Lukuisista loukkaantumisista aiempina kausina kärsinyt Oskari Korpikari on tyytyväinen Oulussa viettämiinsä vuosiin, mutta lähti Espooseen hakemaan uusia tuulia kiekkouralleen.
– Oulusta jäi hyvät fiilikset, siellä on huippuorganisaatio ja hommat hoidetaan viimeisen päälle, mitään pahaa sanottavaa ei ole, mies vakuuttaa.
– Tuli vain sellainen olo, että tarvitsee vähän uusia virikkeitä ja uutta sytykettä tähän hommaan. Kuitenkin kahdeksan vuotta liigaa ja A-junnupelit sitä ennen, niin oikeastaan kymmenen vuotta tuli jo samaan halliin käveltyä. Tarvitsi saada jotain uutta tähän tekemiseen – ja varmasti täältä Espoosta on saanutkin kaikenlaista uutta virikettä.
Kesäharjoittelusta ei ainakaan Korpikarin tulevan kauden pelivire jää kiinni - takana on pitkästä aikaa ehjä kesä, ja tyytyväisyys tilanteeseen suorastaan hehkuu miehestä.
– Kesä meni tosi hyvin, pitkästä aikaa sai treenata ihan ehyen kesän. Tuli kyllä niin tarpeeseen – jos kesällä kuntouttaa jotakin vammaa, niin se treenin kokonaisuus kärsii väkisin. Nyt sai ihan ehjänä mennä koko kesän, niin siitä on varmasti hyvä ponnistaa. Saa voimavaraa jatkossa, kun tietää, että on hyvä kesäharjoittelu takana.
– Tietynlaisia uusia juttuja tuli tietysti treenaamiseen. Omatoiminen jakso oli kuitenkin sen kuusi viikkoa, se on aika pitkä aika kesästä, ja vuosien saatossa on tullut omatoimiharjoitteluun jo tietynlainen rytmi ja muotti, millä tavalla asiat teen. Niin periaatteessa kuitenkin aika pitkälti samantyyppinen kesä oli kuin ennenkin, vaikka joukkue vaihtuikin, puolustaja pohtii.
Bluesin joukkueesta Korpikarilla ei luonnollisesti ole kuin positiivista sanottavaa.
– Meillä on hyvä porukka, nuori ja nälkäinen. Päivittäin tehdään kovasti hommia, että päästään eteenpäin, ja hyvä fiilis porukassa, hyvältä vaikuttaa, mies vakuuttaa.
Miten Oskari Korpikari sitten kuvailisi itseään pelaajana?
– No aika rauhallinen, sellainen puolustuspään pelaaja; pyrin hoitamaan oman pään ensin ja sitten muut jutut sen jälkeen, että tuota... puolustusvoittoinen ja rauhallinen.
– Kehitettävää taas on aika lailla kaikessa. Aina pitää parantaa tekemistä ja pystyä kehittymään, että pääsee eteenpäin. Siinä vaiheessa, kun tuntuu, ettei tarvitse mitään kehittää, niin ei varmasti sitten enää kehitykään. Eli kyllähän se niin on, että tyytyväisyys tappaa sen kehittymisen.
Loukkaantumiset riesana
Loukkaantumiset tunnetusti kuuluvat jääkiekkoilijan ammattiin. Toisille niitä sattuu enemmän, toisille vähemmän. Korpikari on saanut urallaan kokea kolhuja jo varsin kiitettävän määrän, eivätkä vammat aina ole olleet sieltä lievimmästä päästä.
– Pari viime kautta ovat olleet aika rikkonaisia. Kolmesti on tullut käytyä leikkauspöydällä, ja aika isoja vammoja ollut. Aikaisemminkin on ollut enemmän tai vähemmän jotakin. Ainahan nyt pieniä loukkaantumisia tulee, ja niiden kanssa pyritään elämään, mutta näitä isompia lommoja ei mielellään haluaisi kenellekään. Itselle niitä nyt on sattunut tulemaan, mutta se on elämää.
