Sarjan paras vierasjoukkue saapuu Kouvolaan

MESTIS / Ennakko
Mestiksen sarjataulukossa kuudentena majaileva KooKoo saa vieraakseen huippuiskussa olevan joukkueen Kainuusta kun sarjan paras vierasjoukkue Kajaanin Hokki saapuu lauantaina oranssipaitojen vieraaksi Kymenlaaksoon.

Mestiksen kakkospaikkaa jo monta viikkoa hallussaan pitänyt Hokki lähtee erinomaisista vierasotteistaan huolimatta hienoisena haastajana Kouvolaan, jonka suuri kaukalo on linnapaidoille vielä toistaiseksi valloittamaton. Mestis-aikanaan neljästi Kouvolassa vieraillut joukkue ei ole saanut KooKoon kotikaukalosta toistaiseksi pistettäkään. Lauantaina tilanteen korjaamiseen tarjoutuu erinomainen mahdollisuus.

KooKoo on ollut Hokille paha vastus Kajaanissakin, sillä joukkue on hakenut Vimpelinlaaksosta kaksi voittoa ja yhden tasapelin. Hokille voittoja on kertynyt kaksi, joista toinen tämän kauden ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta kohtaamisesta maalein 5-3. Yhteensä KooKoo on voittanut yhdeksästä keskinäisestä ottelusta kuusi.

Hokin tähtäimessä kuudes peräkkäinen vierasvoitto

Voiton ottaminen lauantain ottelusta maistuisi Hokille varmasti makealta, sillä lokakuun alussa alkanutta ennätysmäistä 12 tappiottoman ottelun putkea olisi hienoa jatkaa lauantain ottelun jälkeen alkavan maaottelutauon yli. Lisäksi Hokki on voittanut viisi peräkkäistä vierasotteluaan.

Kajaanilaisjoukkueen valmentaja Vladimir Kolek tietää KooKoon vaarallisuuden.

- Meidän pitää olla valmiina alusta lähtien. Kouvolassa on iso kaukalo eikä pelistä tule helppo, sillä KooKoo on kova joukkue, Kolek sanoo.

Hokin mahdollisuuksia Kouvolan taikansa murtamiseen parantaa varmasti se, että oranssipaitojen peli ei ole ollut täysin uomissaan viime peleissä. Joukkueen ongelmana on ollut tuntuman säilyttäminen täyden 60 minuutin ajan ja varsinkin johtoasemassa joukkueelle on iskenyt lähestulkoon täysi paniikki päälle. Kouvolalaiset nappasivat viime viikon otteluistaan kaksi voittoa, joten joukkue ei kenties tunne samalla tavalla voittamisen paineita kuin ennen otteluita. Kahdella voitollaan KooKoo katkaisi kuuden peräkkäisen tappion putken.

Hokki on puolestaan kyennyt nousemaan mukaan otteluun kolmenkin maalin takaa-ajoasemasta. Viime viikonlopun vieraskiertueellaan Hokki nousi voittoon Järvenpäässä maalin tappioasemasta. Tikkurilassa linnapaidat panivat vielä paremmaksi voittamalla Kiekko-Vantaan 0-4 päättyneen päätöserän ansiosta. Hokki oli Vantaalla kahteen otteeseen kolmen maalin takaa-ajoasemassa. Tiukkojen otteluiden kääntäminen voitoksi kertoo paljon kajaanilaisjoukkueen tämänhetkisestä iskukyvystä. Vain kahdesti tällä kaudella hävinnyt ja erinomaisen hengen päälle saanut Hokki pystyy kaatamaan kenet tahansa.

KooKoolla enemmän loukkaantumishuolia

Lauantaina bussin keulan kohti Kouvolaa kääntävä Hokki pääsee isäntiä terveemmällä miehityksellä peliin, sillä sivussa on loukkaantumisten takia vain kylkivammasta kärsivä puolustaja Juha Falin. Alakerrasta joukkueelta puuttuu tosin kaksi muutakin pelimiestä, sillä Eerikki Koivu luutii JYPin takalinjoilla maaottelutaukoon asti ja Mikko Palomäki palasi Kärppiin puolitoista viikkoa sitten.

Avainpuolustajien poissaolot ovat tarjonneet peliaikaa ja vastuuta myös alkukaudesta vähemmälle peliajalle jääneille puolustajille. Hermes-ottelua ennen kylkensä loukannut Falin kuuluikin viime viikolla alakerran uusiin onnistujiin yhdessä Veli-Antti Leinosen kanssa. Hyvin tiistaina pelanneelle Leinoselle kertyy peliaikaa ja vastuuta Kouvolassakin kajaanilaisten pelatessa kuudella puolustajalla.

KooKoon riveistä puuttuu varmuudella ainakin kuun vaihteeseen asti sivussa olevat hyökkääjä Niko Kantelinen ja puolustaja Jussi Onnela, jotka molemmat potevat polvivammaa. Lisäksi keskushyökkääjä Janne Jaakkola puuttuu oranssipaitojen riveistä koko loppukauden olkapäävammansa takia. Selkävaivoistaan toipunut hyökkääjä Tatu Kattelus palasi kaukaloon viime viikolla ja pelaa lauantainakin, mikäli selkä ei ole kipeytynyt uudestaan.

Carl Grahn pelannee KooKoon maalissa viime kaudella Hokin verkkoon maalanneen Jaakko Suomalaisen palattua Pelicansin tolppien väliin. Grahn torjui KooKoon maalilla kolme viikkoa sitten Kajaanissa ja oli joukkueensa ehdotonta parhaimmistoa. Hokin maalilla kolmessa edellisessä ottelussa torjunut Pekka Tuokkola kantanee torjuntavastuun myös Kouvolassa. Tapparan maalivahti on tuttu pelaaja varsinkin kahdelle KooKoo-hyökkääjälle. Matti Hietakangas ja Kimmo Haapa-aro olivat viime kaudella voittamassa A-nuorten SM-kultaa kirvesrinnoille yhdessä Tuokkolan kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle