Kummallakin illan kiistakumppaneista meni edellisessä ottelussaan putki poikki. Ilves oli viiden ottelun voittoputkessa ennen perjantain Jyväskylän vierailuaan, jossa JYP vei pidemmän korren ilman Michael Kerästä pelanneesta Ilveksestä.
HIFK:lta vastaavasti katkesi kolmen ottelun tappioputki, kun helsinkiläiset kaatoivat kotihallissaan Porin Ässät. Joukkue oli jo selkä seinää vasten porilaisten johtaessa 2-3, mutta kapteeni Ville Peltonen tasoitti ottelun vain kuusi sekuntia ennen loppua ja voittomaalikilpailussa Arttu Luttinen ratkaisi voiton HIFK:lle
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa, kumpikin on vienyt oman kotiottelunsa, Ilves tosin vasta rangaistuslaukauksilla. Molemmat kohtaamiset ovat olleet vähämaalisia, kummassakin on nähty vain kaksi maalia varsinaisella peliajalla.
Keräsen paluu
Ilves ei päässyt parhaalle tasolleen JYPiä vastaan ja etenkin hyökkäyspäässä otteissa näkyi Keräsen puuttuminen hyökkääjistöstä. Pistepörssin kolmantena oleva Keränen palaa tiistaina Ilveksen ykkösketjuun ja tuo pelaamiseen lisää juonikkuutta.
Hyökkäyksen pienikin parantuminen takaa loistavat mahdollisuudet Ilvekselle, sillä maalin suulla Ville Kolppanen takaa joukkueelle mahdollisuuden taistella voitosta. HIFK:n maalilla jatkaa lauantaina nuorten MM-kisojen jälkeen ensimmäisen ottelunsa pelannut Ville Husso.
Tilastojen valossa HIFK:n erikoistilannepelaaminen on Liigan kärkipäätä, mutta viime peleissä myös se puoli pelistä on tökkinyt. Helsinkiläiset ovat tämän vuoden puolella pelatuissa viidessa ottelussa tehnyt ainoastaan yhden ylivoimaosuman, vaikka tarjolla on ollut kahden miehen ylivoimaa ja viiden minuutin rangaistus.
Vastustajan ylivoima on ollut HIFK:ta vastaan selvästi tehokkaampaa, sekä Tappara että Lukko iskivät kaikki neljä osumaansa ylivoimalla.
Ilveksellä uusi mies kokoonpanossa
Ilveksen joukkueessa tapahtui muutoksia, kun joukkue teki Liigassa harvinaisen vaihtokaupan ja hankki Jokereista Aleksi Mustosen ja ilmoitti samalla maalivahti Joonas Korpisalon jatkavan joukkueessa kauden loppuun. Toiseen suuntaan liikkui Niko Peltola, joka pelaa sesongin loppuun Jokereissa.
Mustonen pelaa ensimmäisen ottelunsa HIFK:ta vastaan kolmosketjun keskellä, laitahyökkääjinään Tommi Välimaa ja Jussi Pesonen.
HIFK etsii riveihinsä keskushyökkääjää Matti Kuparisen kauden loppuun sivussa pitävän loukkaantumisen vuoksi, loukkaantumistilanne pysyy muuttumattomana. Unkarilainen Janos Hári palaa helsinkiläisten kokoonpanoon.