Voittomaalikilpailut ovat helmikuussa käyneet tutuiksi narripaidoille. Kuun aikana joukkueen tahkoamasta neljästä ottelusta peräti kolme on päätynyt rangaistuslaukauskisaan asti.
Kerhoa vastaan kisaa veivattiin jopa kahdeksan kierrosta, kunnes kovanaama Jarkko Ruutu kilpailun ainokaisena harhauttelijana taituroi lätyn pömpeliin.
Voittomaalikilpailun tappiosta huolimatta hämeenlinnalaisten käskyttäjä Timo Lehkonen oli iloisella tuulella kamppailun jälkeen.
– Kiva show. Iso juttu, ettei me hävitä pelejämme. Se on aina ikävää, mitä joukkuetta vastaan tahansa, Lehkonen hyräili.
Jokerit saapui sukkasiltaan Rinkelinmäelle
Kerho käynnisti ottelun loistavasti. Oranssipaidat liikkuivat energisesti ja siirtelivät kiekkoa sulavasti ensimmäisessä erässä. Hämeenlinnalaiset myös sivalsivat pelin ainoat maalinsa avauserässä. Toisen nakutteli Antti Roppo oitis koitoksen alkuminuuteilla ja toisen Niko Nieminen.
Jokereiden kehnous edesauttoi hämeenlinnalaisten vahvaa pelin alkua. Tahmeasti matsin käynnistäneet narripaidat olivat avauserässä vastaantulijoita.
– Tulimme sukkasillamme Rinkelinmäelle ja olimme aivan jaloissa ensimmäisen erän. Kaverit saivat sen vuoksi 2-0–johdon, voivotteli vierailijoiden valmentaja Tomi Lämsä.
Siinä missä isännät starttasivat avauserän salamamaalilla, niin narrilauma teki vastaavan tempun toisessa erässä. Erää ennätettiin hädin tuskin veivaamaan minuutin verran, kunnes helsinkiläisten nuorukainen Teuvo Teräväinen pääsi läpiajostaan napauttamaan Jokereille kavennusosuman.
– Toisen erän teemana oli, että Jokerit sai alkuun läpiajon. Siitä kavennusmaali ja sitten oli uusi palapeli, Lehkonen sutkautti.
Kiekkohallinta siirtyi toisessa erässä helsinkiläisille. Joukkue rakenteli hyökkäyksiä runsailla syötöillään, kun vastaavasti alakynteen joutunut HPK pyrki iskemään nopeasti hyökkäyksiään heti, kun sai kiekon haltuunsa.
Jokereiden pelaamista keskimmäisessä erässä haittasi kuitenkin runsas jäähyily. Narripaidoille vihellettiin erän aikana jopa neljä kaksiminuuttista.
– Liian paljon jäähyjä. Ei pysty pelaamaan hyvää viisikkopelaamista, jos istuu tuollaisen määrän boksissa. Teki meidän erän todella vaikeaksi, Lämsä marmatti.
HPK ei kuitenkaan ylivoimiaan kyennyt hyödyntämään, mikä johtui suurelta osin Jokereiden mainiosta alivoimapelaamisesta. Narripaidat luistelivat alivoimillaan sulavasti, kävivät hanakasti oranssipaitaisten ihoille kiinni ja purkivat hyvin kiekot pois alueeltaan.
– Jokereille täytyy antaa krediittiä av-pelaamisesta. Uhrautuvaa alivoimaa heiltä, ylisti Lehkonen vastustajiaan.
Eaves tasoitti lukemat
Alivoimansa lisäksi Jokerit pelasi ylivoimallaankin hienosti. Kerhon Aleksi Laakso kamppasi itsensä rangaistusaitioon keskimmäisen erän puolivälissä ja Ben Eaves tuikkasi siitä seuranneella ylivoimalla välittömästi vierailijat tasoihin.
Eaves ohjasi maalin edestä sisään Teemu Erosen ampuman kudin. Osumaa jouduttiin pyörittelemään kauan videolta, sillä oli epäselvää, kävikö amerikkalaisen maila liian korkealla.
Kolmas erä eteni tasaisesti, mutta maalittomasti. Jokerit sai Kerhoa enemmän nostettua hyökkäyksiään, mutta helsinkiläisten hyökkäyspelaaminen olisi kaivannut luovuutta. Narripaidat kun saivat kiekon mainiosti ylös, mutta ratkaisut jäivät kerta toisensa jälkeen uupumaan.
– Päätöserässä molemmat joukkueet tasoittelivat ja katselivat pelaamista. Siinä emme pystyneet pelaamaan omaa peliämme niin hyvin kuin voisimme, Lämsä tuumasi.
Lopulta kamppailussa päädyttiinkin jatkoajalle. Jatkoajalla parhaimmat maalintekopaikat siunaantuivat Pallokerhon Kari Sihvoselle ja Jokereiden Jani Ridalle. Herrat eivät kuitenkaan maalinteossa onnistuneet ja ottelun voitto ratkaistiin voittomaalikilpailussa.
Sitä kilpailua pyöriteltiin seitsemän kierrosta maalittomasti, kunnes Ruutu harhautteli voiton narripaidoille.
Kerhon kukistamalla Jokerit kasvatti voittoputkensa kahteen otteluun. Putkeaan narripaidat koittavat pidentää tiistaina Tapparan kustannuksella. Samana päivänä hämeenlinnalaiset puolestaan haastavat JYPin.