Henkisesti isot loukkaantumiset ovat luonnollisesti kiekkoilijalle kova paikka.
– Kyllähän se on aika tuskaista, varsinkin tämä viimeisin polvivamma. Sen kanssa on kuitenkin henkisellä puolella joutunut käymään, ja käy ehkä tietyllä tavalla edelleenkin, jonkinlaista kamppailua. Se oli niin pitkä ja vaikea loukkaantuminen, että sitä tietyllä tavalla vieläkin työstää. Mutta mitä pitemmälle pääsee eteenpäin päivä kerrallaan, niin kyllä se paremmalta tuntuu. Ja sehän noissa vammoissa täytyy aina muistaa, että yleensä niistä jotakin vaivaa jää… Ei niistä ihan entiseksi palaudu, mutta niiden kanssa vaan täytyy pystyä elämään, Korpikari pohtii.
Mitään suuria tulevaisuuden haaveita tai tavoitteita 26-vuotias puolustaja ei suostu enää itselleen asettamaan.
– Sanotaan näin, että niitä pilvilinnoja ehkä joskus on itselleen maalaillut, mutta kaikkien noiden kolhujen jälkeen tullut sellainen olo, että mennään nyt ihan päivä kerrallaan ja tehdään paras aina sille päivälle. Katsotaan sitä kokonaisuutta myöhemmin sitten, että mitä on tullut niin sanotusti tehtyä.
Espoossa mies on omien sanojensa mukaan viihtynyt, ja odottaa sarjapelien alkamista suurella innolla.
– Ehdottomasti olen tosi hyvin viihtynyt, täällä on olosuhteet varsinkin ihan viimeisen päälle. Asunto löytyi silloin aika lailla heti ja muutenkin lähti hommat sujumaan, niin kyllä täällä kaikki on ihan mallillaan. Ja vielä tietysti se, että kesäharjoittelu meni hyvin. Nyt odotetaan sitten mielenkiinnolla tätä seuraavaa vaihetta, eli kun liigakausi käynnistyy ja tosipelit alkaa.
Petri Matikaisen valmennustyylikin sopii Korpikarille varsin mainiosti.
– Petu tekee todella tunteella ja intohimolla tätä hommaa. Palautetta tulee jatkuvasti, kovaakin palautetta, mutta toisaalta tulee kehujakin, kun kulkee hyvin. Tyyli on tiukka ja ohjat pidetään käsissä - se on mielestäni hyvä tyyli. Edelliseen valmentajaan jos vertaa, niin siellä oli ehkä enemmän sellainen keskusteleva tyyli. Toki vaatimustaso oli silloinkin kova, mutta se, miten asiat tuodaan esille, oli erilaista. Petulla on ehkä enemmän räjähtävyyttä, se tunne oikein huokuu ulospäin, Korpikari miettii.
Harjoituspelikausi toi espoolaisjoukkueelle mukanaan voittoja ja tappioita. Täysin tyytyväinen Korpikari ei harjoituspeleihin ole, mutta ei myöskään huolestunut tilanteesta.
– Tietystikään harjoituspelit eivät ehkä menneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kuten joka kausi, niin rakennustyö on pitkä prosessi ja tämä homma kehittyy pitkin kautta. Harjoituspelikausi olisi voinut mennä paremminkin, mutta se osoittaa taas sen, että töitä pitää tehdä vielä kovemmin, ja pystyä viemään sitä peliä eteenpäin koko ajan, mies pohtii.
Puolustaja on ehtinyt urallaan saavuttaa jo useita mestaruuksia ja mitaleja, mutta tähänastista huippuhetkeä kysyttäessä yksi saavutus nousee ylitse muiden.
– Uran hienoin hetki… varmaan ensimmäinen mestaruus oli aika hieno, koko kaupunki sekosi melko hyvin ja se oli sellainen iso juttu silloin. Mieleenpainuvin hetki tähän mennessä, mies päättää.