Missä tahansa menestykseen tähtäävässä toiminnassa tarvitaan strategia menestyksen saamiseen. Yhtä ja oikeaa strategiaa ei ole olemassa, mutta usein myös urheilun parissa pitkäjänteisyys on toistuva sana strategian kulmakivenä.
Aina tämä pitkäjänteisyys ei kuitenkaan toteudu, ja urheilussa usein haetaankin enemmän pikavoittoja, jotka onnistuvat satumaisesti tai tuomitaan jälkiviisaasti hätäisiksi. Nopeat päätökset kulminoituvat myös tuloskeskeiseen ajatteluun, joka tuo mukanaan runsaasti muuttujia. Tuloskeskeinen ajattelu puolestaan on helposti johdettavissa maagiseen sanaan: raha. Ilman voittoja ei ole katsojia tai sponsoreita, ja radikaaleimmillaan tämä johtaa koko toiminnan päättymiseen.
Liigassakin kilpailu on äärimmäisen kovaa, ja oman menestyksen ennustaminen tarkasti edes alkavalla kaudella on haasteellista. Onnistuuko kaavailtu ykkössentteri? Kuinka paha loukkaantumissuma kohdataan? Riittääkö kassavirta joukkueen täydentämiseen, jos sille tarve on nähtävillä?
Usein huomio kiinnittyykin valmentajiin, jonka tarkoituksena on johdattaa joukkonsa kohti menestystä, oli strategiana sitten nopeampi palkinto tai pitkäjänteisen työn tuomat hedelmät.
Jatkoaika haastatteli ennen Liiga-kauden alkua HPK:n Antti Pennasta ja Ilveksen Karri Kiveä, joista HPK:n päävalmentaja Pennanen on yksi pitkäjänteisyyden puolestapuhuja. Pienen seuran perspektiivi kuuluu herran puheista, sillä hän mainitsee jo pelaajabudjetin muodostavan seikan, jonka takia HPK:n kaltaiset seurat eivät voi tavoitella pikavoittoja.
− Kaksi tai kolme vuotta työtä pitää olla taustalla. Sekään ei pelkästään riitä, mutta se luo pohjan, Pennanen miettii.
Valmentajan palli on urheilussa se kaikista heiluvin, sillä menestyksen hetkellä hänet nostetaan kultatuolille, mutta tappioputken koittaessa hänet ollaan vaihtamassa heti ensimmäisenä. Onhan valmentaja helpompi vaihtaa kuin koko joukkue. Tämän Kivi sai juuri kokea, kun hän sai potkut Ilveksestä vain seitsemän ottelun jälkeen.
Tältä vuosikymmeneltä löytyy esimerkkiseuroja moneen suuntaan. Esimerkiksi Ilveksessä ja Kärpissä on ollut tällä vuosikymmenellä kolme valmentajaa, jotka ovat valmentaneet vähintään kahdella kaudella. Kärppien Lauri Marjamäen ja Mikko Mannerin pestien pituus on helposti ymmärrettävissä, mutta esimerkiksi Tuomas Tuokkolan menestys Ilveksessä ei ollut aina kovin vahvaa. Silti häneen riitti luottoa, toki myös talouden sanelemin reunaehdoin. Joka tapauksessa näitä seuroja voinee käyttää esimerkkeinä järkevästä urheilutyöstä, jossa selvä strategia on ollut havaittavissa.
Paha korpivaeltaja puolestaan on ollut TPS, jonka tähän vuosikymmeneen on käsittämättömästi mahtunut kaksi kolmen päävalmentajan kautta. Kaudella 2010−2011 Heikki Leime aloitti Palloseuran päävalmentajana, mutta pian Riku-Petteri Lehtonen korvasi hänet, kunnes Jukka Koivu tuli päättämään kauden turkulaisten päävalmentajana.
