Ensimmäiseen Mestis-kauteensa valmistautuva Jokerit on pitänyt matalaa profiilia ja tiedottanut hyvin vähän niin uudesta organisaatiostaan kuin joukkueensa rakentumisesta. Helsinkiläisseura järjesti torstaina tiedotustilaisuuden, jossa se valotti näitä asioita tarkemmin. Jatkoajan toimittajat Antti Nikulin ja Oskari Jokinen ruotivat Jokereiden tulevaisuutta muutaman ydinkysymyksen kautta.
Mitä Jokereilta on lupa odottaa ensimmäisellä Mestis-kaudellaan?
Nikulin: Jokereiden tulevan kauden joukkue julkistettiin tänään. Seuran järjestämässä tiedotustilaisuudessa hallituksen puheenjohtaja Mikko Saarni julisti Jokerien tavoitteeksi kuulua Mestiksen kärkikolmikkoon heti ensimmäisellä kaudellaan. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta ei täysin mahdoton, sillä joukkue sisältää useampia Mestis-tasolle kovia pelureita.
Jokinen: Juurikin näin, Jokerit lähtee välittömästi haastamaan sarjan kärkijoukkueita. Joukkueen kärkipelaajia ovat muun muassa Severi Auvinen, Jere Vertanen ja Leevi Lemberg.
Imatran Ketterän maalinsuulla ilmiömäisesti torjuneen Auvisen tilastot ovat hienoa katseltavaa. Hopeaan päättyneissä pudotuspeleissä maalivahdin torjuntaprosentti oli 92,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,69. Niin ikään Ketterässä pelannut Vertanen teki "ujot" 17 maalia ja 32 syöttöä 51 peliin.
TUTOssa pelannut Lemberg teki 51 otteluun tehot 19+20. Pudotuspeleissä syntyi seitsemään otteluun viisi maalia ja viisi syöttöä.
Kolmikon lisäksi joukkueeseen on pestattu puolustaja Saku Forsblom ja hyökkääjät Alexander Forslund ja Väinö Sirkiä. Heillä kaikilla on Liiga-tason kokemusta.
Varsinkin joukkueen hyökkäys on vakuuttava, mutta puolustus jättää pienen epävarmuuden tunteen joukkueen ylle.
Nikulin: Kyllä vain. Pelaajisto rakentuu parhaassa peli-iässä olevien kiekkoilijoiden ja lupaavien nuorten ympärille, mikä tukee Jokerien projektin sanomaa ja sen aikataulua.
Tulevan kauden menestys on pitkälti kiinni siitä, kuinka yhtenäiseksi joukkue hitsautuu, sillä se aloittaa nollasta. Nyt julkistetusta joukkueesta kymmeneltä pelaajalta löytyy taustaa Jokereista. Seurasidettä on siis valmiiksi jonkin verran, mikä helpottaa urakkaa.
Valmennuksen vastuulla on saada laumasta yksilöitä toistensa puolesta taisteleva joukkue. Jää nähtäväksi, muodostuuko Jokerien ensimmäisestä Mestis-kaudesta Vegas Golden Knightsin tulokaskauden kaltainen tuhkimotarina vai totaalinen pannukakku.
Jokinen: Innolla odotetaan alkavaa kautta. Tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa kerrottu tavoite, että 50 prosenttia pelaajista olisi omia kasvatteja kaudella 2025–26 kertoo, että joukkue jatkaa laadukkaaseen junioriputkeen panostamista. Sillä saadaan juuri tätä pelaajiston seurasidettä kehitettyä.
Millä aikajänteellä Jokerit on valmis palaamaan Liigaan?
Nikulin: Tämähän on se kaikista keskeisin kysymys Jokereiden uuden tulemisen taustalla. Mitä mieltä olet, Oskari, onko Jokereille kenties jo kulisseissa luvattu Liiga-paikka tietyn ajan päähän?
Ei ole epäilystäkään, etteikö Liiga halua Jokerit ja myös Kiekko-Espoon, takaisin korkeimmalle sarjatasolle mahdollisimman pikaisesti. Taloudellinen intressi tälle on niin suuri. Kyse on enemmänkin siitä, miten se saadaan käytännössä toteutettua sarjajärjestelmän ja joukkuemäärän osalta.
Liiga-nousua tavoittelevien seurojen on täytettävä taloudelliset ja urheilulliset kriteerit, jotta ne voivat hakea Liiga-lisenssiä. Jokereiden kohdalla jälkimmäinen eli urheilullisten kriteerien täyttäminen on olennaisempi ja Liiga-nousun aikataulun kannalta määrittävämpi tekijä. Sen pitää ensin menestyä Mestiksessä ollakseen jälleen Liiga-kelpoinen.
Itse uskon Jokereiden olevan Liiga-valmis viimeistään viidessä vuodessa, edes kolme vuotta ei ole haihattelua. Tämä tietysti edellyttää seuralta Mestiksen mestaruutta kyseisellä aikavälillä.
Liiga olisi varmasti halukas nostamaan Jokerit takaisin omaan sarjaansa ilman Mestiksen voittoakin, mutta samalla se romuttaisi viimeisetkin rippeet omasta uskottavuudestaan kiertämällä itse asettamiaan kelpoisuusehtoja. Nythän nämä tosin ovat ilmeisesti muuttumassa, joten katetaanko tässä jo Jokereille pöytää valmiiksi?
Jokinen: En yhtään ihmettelisi, jos kahvipöytäkeskusteluissa olisi jo lyöty kättä päälle Jokerien alustavasta Liiga-lisenssistä. Tänään tuli julki Liigan päätös, ettei liigalisenssiä voi hakea kaudeksi 2024–25. Jokerien mahdollinen liiganousu on siis ensimmäisen kerran mahdollista kaudeksi 2025–26.
