keskelle HIFK-maalivahti Mika Norjan logoa.

Maalihanat aukesivat lopulta ottelun toisessa erässä. Helsinkiläisten hyökkääjä Jari Sailio otti kaksi perättäistä kaksiminuuttista ja kun jälkimmäinen jäähy oli juuri loppunut iski Jere Sallinen kiekon maaliin.

Isäntien ruotsalaispuolustaja Johan Larsson laukoi siniviivalta ja Sallinen oli mailoineen välissä. Norja torjui ensimmäisen yrityksen, mutta hereillä ollut Sallinen iski lopulta oman paluukiekkonsa vastustamattomasti HIFK-häkkiin.

Toisen erän lopussa HPK:n nuorisovitja vei kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle. Otto Paajanen laukoi siniviivan tuntumasta, eikä Norja saanut kopattua kiekkoa kiinni. Ensimmäisenä paikalla ollut Robert Leino suti kiekosta ohi, mutta Teemu Rautiainen ei enää erehtynyt vaan laittoi kiekon varmasti maaliin.

HIFK pääsi kolmannessa erässä toistamiseen kahden miehen ylivoimalle ja tällä kertaa kiekko löysi tiensä Mika Järvisen selän taakse. Joakim Eriksson tarjoili maalilla päivystäneelle Roope Talajalle nappisyötön, jolla oli helppo työ ohjata kiekko maaliin. Hetkeä myöhemmin HIFK oli lähellä tulla tasoihin, mutta Mikko Jokelan laukaus osui vierailijoiden harmiksi ylärimaan.

Tämän jälkeen vierailijoiden sentteri Siim Liivik sai hyvän poikittaissyötön Jari Sailiolta, mutta Mika Järvinen oli tilanteessa hereillä ja ehti Liivikin laukauksen eteen.

Valmentajat tyytyväisiä

Päätöserän lopussa HIFK:lle tarjoitui tilaisuus tasoittaa peli ylivoimallaan. HPK:n keskushyökkääjä Juha Kiilholma sai kaksiminuuttisen ja HIFK haki vimmatusti tasoitusta. Kiekko pyöri muutaman kerran HPK:n maalilla, mutta maaliin asti kiekko ei kuitenkaan mennyt. Lopulta Ville Viitaluoma ratkaisi ottelun iskemällä kiekon keskialueelta tyhjään HIFK-rysään.

Vaikka HIFK jäikin ilman pisteitä, oli Summanen silti tyytyväinen varsinkin ottelun loppuun.

- Meiltä oli hyvää lopussa se, että saappaamme olivat vielä mukana. Lähdimme vielä tekemään peliä ja päästiin peliin mukaan, Summanen sanaili.

Myös Selin antoi kehuja suojateilleen.

- Kovaa työtä koko joukkueeltamme ja se mikä on tietysti hyvää, joukkueemme on hyvässä vireessä. Jalka liikkuu hyvin, HPK-luotsi iloitsi.

Molemmat joukkueet pelaavat seuraavat ottelunsa kotona. Pallokerho saa perjantaina vieraita Kuopiosta ja HIFK yrittää torstaina tiirikoida Rauman Lukon auki.

» Lähetä palautetta toimitukselle