Pelaajien pelissä käyttämien pelipaitojen eli niin sanottujen game worn -pelipaitojen kerääminen on 2010-luvulla Suomessa yleistynyt harrastus. Seurojen ja maajoukkueiden historiaa ja nostalgiaa kerääviä keräilijöitä on ollut Suomessa jo vuosikymmenien ajan, mutta 2010-luvulla harrastus yleistyi niin, että seurat alkoivat kaupata käytettyjä paitoja organisoidummin. Ja myös tuottavammin.
Liigaseurat ovat myyneet paitojaan vaihtelevasti 1990-luvulta asti. Edelläkävijäksi voidaan mainita ainakin Helsingin IFK, joka palvelee kannattajiaan sujuvasti. Osalla myytävistä paidoista pelataan vain yksi ottelu, mikä tekee siitä käyttönsä puolesta puhtaamman kuin ennen koko kauden ajan pelatuista paidoista, mutta mahdollisimman moni ehtii saada paidan juuri siltä pelaajalta, jolta sen haluaa.
Suomen maajoukkuepaitoja on puolestaan annettu aikaisemmin joskus huutokauppoihin, joskus urheiluliikkeiden myytäväksi. Suomen ensimmäisen olympiamitalin ansainneista Calgary-paidoista vuodelta 1988 osa annettiin pelaajille ja osa kaupattiin tiettävästi eräässä helsinkiläisessä urheilukaupassa 200 markan kappalehintaan.
Kapteeni Timo Blomqvistin paita sentään päätyi sittemmin Kiekkomuseoon näytille.
Joitain paitoja on kaupattu yrityksille ja yhteistyökumppaneille − tai annettu. Välillä ilmaiseksi, välillä kovaan hintaan. Yhtä kaikki, kauppaamisesta tuli maajoukkueen osalta organisoidumpaa 2010-luvun loppupuolella.
Fanit ja kerääjät ovat ottaneet tämän suurella ilolla vastaan. Jääkiekkoliitto ja seurat ovat vastanneet tarpeeseen, ja saaneet siinä sivussa alkaneet tienata vähän enemmän rahaa. Paitojen tultua suositummaksi on kauppaamisella kuitenkin myös varjopuolensa, ja siitä seurat ja Jääkiekkoliittokaan eivät selviä täysin puhtain paperein.
Paidoilla ei ole aina edes pelattu, vaikka tuotteen kuvaus väittää niin
Jatkoaika haastatteli lukuisia pitkäaikaisia game worn -paitojen kerääjiä, joilla on kokemusta ja nippelitietoutta sekä paidoista että niiden kauppaamisesta eri alustoilla.
Tuorein kyseenalaista huomiota herättänyt tapaus löytyy vielä pääsiäisen aikaan auki olevasta Jääkiekkoliiton Leijonat-kaupan huutokaupasta. Huudettavana on miesten maajoukkueen Pekingin olympialaisissa käyttämiä pelipaitoja.
Keräilijöillä parhaana tapana varmistaa paitojen aitoutena pidetään niinsanotun valokuvavastineen löytämistä. Kun paidoista on vain 1−2 kuvaa tarjolla, ja osa niistä vääriä, on aitouden todentaminen valokuvista hankalampaa, jopa mahdotonta.
Joidenkin paitojen kohdalla se toki onnistuu nytkin. Esimerkiksi Harri Säterin valkoisen paidan tumma jälki Leijonat-vaakuvalogon yläpuolella löytyy varsin selkeästi Turun Sanomien jutussa olevasta valokuvasta.
Miksi aitous sitten pitäisi todentaa valokuvista tai videoista, kun Jääkiekkoliitto tarjoaa tuotteisiin aitoustodistuksen?
Ainakin siksi, että joissain myytävissä paidoissa on ollut vääriä tietoja aikaisemminkin. Seurojen ja liiton kauppaamissa paidoissa on haastateltujen kerääjien mukaan muun muassa ollut yksilöitä, jotka eivät ole vastanneet myyntikuvausta.
Suurin osa paidoista on täysin ongelmattomia, mutta isoina määrinä kaupattaessa mukaan mahtuu ajoittain myös hutilaukauksia. Selkeimmillään on esimerkiksi myyty aitoustodistuksen kera sinistä paitaa pelistä, jossa Leijonat on pelannut valkoisella pelipaidalla.
Niin on tälläkin kertaa. Huutokaupassa myydään Niklas Frimanin valkoista pelipaitaa olympialaisista. Paidan kuvaus on "game worn" eli pelissä käytetty, ja se luvataan aitoustodistuksen kanssa. Suomi kuitenkin pelasi kisoissa valkoisella paidalla vain Latviaa vastaan, ja kyseisessä ottelussa Friman ei kuulunut Suomen kokoonpanoon.
Yksittäisen paidan suhteen virheellinen kuvaus voi näyttää mitättömältä, mutta rikkoo ainakin kuluttajansuojaa selkeästi, kun artikkelin tekohetkellä 435 eurosta ylöspäin nousevan tuotteen kuvaus ei vastaa itse tuotetta.
Sinisten paitojen tarina: finaaleissa pelatut vai varapaidat kisoista?
Ovatko siniset sitten sitä, mitä niiden väitetään olevan? Vähäisten ja osittain väärien kuvien perusteella osittain jo tuhansiin hinnoiltaan nousseiden paitojen suhteen varmuus vaatii valokuvatodennusta tai täyttä luottamusta Jääkiekkoliiton prosessiin paitojen välittämisessä huutokauppaan.
Paitojen kuvaus kertoo, että seitsemää sinistä paitaa on käytetty olympiafinaalissa. Niiden kuvauksissa ja kuvissa on kuitenkin erikoisuuksia. Suurimmasta osasta paitoja on kaksi kuvaa: edestä ja takaa. Yhdestä paidasta on tosin käytössä vain yksi kuva (Teemu Hartikainen), ja Sami Vatasen toisena kuvana näkyy Sakari Mannisen paita, ja Mannisen toisena kuvana puolestaan ilmeisesti Leo Komarovin paita.
Nämä aiheuttavat tarpeettoman hankaluuden tuhansiin euroihin hinnaltaan nousevien paitojen kanssa. Se on kuluttajansuojan kannalta hyvin kyseenalaista. Kallista tuotetta myydään täsmällisellä lupauksella, muttei edes kuva täsmää.
Jatkoaika pyysi juttua varten kommentteja Jääkiekkoliitolta juttua varten. Tanskasta tavoitettu maajoukkueen huoltopäällikkö Riku Koivunen vastasi ennen pääsiäisviikonloppua sähköpostilla lyhyesti
− Sinisiä paitoja oli tietyille pelaajille useampi kuin yksi.
Koivuselta on tavoiteltu tarkempia kommentteja paitojen tarkasta pelimäärästä ja käytön todentamisprosesseista, mutta artikkelin julkaisuhetkeen mennessä niitä ei ehditty häneltä saada.
Leijonat-kauppa on vastannut viestinnässään asiaa kyselleille tarkemmin.
"Moikka, selvitettiin että nyt huutokaupattavia paitoja on käytetty olympiafinaalissa. Tämä tieto siis jääkiekkoliitolta saatu. Pelaajilla oli tosiaan pari paitaa per ottelu, eli ovat voineet vaihtaa erien välissä kuivan paidan päälle. Näistä toiset kappaleet tosiaan jäivät pelaajille itselleen."
Tämä herättääkin omat kysymysmerkkinsä. Paitojen aitoutta maajoukkueen pelipaitoina ei ole syytä epäillä, mutta kun pelaajat maajoukkueille tyypilliseen tapaan saavat ainakin voittoon päättyneissä finaaleissa käyttämänsä paidat itselleen − näin tälläkin kertaa − pitäisi toisen paidan käyttö juuri finaalissa kyetä jotenkin varmentamaan. Esimerkiksi valokuvista tai pelitallenteelta.
Filppulan paita suurennuslasin alla
Voitokkaan olympiafinaalin osalta paidoista löytyy runsaasti kuvia sekä ottelusta että ottelun jälkeen pukukopista ja juhlallisuuksista. Osa juhlivista pelaajista alkoi kerätä joukkuekavereiltaan niihin nimikirjoituksia, joita on näkyvissä myös olympiastadionilla pidetyssä paluujuhlassa.
Kysymys siis kuuluu, oliko osalla pelaajista todella finaalin aikana toinenkin paita päällään. Tässä asiassa paitoja itselleen huutavan on siis joko luotettava Jääkiekkoliiton edustajien sanaan, tai löydettävä aitoutta todentava yhdenmukaisuus paidasta ja valokuvasta tai otteluvideosta. Jatkoaika kävi runsaasti läpi turnauksen kuva- ja videomateriaalia.
Paitojen roikkuessa kuvissa hihat osittain rutussa osa jäljistä voi luonnollisesti olla näkymättömissä varjoissa tai helman takana. Esimerkiksi Marko Anttilan paidassa ei kuitenkaan ole kuitenkaan havaittavissa samoja jälkiä, mitä hänestä ottelussa otetuissa kuvissa on.
