HPK:n ykkösketjun laiturikaksikko Joonas Vihko ja Borna Rendulic nousivat ratkaisijan rooleihin Kerhon voittoon päättyneessä KalPa-pelissä. Kerho pisti KalPan nurin maalein 4-2 (1-1, 2-1. 1-0) ja Vihko-Rendulic- kaksikko järjesteli oranssipaidoille kaksi maalia.
HPK:n kolmannen maalin sivalsi Vihko Rendulicin toimiessa syöttäjänä ja hämeenlinnalaisten neljännestä osumasta puolestaan vastasi Rendulic.
Vihko syötti Rendulicin kolmannessa erässä läpiajohyökkäykseen ja kroatialaishyökkääjä Rendulic päätti komean läpiajohyökkäyksensä maalaamalla pelin loppunumeroiksi luvut 4-2.
HPK kaatoi KalPan ja katkaisi samalla jo viiden pelin mittaiseksi venyneen tappioputkensa. Voitto oli lisäksi Pallokerholle vuoden ensimmäinen voitto.
"Tärkeät kolme pistettä"
Kolme pistettä maistui tiistai-illan toiselle sankarille Joonas Vihkolle, mutta laituria ei miellyttänyt se peliesitys, jolla HPK sai KalPan kammettua nurin.
- Pitkästä aikaa voitto ja vuoden ensimmäinen voitto. Mielestäni tänään viimeinen erä oli paras erämme pelillisesti. Muuten tuo ei niin hirveän hääppöinen peli ollut ainakaan meiltä. Pitää pystyä parantamaan tulevaisuudessa, mutta tärkeät kolme pistettä, Vihko kommentoi.
- Tässä on meillä ollut pieni uinahdusjakso, mutta toivottavasti tämä antaa lisää virtaa koko joukkueellemme.
Voitto oli tärkeä Kerholle, menihän tappioputki poikki niin että pamahti, mutta hämeenlinnalaisten peliesitys ei voitosta huolimatta ollut kovin hyvä. KalPa oli ottelussa jopa aktiivisempi joukkue ja hämeenlinnalaiset olivat monesti alakynnessä tiistain kamppailussa.
- Se tuntui vähän siltä, ettemme pelanneet niin kuin olemme harjoitelleet ja sopineet, Vihko näki.
HPK:n peli-ilmeeseen ei ollut täysin tyytyväinen myöskään Kerhon ykkösluotsi Pasi Arvonen.
- Tietenkin KalPankin hyvyyttä, me olimme tänään välillä ihan kusessa. Jouduimme omassa päässä pyörimään pitkiä minuutteja. Tänään olimme onnekkaita maalipaikoissakin. Täytyy olla tyytyväinen kolmeen pisteeseen, Arvonen sanoi.
Nuoret pelaajat nousivat esiin
Hämeenlinnalaiset nappasivat tiistain pelistä kolme pistettä kaatamalla KalPan maalein 4-2, tiimellyksessä nousivat esille myös nuorisokaartin edustajat.
Illan kahdesta maalista vastasivat nuorten leijonien mukana maailmanmestaruutta juhlimassa olleet pelaajat, HPK:n toisen osuman läimäytti puolustaja Juuso Vainio ja KalPan avausmaalista puolestaan vastasi 19-vuotias hyökkääjä Saku Kinnunen.
Myös nuorten MM-kultaa voittanut Pallokerhon nuori maalivahtisensaatio Juuse Saros torjui jälleen vakuuttavasti isäntien maalilla. Sarokselle kertyi KalPaa vastaan torjuntoja 26 kappaletta, mutta nuorukainen päästi selkänsä taakse kiekon vain kahdesti.
Neljäs nuori kiekkoilija, joka loisti tiistain ottelussa oli HPK:n kakkosketjun laitahyökkääjä Ville Järveläinen. Kaksikymppinen hyökkääjä syötti Kerhon kaksi ensimmäistä maalia.
Nuoriin kiekkoilijoihin voi myös toki luokitella Pallokerhon kroatialaishyökkääjän Borna Rendulicin, joka viimeisteli upeasta läpiajohyökkäyksestään HPK:n neljännen maalin ja keräsi pelissä myös yhden syöttöpisteen.
Vaikka ottelun loppunumerot retkahtivat Kerhon eduksi maalein 4-2, niin oli peli kenttätapahtumien valossa suht tasainen.
- Numerot varmaan venähti pelitapahtumiin nähden vähän turhankin suuriksi, totesi KalPan vastuuvalmentaja Jari Laukkanen.
Laukkanen oli tyytyväinen KalPan peliesitykseen, vaikka kilpipaidat kuonoonsa Kerholta saivatkin.
- Ihan tyytyväinen olen, joukkue oli valmistautunut hyvin ja oli valmis pelaamaan. Numerot eivät välttämättä kerro sitä kaikkea, mitä kentällä tapahtui. Tasainen peli ja mielestäni maalin peli. Se hävittiin, HPK ansaitsi voittonsa, KalPan koutsi sivalsi.