Kaudella 2014−2015 mestarivalmentaja Kai Suikkanen halusi palauttaa menestyksen Turkuun, mutta pesti päättyi potkuihin. Samalla kaudella myös Miikka Elomo ja Jarno Pikkarainen suorittivat visiitin TPS:n päävalmentajan pallilla.
Myös Ässissä turbulenssia on riittänyt sen jälkeen, kun Kivi valmensi seuran mestaruuteen keväällä 2013. Seurassa on käynyt viisi valmentajaa, joiden kaikkien sopimus purettiin kesken sopimuskauden.
Realiteetit ovat selvät
Valmentajalta vaaditaan sitoutumista seuran toimintaan siinä missä keneltä tahansa pelaajalta tai muulta työntekijältä, jos ei jopa enemmän. Silti tuloksentekoon liittyvät paineet ovat täysin eri tasolla. Käsittämätön intohimo työtään kohtaan on siis selvä vaade.
Intohimo tuo mukanaan myös halun kehittyä, joka on Kiven mukaan edellytys valmennuspestin järkevälle jatkamiselle.
− Pitää tuntua siltä, että koko ajan on lisää annettavaa. Minun kohdallani on aina katseltu, että ensi kausi voi olla vielä hyvä. Näin aina määritetään se, että molempien osapuolien mielestä on hyvä jatkaa.
Usein kuulee puhuttavan, että vastuutehtävissä, mitä valmentaminenkin on, hyvät hetket menestymisineen kattavat kaikki rankat hetket tappioineen, vaikka ne olisivatkin selvästi pitkäkestoisempia. Luonnollisesti kunnianhimo on myös siis tarvittava luonteenpiirre.
Vahvan luottamussuhteen muodostaminen on myös tärkeää, kuten Pennasen esimerkki HPK:sta osoittaa. HPK kynsi pahasti Pennasen toisella kaudella, mutta valmennuspesti sai jatkoa ja korjausliike tapahtui.
− Hienoa, että HPK:n silloinen puheenjohtaja Jari Koskinen luotti ja näki punaisen langan. Tämän lisäksi hän luotti, että olimme nähneet ongelmat oikein ja reagoi niihin, luotsi kertaa.
Kalliita riskejä ja konkarin viimeinen palvelus
Tällä vuosikymmenellä yhden kauden tai sitä lyhyempiä valmentajapestejä on nähty jonkin verran. Suurin osa näistä lyhyistä valmennuspätkistä on loppunut jo kesken ensimmäisen kauden.
| Vuoden tai alle pestejä yheensä | 16 | 100% |
| Päättyivät kesken kauden | 9 | 56,3% |
| Päättyivät kauden jälkeen | 7 | 43,8% |
Yksi surullisen kuuluisimmista valmennuspesteistä on Kai Raution visiitti HPK:n peräsimessä. Kari Jalosen KHL-valmennustiimistä Kerhoon siirtynyt Rautio sai potkut 13 ottelun jälkeen, kun kausi 2013−2014 oli alkanut kahdeksalla tappiolla ja viidellä voitolla. Potkuja edelsi viiden ottelun tappioputki.
Toinen esimerkki on Lauri Merikivi, joka aloitti turbulenttisen viime kauden pelanneen JYPin päävalmentajana. Kolmivuotinen sopimus purettiin kesken kauden. Hänen tilalleen loppukaudeksi saapui Risto Dufva, ja kun muistetaan kesken sopimuskauden päättynyt Marko Virtasen sopimus, jyväskyläläisten palkkalistoja rasitti kolme päävalmentajaa.
Merikivi tuli Liiga-päävalmentajaksi ilman meriittejä Liiga-valmentamisesta, mutta hän sai silti pitkän sopimuksen. JYP siis selvästi uskoi Merikiven kykyihin, mutta oliko usko perusteltu vai haettiinko kokemattomasta valmentajasta suuren riskin halpaa voittoa?
