Toinen erä liikaa Kerholle

LIIGA / Raportti
Kuopiossa KalPan toisen erän ryhtiliike tuotti Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan kolme pistettä. Avauserässä tappioasemaan joutunut kotijoukkue onnistui maalinteossa vain toisessa erässä, mutta siinä syntyneet neljä maalia riittivät lopulta voittoon.

KalPan maalit syntyivät toisessa erässä vajaan kahdeksan minuutin sisään. Kotijoukkueen kannalta positiivista oli kokeneen kakkosketjun tekemät kaksi maalia, jotka takasivat voiton. Kokonaisuudessaan HPK oli hyvin pelissä mukana, mutta KalPan karattua kahden maalin karkumatkalle, ei kunnollista takaa-ajoa nähty.

– Ennakkoasetelmista huolimatta tuli tiukka peli. Meidän valmistautuminen oli erinomaisen hyvä ja avauserässä oli maalintekopaikkoja todella paljon. Ottelun kulminaatio oli ne pari alivoimaa toisessa erässä ja yksi epäonninen kiekon purku katsomoon, josta KalPa rankaisi, vierailijoiden pettynyt päävalmentaja Harri Rindell arvioi taiston jälkeen.

– Sydämestä tällaiset peli ottaa. Avauserässä HPK oli selkeästi nälkäinen ja meiltä puuttuivat työhaalarit. Toiseen erään lisättiin työmäärää ja sitä kautta saatiin paljon paikkoja ja kolmannessa pystyttiin säilyttämään asemat. Voitto ei tullut helpolla, mutta jokaisesta pisteestä nautitaan ja niitä arvostetaan, kotijoukkueen päävalmentaja Tuomas Tuokkola kertasi peliä.

Vierailijat korkkasivat maalihanat

Avauserässä KalPan totuttu alkurynnistys oli vaisua, eikä luistin liikkunut aivan parhaimpien päivien malliin. Osansa kotijoukkueen vaisuuteen oli myös vierailijoilla, sillä HPK tukki keskialuetta hyvin ja iski vastahyökkäyksistä. Molemmilla joukkueilla oli omat pienet painostusjaksonsa ja peli aaltoili tasaisesti päästä päähän.

Aivan erän lopussa HPK iski avausmaalin. Santeri Alatalo laukoi siniviivalta ja viime vuonna KalPaa edustanut Janne Laakkonen ohjasi maalinkulmalta kiekon ohi Ari Ahosen. Osumaa ennen kotijoukkue kerkesi kilauttelemaan kahdesti tolppaan, kun Tuomas Kiiskisen ja Henri Laurilan laukaukset kolisivat maalirautoihin.

– Ensimmäisessä erässä HPK oli halukkaampi ja ne noudatti taktiikkaansa hyvin. Me meinattiin mennä siitä, mistä aita on matalin, Tuokkola arvioi avauserää.


Laakkonen osui kasvattajaseuraansa vastaan.

Toinen erä tarjosi yli neljätuhatpäiselle kotijoukkueelle viisi maalia. KalPan nousun aloitti Tuomas Kiiskinen, joka veivasi läpiajonsa päätteeksi tasoituksen. Matti Kuparinen ohjasi KalPan ylivoimalla johtoon, mutta Janne Kolehmainen tasoitti pelin kesken kotijoukkueen painostuksen.

Erän puolivälin jälkeen onnistumisista vastasi Tommi Miettisen johtama ”pappaketju”. Ketjun sentteri nosti kauden ensimmäisellään KalPan jälleen johtoon, kun Mikko Tolvanen pudotti Henri Laurilan siniviivalaukauksen eteensä. Kahden maalin karkumatkalle kotijoukkueen siivitti Jukka Hentunen, jonka lyöntilaukaus meni etunurkasta verkon perille.

Rindell kaipasi maalintekijöitä

Päätöserässä Kerhon takaa-ajo jäi vaisuksi. Hämeenlinnalaiset heittivät kiekkoa päätyyn ja pyrkivät taistelemaan kiekot itselleen, mutta tekopaikat jäivät vain puolittaisiksi. KalPa puolestaan karvasi passiivisemmin, mutta oli aina pelin alla, eikä päästänyt HPK:ta ylivoimahyökkäyksiin.

– Kolmannessa erässä pyrittiin laittamaan enemmän painetta ja osittain onnistuttiin, mutta ei kuitenkaan maalien muodossa. Kovaa yritystä meillä on, mutta meillä pitäisi olla enemmän maalintekijöitä, Rindell totesi.

Vierailijoiden viimeinenkin painostuksen poikanen näytti katkeavan seitsemän minuutin kohdalla, kun Kalle Kermania rikottiin läpiajotilanteessa. Rangaistuslaukaus ei tuonut tulosta, mutta tämän jälkeen ote siirtyi jälleen kotijoukkueelle. Lopussa KalPan viiden tolpan kavalkadin täydensivät vielä Kerman ja Iiro Pakarinen, mutta lisämaaleja ei nähty.

– KalPan liike on mallikasta, siitä ei pääse mihinkään. Päästiin niiden rytmiä sekoittamaan, mutta eihän koskaan voi olla tyytyväinen, kun takkiin tulee. Ehkä kuusi kakkosta oli liikaa ja varsinkin rankkari näytti varsin heppoiselle. Kitkerän katkera tappio kaiken kaikkiaan, Rindell lopetti.

– Kolmas erä oli ehjin erä meiltä. Pystyttiin säilyttämään asemat ja saatiin myös laadukkaita maalipaikkoja. Tiukkaa syksyä mennään ja paljon on tullut onnistumisia. Henkisen jaksamisen tila on kova, kun pitää pystyä latautumaan ja tekemään asioita hyvin, Tuokkola kertoi.

HPK pelaa ennen maajoukkuetaukoa vielä kahdesti. Tiistaina Kerholla on kotipeli Bluesia vastaan ja lauantaina joukkue haastaa vieraskentällä Kärpät. KalPa puolestaan matkaa länsirannikolle, jossa vastaan asettuvat Lukko ja Ässät. Viimeinen ottelu ennen taukoa käydään ensi perjantaina kotiluolassa, kun vastaan asettuu Jokerit.

– Kova haaste on edessä ja meidän pitää pystyä parantamaan näistä kahdesta edellisestä pelistä. Pelaajat tekivät tänään joka tapauksessa hienon työn ja voitto ei tullut helpolla, Tuokkola sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle