Jokerien lähtökohdat tiistain kolmanteen puolivälieräpeliin Kärppiä vastaan olivat vaikeat. Joukkue oli pakkovoiton edessä, sen takalinjoilta puuttui johtohahmo Mikko Jokela, eikä se ollut voittanut oululaisia kotihallissaan pudotuspeleissä sitten kevään 2003. Väliin mahtui peräti kymmenen perättäistä tappiota.
Joukkue kuitenkin näytti, ettei kyseinen putki merkinnyt sille mitään. Aivan ottelun alussa narrinutut hermoilivat, mutta ensimmäisen kolmen minuutin kärppärynnistyksen jälkeen kotijoukkue oli ottelussa hallitsevampi osapuoli.
- Itseluottamus laukaisutilanteissa, maalia kohti pelaaminen ja työnteko olivat korkeammalla tasolla kuin aiemmissa peleissä, luetteli Jokerien päävalmentaja Glen Hanlon voiton syitä.
- Pelasimme tänään hyvin. Samanlaisia esityksiä tarvitaan jatkossakin.
Hancock vihdoin maalintekijänä
Jokerit ratkaisi ottelun toisen erätauon molemmin puolin syntyneillä maaleillaan. Ennen taukoa Joey Tenute nosti ylivoimalla maalin edestä kotijoukkueen 2-1-johtoon, ja tauon jälkeen Quinn Hancock lopetti kolmen kuukauden maalittoman kautensa komealla laukauksella.
- Enpä edes muista, koska tein viimeksi maalin. No, sellaista sattuu. Toivottavasti kiekot nyt alkavat taas mennä sisään, keskushyökkääjä tuumasi.
Kotijoukkueen ulkomaalaisketju Tenute-Hancock-Ling pelasi kauden parhaan pelinsä. Erityisesti Hancock ja Ling ovat vaeltaneet yössä pitkän aikaa, mutta nyt kanadalaisten otteissa oli tavallista enemmän intensiteettiä. Jopa flegmaattisesta pelityylistään tunnettu Hancock intoutui taklaamaan Ossi-Petteri Grönholmin jään pintaan.
- En näe heitä ulkomaalaispelaajina, minulle he ovat kolme Jokeria. He pelasivat tänään todella hyvin, mutta täytyy muistaa, että he olivat vain kolme kolmestatoista hyökkääjästä, jotka tekivät niin, Hanlon tasoitteli.
Kanadalaisten ohella Jokerien parhaimmistoa olivat jälleen Janne Lahti ja Kalle Kerman. Ensinmainittu teki ottelun avausmaalin 29 minuutin pelin jälkeen. Kermanin syöttö pomppi hyökkäyssiniviivalla kärppämailoista Lahdelle, joka ajoi röyhkeästi laukaisusektoriin ja yllätti Tuomas Tarkin rannelaukauksellaan.
- Tänään kiekko pomppi vaihteeksi meillekin. Janne Lahden maali esimerkiksi tuli sellaisesta tilanteesta, jotka eivät ole menneet sisään tällä kaudella, mietti Hanlon.
Varis inspiroi
Vierelleen Kerman ja Lahti saivat ottelun toisessa erässä Petri Variksen. Veteraanihyökkääjä nousi kokoonpanoon lievästi loukkaantuneen Ossi Saarisen tilalle ja vaihtoi ottelun aikana ketjuja Jyrki Louhen kanssa.
- Petri pelasi hyvän pelin. Ajattelin, että hän inspiroisi joukkuetta ja toisi siihen hyökkäysvoimaa, Hanlon valotti.
Kärpät pääsi tasoittamaan puolitoista minuuttia Lahden avausosuman jälkeen. Tomi Mäki innostui taklaamaan keskialueella, mutta päästi samalla Kärpät ylivoimahyökkäykseen, kun puolustaja hänen takanaan hyppäsi samalla vaihtoon.
Vesa Viitakoski pelasi tilanteen rauhallisesti ja löysi toisesta aallosta Veikko Karppisen, joka ohitti Juuso Riksmanin rannelaukauksellaan. Takaiskumaali tuli Jokereille pahaan paikkaan, mutta joukkue piti hermonsa kurissa.