Ensimmäisen kauden jälkeen lähteneistä voidaan mainita esimerkiksi Kai Suikkanen, joka teki tilaa Mikko Mannerille Kärpissä, sekä Hannu Aravirta, joka on joukosta ainut, jonka sopimus oli yksivuotinen. Pesti Pelicansiin oli myös Aravirran pitkän valmennusuran viimeinen.
Ulkomaille ensimmäisen sopimusvuoden jälkeen suuntasivat Petri Matikainen HIFK:sta ja Ari-Pekka Selin HPK:sta.
Pelkkiä "caretakereita" vai oikea mahdollisuus?
Potkujen jälkeen seura tarvitsee erittäin nopealla aikavälillä uuden päävalmentajan. Korvaajat jakautuvat melko selvästi kahteen kategoriaan: joko pääkäskijäksi nostetaan seuran apuvalmentaja, jolle toimintatavat ovat tuttuja tai turvaudutaan caretakeriin, joka hoitaa valmennustehtäviä loppukauden ajan seuran etsiessä uutta päävalmentajaa.
Apuvalmentajiin liittyy usein sellainen mahdollisuus, että he ovat ottamassa päävalmentajan tittelin muutenkin seuraavalla kaudelle, joten heille halutaan antaa mahdollisuus ajaa pelitapaansa ja toimintatapoja joukkueelle tutuksi. Näin kävi esimerkiksi viime kaudella HIFK:ssa, kun Jarno Pikkarainen otti päävalmentajan paikan Ari-Pekka Seliniltä.
Menestyksekkäänä esimerkkinä käy Jyrki Ahon nousu JYPin päävalmentajaksi, kun Ahon korvattua Risto Dufvan kausi päättyi mestaruusjuhliin.
Selvä enemmistö kallistuu kuitenkin toiselle puolelle. Loppukauden hoitava caretaker on usein kokenut, vailla työpaikkaa oleva valmentaja. Myös pelisapluuna on usein yksinkertainen, kun pelitavan selkäytimeen iskemiselle ei ole ollut aikaa. Tästä hyvänä esimerkkinä käy Kari Heikkilä, joka nousi kesken kauden 2015−2016 Ilveksen päävalmentajaksi ja sama toistui seuraavalla kaudella Lukossa.
Mukaan mahtuu myös pari hienoa tarinaa. TPS:n sekava kausi mahdollisti Koivun paluun rakkaan seuransa peräsimeen pitkän tauon jälkeen. Myös Ilveksessä samanlainen sattumus tapahtui kaudella 2011−2012, kun Seppo Hiitelä palasi kasvattiseuransa päävalmentajaksi yli 20 vuoden tauon jälkeen. Mahdollisuus aukesi Juha Pajuojan saatua potkut päävalmentajan paikalta.
Toisen kauden kirous
Myös valmentamiseen liittyy mystisiä uskoja, kuten toisen kauden kirous. Tällä kaudella Liigassa on neljä valmennuspestinsä toista kautta aloittavaa valmentajaa: Pikkarainen, Ari-Pekka Pajuluoma, Pekka Kangasalusta ja Ville Nieminen.
Erityisesti Pikkaraiseen ja Niemiseen kohdistuu melko suuria menestyspaineita, kun taas Pajuluoma ja Kangasalusta haluavat nostaa joukkueensa pudotuspeleihin.
Toista kautta valmentaneiden tilastot ovat seuraavanlaisia:
| Toiselle kaudelle jatkaneita valmentajia | 42 | 100% |
| Toisen kauden loppuun valmentaneet valmentajat | 28 | 66,7% |
| Toisella kaudella potkut saaneet valmentajat | 14 | 33,3% |
Jopa kolmannes toisen kauden aloittaneista päävalmentajista on saanut potkut kesken kauden. Jos tilanne heijastetaan tämän kauden nelikkoon, heistä yhden tai kahden valmennuspesti päättyy ennenaikaisesti.
