Finaalisarja jatkui Tapparan tahdissa – Kirvesrinnat jo voiton päässä mestaruudesta
Nokia Arenalle saapuneet 12 075 katsojaa pääsivät todistamaan kuinka Tappara nappasi jo kolmannen finaalivoittonsa TPS:stä. Illan ratkaisu nähtiin toisen erän loppuhetkillä Otto Leskisen iskettyä Tapparan 2–0-johtoon. Lopputulos oli Tampereella 3–1.
Ottelu alkoi juhlavasti Mikko Alatalon tulkitsemalla Maamme-laululla.
Kamppailu alkoi tasaisissa merkeissä.
Vierailijoilla oli avauserässä pari hyvää tekopaikkaa.
Christian Heljanko piti torjunnoillaan turkulaisia poissa tulostaululta.
Ottelun edetessä Tappara hakeutui aktiivisemmin TPS:n kärkihyökkääjien iholle.
Erän puolenvälin jälkeen Andrei Karejev torjui Anton Levtchin maalintekoyrityksen.
Eleistä päätellen Karejev loukkasi kättään torjuntatilanteessa.
Veli-Matti Savinainen rakenteli toisessa erässä hyviä tekopaikkoja.
Johan Ivarsson tarjosi koukullaan Tapparalle ylivoiman.
Tappara hyödynsi ylivoimansa.
Maalintekijänä kunnostautui Savinainen.
TPS:n Eetu Liukaalle avautui hyvä tekopaikka, mutta Tapparan johto kesti.
Otto Leskisen osuman myötä toiselle erätauolle siirryttiin 2–0-lukemissa.
Jack Rodewald herätteli turkulaiskannattajia iskemällään kavennusosumalla.
Ottelun loppuminuutit olivat tasaista vääntöä.
Heljanko pysäytti räpylätorjunnoillaan turkulaisten tasoitusyritykset.
Petteri Puhakka varmisti Tapparan voiton iskemällä tyhjiin loppulukemiksi 3–1.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Jimi Suomen ottelu katkesi erikoisessa tilanteessa − osallisena Tappara-maskotti
LIIGA | 20.3.2024 23:01
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38
Haastattelu
Kapteenien ajatusnurkkaus: Juhani Jasu iloitsee vanhan seuransa kohtaamisesta puolivälierissä
LIIGA | 20.3.2024 8:00