- Toisessa erässä oli vielä yhdeksän minuuttia jäljellä, joten aikaa kyllä riitti. Halusin vain meidän jatkavan samalla tavalla kuin siihenkin asti, muisteli Hanlon.
- Parhaatkaan joukkueet eivät voita, jos ne eivät pysty pitämään tunteitaan kurissa. Tänään onnistuimme siinä hyvin, emme lannistuneet vastaiskusta.
Nimenomaan ottelun toinen erä oli kotijoukkueelta erinomainen. Sen tunnusti kärppävahti Tarkkikin.
- Jokerit oli kauttaaltaan parempi. Toisessa erässä heillä oli paljon ylivoimahyökkäyksiä. Meillä ei ollut sellaista asennetta ja ilmettä kuin edellisissä pelissä, Tarkki harmitteli.
Huh hulinaa
Jokerit teki neljännen maalinsa hieman kolmannen erän puolivälin jälkeen. Tomek Valtonen syötti maalin takaa Tom Koivistolle, joka löysi Tarkin patjojen ja tolpan välistä kiekonmentävän reiän.
Ratkaisumaalin jälkeen molemmat joukkueet hakivat henkistä yliotetta kovilla otteilla. Mikko Alikoski aloitti koiruudet työntämällä vaihtoaitioiden edessä Jani Ridan pään laitaa vasten. Alikoski sai peräänsä Tomek Valtosen, joka selvisi tilanteesta jäähyittä.
55 minuutin kohdalla Daniel Corso järjesti ylivoimalla Justin Forrestille avopaikan, jonka tämä kuitenkin tuhri. Jälkitilanteessa Valtonen ja Kärppien ruotsalaishyökkääjä Jonas Andersson innostuivat hieromaan hanskoilla toistensa neniä.
Tuomarikaksikko Jussi Leppänen-Tero Toivola näki Anderssonin aloittaneen väkivaltaisuudet ja antoi tälle tuplajäähyn. Tuomio ei miellyttänyt Kärppien päävalmentajaa Matti Alataloa.
- Aikaisemmin olisi pitänyt puuttua koiruuksiin, ja ottaa hanskalla pyyhkimiset pois. Tänään ei löytynyt oikeita aloittajia, Alatalo kritisoi.
Jäähyaitioiden ovet kävivät jälleen pari minuuttia ennen ottelun päättymistä, kun Kärppien Alikoski ja Josef Boumedienne sekä Jokerien Janne Hauhtonen pääsivät viilentämään tunteitaan. Jokerit sai pelata ottelun lopun ylivoimaa, jota tulivat pyörittämään sellaiset taitopelaajat kuin Sami Helenius ja Pasi Nielikäinen.
- En halunnut mitään tapahtuvan. Peli oli muuttumassa fyysiseksi. Sami ja Pasi eivät pääse pelaamaan niin paljon kuin haluaisivat, mutta heitä tarvitaan, jos jotain tapahtuu. Kun joukkueessa on kaksi sarjan kovinta kaveria, heidät haluaa jäälle tällaisen pelin lopussa, Hanlon selitti.
Pitkä matka
Jokereille otteluvoitto oli jatkon kannalta elintärkeä. Välieräpaikkaan tarvitaan kuitenkin neljä voittoa. Pelit jatkuvat torstaina Oulussa.
- Emmeköhän me kaikki ymmärrä, että matka on vielä pitkä. Kärpät pelaa varmasti seuraavassa pelissä entistä paremmin, joten meidänkin täytyy pystyä samaan, Hanlon mietti.
Koko ottelusarja sai kolmannen osaottelun lopun tapahtumista uutta latinkia. Taistelupareja alkaa muodostua, valmentajat käyvät omaa kamppailuaan.
- Tällaista tämä on pudotuspeleissä. Parissa ensimmäisessä pelissä joukkueet tunnustelevat toisiaan, eivätkä tunteet heti pääse valloilleen, jokeriluotsi mietti ja lähetti terveisiä vastustajille.
- Jos joku haluaa yrittää jotain, he ovat valinneet väärän joukkueen.