Jos laskuista jätetään juuri caretakerina tunnettu Pasi Kaukoranta, Ässien kolmen edellisen päävalmentajan sopimukset ovat päättyneet kesken toisen kauden. Mikael Kotkaniemi jätti Ässät viime marraskuussa syrjäytettyään Ahon, joka puolestaan tuli Ässien päävalmentajaksi Pekka Rautakallion tilalle. Rautakallion ja Ahon välissä Kotkaniemi vastasi joukkueen valmennuksesta loppukauden 2015−2016.
Yksi jonka potkuilla toisella kaudella spekuloitiin, oli Antti Pennanen. Tulokaskaudellaan HPK:n puolivälieriin johdattanut Pennanen kynsi joukkueensa kanssa kevääseen asti, kunnes ryhtiliikettä oli nähtävillä.
"Olin ensimmäisen kauden jälkeen ihan puhki"
Pennanen tunnistaa, että toisen kauden kirouksessa voi olla jotain perää. Ensimmäisellä kaudella on intoa täynnä ja pelaavat ovat hyvin sitoutuneita, mutta sen jälkeen on vaara, että pyörää aletaan keksiä uudelleen.
− Meillä tuotiin ehkä vähän liikaa uusia asioita ja muutettiin asioita, jotka toimivat. Taustalla oli tietysti halu tehdä paremmin, mutta lopulta ei tehty oikeita muutoksia.
Ensimmäisen ja toisen kauden välillä Pennanen kohtasi myös yllätyksiä.
− Valmentajan tullessa Liigaan hän on erittäin motivoitunut ja halukas näyttämään. Olin ensimmäisen kauden jälkeen ihan puhki, mikä tuli keväällä yllätyksenä.
Toisen kauden kirous Ässissä oli lähellä myös Kiven kohdalla, mutta joukkue suoritti satumaisen nousun ensin pudotuspeleihin ja sitten aina mestaruuteen asti. Tuon jälkeen Kivi suuntasi KHL:ään.
− Edeltävän kahden vuoden apuvalmentajapestin takia näen asian pidemmällä perspektiivillä. Fakta on se, että mahdolliset potkut olivat ihan herran hallussa, Kivi toteaa.
− Mielestäni ensimmäinen vuosi on kuitenkin haastavin. Jos silloin homma menee läskiksi, tulee hankalaa.
Toinen toisen kauden menestyjä on Jussi Tapola, jonka toisella kaudella tuli ensimmäinen mestaruus neljän vuoden finaaliputken aikana. Toinen mestaruus tuli heti seuraavana keväänä.
Näkyykö kädenjälki?
Pelin valmentaminen tunnetaan usein pidempiaikaisena prosessina, jonka hedelmiä poimitaan vasta parin kauden jälkeen. Tälle aukeaa mahdollisuus kuitenkin kohtalaisen harvoin, sillä lähes puolet kaksi kautta valmentaneista ei valmenna enää kolmannella kaudella.
| Toisen kauden loppuun valmentaneet valmentajat | 28 | 100% |
| Kolmannelle kaudelle jatkaneet valmentajat | 15 | 53,6% |
| Muualle lähteneet valmentajat | 13 | 46,4% |
Kuten historia tuntee, Pennasta ei potkittu vaikealla toisella kaudella HPK:sta. Seuraavalla kaudella HPK voitti Liiga-mestaruuden 13 vuoden tauon jälkeen. Pitkäjänteisen valmentamisen ja työn lisäksi syitä oli myös muita.
− Pelaajahankinnoissa pitää kiinnittää huomiota pelaajiin, jotka ovat menossa eteenpäin. Esimerkiksi meillä HPK:ssa Teemu Turunen oli mukana koko kolmivuotisen jakson, Pennanen toteaa.
Tämän kauden Liigassa Manner, Tero Lehterä ja Jukka Rautakorpi aloittavat valmennuspestinsä kolmannet kaudet. Heidän lisäkseen tällä kaudella on nähty kymmenen muuta tapausta, joissa valmentaja on jatkanut kolmannelle kaudelle.