Aitouden todentamisen vaikeudesta puolestaan kertoo Leo Komarovin huutokaupattava paita. Sen oikeassa hihassa näyttää olevan vaalea kulumaa tai reikää, joka voidaan nähdä myös finaaliottelussa otetussa kuvassa. Erona finaalipaitaan on kuitenkin se, että Ruotsi- ja Slovakia-otteluissa Komarovin paidassa olleesta A-ompeleesta on erotettavissa jälkiä myytävässä paidassa, muttei finaalin läheltäkään otetuissa kuvissa. Ja nämä loppuvaiheessa olevat paidat, kuten todettu, näyttävät olleen juuri pelaajille itselleen menneet paidat.
Eniten kyseenalaistamista on nostattanut Valtteri Filppulan paita. Paitaa on taatusti käytetty kisoissa − vasemman hihan valkoiset jäljet voi helposti havaita esimerkiksi Ruotsi-ottelussa otetuista kuvista, mutta finaalista tutkituista ottelutallenteesta ja lukuisista valokuvista kyseisiä jälkiä ei löydy ottelun alusta eikä lopusta. Suurin osa finaalin valokuvista on ottelun loppupuolelta ja juhlista, mutta videotallenteella kapteeni piipahtaa kameran edessä hihansa kanssa lukuisia kertoja jo ottelun alkupuolella.
Paitoja vaihdetaan kyllä
Paitamarkkinaan tutustuvan on syytä huomioida, että paitojen vaihtaminen erätauolla tulevia myyntejä silmälläpitäen ei itsessään ole kyseenalaista tai uutta. NHL:ssä paita per erä -käytäntö on yleinen esimerkiksi ulkoilmapeleissä ja muissa erikoistapauksissa. Siellä prosessissa pyritään kuitenkin äärimmäiseen huolellisuuteen, kun paitoja järjestelevät huoltajat merkitsevät esimerkiksi niskassa olevaan kokolappuun järjestysnumeron erästä, jossa paitaa on käytetty. Paidoissa on myös numero- ja viivakoodit, joilla lähdettä pääsee tarkastamaan paitatoimittajan sivuilta.
Vaikka paitoja on Suomessakin pidetty vuosikymmenten varrella läpi kauden, ja joskus kierrätetty seuraavalle kaudelle tai juniorijoukkueille, on niitä myös osattu vaihdattaa tiheämmin myyntiin esimerkiksi lajin suomalaisten ykköstähtien sekä NHL:stä työsulkukaudella lainassa olleiden pelaajien kohdalla. On kerääjien itsensä päätettävissä, kumpaa he haluavat, mahdollisimman käytetyn näköisiä paitoja, joihin on mahdollista löytää valokuvasta yhteneväisyys, vai riittääkö, että suosikkipelaajan paita on käynyt tämän päällä edes hetken.
Tämä tekee kuitenkin samalla aitousprosessista entistä kriittisempää. Jos paita vain piipahtaa pelaajan päällä ja lentää sitten pesulan kautta myytäväksi, olisi erikoisimmissa peleissä, kuten ainutlaatuisessa olympiafinaalissa, MM-finaalissa tai Liigan loppuotteluissa syytä äärimmäiseen huolellisuuteen paidan käytön kanssa.
Kerääjille kaikessa keskeisintä ja olennaisinta on se, että myytävä tuote vastaa kuvausta mahdollisimman tarkasti. Jos vuosiluvun, pelattujen pelien, nimilaatan vaihdoksen tai jälkien alkuperän suhteen ei ole tarkkaa tietoa, on tiedot kerrottava siinä laajuudessa ja tarkkuudessa kuin mahdollista.
Jatkoajan haastattelemien kerääjien mukaan Liigastakin on tiedossa tapauksia, joissa tähtipelaajien paitoja on myyty Liiga-joukkueista runsaasti liikkeelle, ilman pelaamisen jälkiä ja tarkkaa tietoa siitä, missä ottelussa paitoja on käytetty − jos on käytetty.
Kun käyttämisen jälkiä ei paidassa ole, kuluttajan on käytännössä mahdoton todistaa seuraa vastaan. Jos taas valokuvat ja paitojen myyntipuheet sekä tekstit ovat pahasti ristiriidassa valokuvien ja paidoista löytyvien jälkien kanssa, voi asia päätyä kuluttajaviranomaisen syyniin tai jopa epäiltynä petoksena tutkintaan.
Kirjoittaja on jääkiekkotoimittaja ja 90-luvun NHL:ään keskittynyt paitojen keräilijä.