Tässä Liigan päätöksessä vähän haiskahtaa, että ovet laitettiin kiinni siksi aikaa, että Jokerit saa toimintansa Liiga-kelpoiseksi. Toisin sanoen Liiga saattaa haluta sarjaan mieluummin Jokerit kuin Kiekko-Espoon.
On totta, että Jokereilta vaaditaan tietty urheilullinen taso lisenssiä varten kabinettikeskusteluista huolimatta. Siihen Jokerit pääsee helposti. Isompi kysymys mielestäni ovat kaikki muut järjestelyt, ennen kaikkea pelipaikka.
Rahaa joukkueella kyllä tulee riittämään kylliksi, mutta on edelleen epäselvää, missä hallissa Jokerit voisi Liiga-kiekkoa pelata. Keravan jäähallin 1 500 katsojan kapasiteetti on jopa Mestis-Jokereille vähän liian pieni. Toki tulevalla kaudella lähes puolet kotipeleistään joukkue pääsee pelaamaan Nordikselle, mutta Liigassa puolet ei riitä.
Kysymys onkin, missä muualla Jokerit voisi pelinsä pelata? Nordikselle ei mahdu kahta Liiga-joukkuetta. Samoin Espoon Metro-areena on täynnä. Samalla Helsinki Gardenin ja kaikkien muiden hallihankkeiden toteutuminen tuntuu yhtä epätodennäköiseltä kuin kilpailullisesti avoin Liiga.
Kohtalonkysymykseksi muodostuukin Helsinki-halli, joka on ollut tyhjillään sitten Venäjän hyökkäyssodan alkamisen. Puheita hallin kohtalosta on ollut paljon, mutta mitään ei ole vielä tapahtunut. Jokerien Liiga-unelma tuntuukin kytevän tämän harmaan betonimöhkäleen varassa.
Jokereiden merkitys suomalaisessa jääkiekossa
Nikulin: Vaikka Jokerit ei ole alun alkujaankaan kovin vanha seura, on sen historia suomalaisessa jääkiekkoilussa hyvin merkittävä. Se on kuudella Suomen mestaruudellaan kaikista SM-sarjassa ja sen seuraajassa SM-Liigassa esiintyneistä seuroista kuudenneksi menestynein.
Kaukalossa Jokerit on HIFK:n tapaan vastustaja, jonka kaikki joukkueet haluavat voittaa. Sen kohtaaminen antaa sekä pelaajille että kannattajille ekstralatauksen. Tämän joukkue saa kokea myös Mestiksessä. Se on heti ensimmäisestä ottelustaan lähtien päänahka, jonka muut haluavat saalistaa.
Siinä tiivistyy samalla Jokereiden suurin arvo suomalaiselle jääkiekkoilulle: se herättää tunteita.
Siitä huolimatta, että Jokereiden tiedottaminen edustusjoukkueeseensa liittyvistä asioista on ollut tähän saakka niukkaa, se on saanut paljon näkyvyyttä mediassa. Tämä kuvastaa myös osaltaan Jokereiden merkitystä ja asemaa Suomi-kiekossa.
Jokinen: Samaa mieltä! Jokerit on ikonisimpia urheilubrändejä koko Suomessa. Siitä kertoo jo mainitsemasi mediamylläkkä. Ylipäätään Jokerien tuoma lisäarvo pelaamalleen sarjalle tulee olemaan valtaisa.
Voisin vielä ajatuksiisi lisätä, että Jokerien uusi tuleminen hyödyttää sekä Mestistä että Liigaa.
Paljon on puhuttu Mestiksen rapautumisesta ja heitteillejätöstä. Kiekko-Espoon ja Ketterän välinen finaalisarja kuitenkin osoitti, että Mestis kiinnostaa ihmisiä, kunhan sen ympärille saadaan kasattua kiinnostavuutta ja ilmiömäisyyttä.
Jokerit tulee mainiosti tukemaan tätä Mestis-finaaleista syntynyttä kiinnostusaaltoa. Sarjassa on yksi kilpailukykyinen joukkue lisää, joka tulee markkina-alueelta, josta varmasti löytyy kiinnostuneita seuraajia. Ja luulisi, että niin Forssassa kuin Keuruullakin Jokerit houkuttelee väkeä hallille.
Täytyy toivoa, että Mestis saisi revittyä tästä piristysruiskeesta kaiken oleellisen irti.
Liiga-kontekstissa Jokerit tuo pökköä pesään tulevaisuuskeskusteluihin. Kuten jo aiemmassa kysymyksessä kävimme läpi, Liiga haluaa ehdottomasti Jokerit sarjaansa, mutta samalla avoin sarja ei tule ylimpien herrojen puheiden perusteella kyseeseen.
Nyt kun Jokerit on vihdoin jalkeilla, se pyrkii nousemaan Liigaan mahdollisimman pian. Jokerien brändi on niin valtava Suomen jääkiekkokulttuurissa, että ymmärrettävästi joukkue kiinnostaa Liiga-päättäjiä.
Seuraavana ovatkin vuorossa konkreettiset päätökset niin Liigan mutta myös Mestiksen tulevaisuudesta. Jokerit toimii ehkä parhaana mahdollisena vauhdittajana tälle keskustelulle.
Jokerien merkitys ei jää vain Keravan jäähallin kahvioon, vaan se voi läsnäolollaan ja pyrkimyksillään vaikuttaa koko suomalaisen sarjajääkiekon tulevaisuuteen.