Toisen kauden jälkeen muihin hommiin ovat siirtyneet esimerkiksi Erkka Westerlund ja Sami Kapanen. Heistä Kapanen sai viime kauden jälkeen pestin ulkomaille.
Kun siirrytään neljännelle kaudelle jatkaneisiin, väki vähenee entisestään. Neljännelle kaudelle ovat jatkaneet Pennanen HPK:ssa, Kivi Ilveksessä, Dufva Lukossa, Virtanen JYPissä, Valtonen Sportissa sekä Pekka Tirkkonen SaiPassa. Kukaan valmentaja ei ole voittanut mestaruutta neljännellä valmennuskaudellaan, vaikka esimerkiksi Dufvan Lukkoon ja Virtasen JYPiin kohdistuivat isot odotukset.
Virtanen on myös ainut viidennelle kaudelle jatkanut valmentaja, ja tällä kaudella tuli myös CHL-mestaruus. Potkut tulivat kuitenkin pari kuukautta myöhemmin, kun Liiga-kausi päättyi puolivälieriin ja urheilullinen menestys todettiin liian laihaksi.
Muutos tulossa?
Hektinen, hektisempi, urheilumaailma. Kuten tilastoinnit osoittavat, Liiga-valmentaminen on lyhytaikaisten pestien hommaa. Alun kysymystä pitkäjänteisen ja lyhytjänteisen toiminnan ympärillä voidaankin tulkita niin, että seuralla voi olla pidemmän aikavälin strategia, ja tähän haetaan sopivia valmentajia. Seuroiltahan kuullaan usein, että "etsitään seuran arvoihin sopivaa valmentajaa", kun edeltäjän aika on päättymässä.
Lukuisista potkuista päätellen arvot eivät kuitenkaan aina kohtaa. Mitä kesken kauden saadut potkut siis kertovat valmentajan osaamisesta tai kyvyistä valmentaa Liigassa? Liigaan on mahtunut tukku valmentajia, jotka ovat olleet väärässä paikassa ja täten potkut ovat olleet aiheellisia.
Joukkuetoiminnassa muuttuvia osia riittää, mutta silti vastuun lähes poikkeuksetta kantaa valmentaja. Vastuuketju ylettyy valmentajaa pidemmälle vain aniharvoin, vaikka joku epäsopivan valmentajankin on valinnut. Ja epäsopivan valmentajan valinneen urheilutoimenjohtajan on valinnut joku. Ja niin edelleen.
Virheitä sattuu toki kaikille, mutta jos virheet kasaantuvat myös ylemmille tahoille, ongelmia tulisi ratkoa myös päävalmentajaa pidemmältä. Muuten helposti karsitaan vain ongelman seuraukset, eikä niiden syitä. Tämä on omiaan synnyttämään uusia ongelmia hyvinkin lyhyellä aikajänteellä, kuten esimerkiksi tämän vuosikymmenen TPS:ssä on nähty. Ari Vuori sai lähteä urheilutoimenjohtajan pestistä kaudella 2014−2015, eikä hänen seuraajansa Antero Niittymäen aikana suunta ole selkiytynyt.
Myös HIFK:n vuosikymmentä voi pitää sekavana, vaikka pari edellistä vuotta ovat antaneet rohkaisevia merkkejä. Esimerkiksi vuosikymmenen alkupuolella valmentajat vaihtuivat kaudesta toiseen, mutta Tom Nybondas piti paikkansa seuran urheilutoimenjohtajana.
HIFK:n Tobias Salmelaisen lisäksi muita tuoreita urheilutoimenjohtajia ovat Ässien Tommi Kerttula, jonka titteli tosin on kehitysjohtaja ja JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen. Molemmat ovat astuneet nykyisiin pesteihinsä vuoden sisällä, kun toistuvien sekavien vaiheiden seurauksena Jari Korpisalon ja Jukka Holtarin työt seuroissa päättyivät.
Josko muutos olisi tuloillaan.