Tulokaskauden seitsemäs sija on edelleen Ahmojen paras sijoitus divarissa. Sen jälkeen Hyvinkäällä karsittiin kolmesti peräkkäin, ja vuosi sitten kokeiltiin ensimmäistä kertaa pudotuspelivauhtia. Tämän kauden suorituksesta optimisti voi todeta, että kehitystä on tapahtunut, kun “varma karsija” jätti toisen kerran peräkkäin ottelut Suomi-sarjan joukkueita vastaan muiden huoleksi. Pessimisti taas tietää, että maineen korjaamiseksi tarvittaisiin ainakin yksi kausi siellä taulukon paremmalla puolella tai ainakin puolivälissä.
Molemmat ovat varmasti oikeassa. Niihin paljon puhuttuihin resursseihin nähden kymmenes sija ei ole erityisen huono saavutus, sillä olihan iso osa pelaajista niitä, jotka ovat muualla jääneet sivuraiteille. Vähiin jäivät tehokkaimman hyökkääjän Tomi Lindforsin tai eniten pisteitä keränneen puolustaja Juha Kaunismäen näytöt edellisissä seuroissaan. Silti, kuusi vuotta on pitkä aika. Ahmakannattajat tuskin poikkeavat muiden joukkueiden vastaavista; menestystä hekin janoavat. Divarin uutuudenviehätys on kadonnut hyvinkääläiskatsojien mielistä jo aikoja sitten, joten nyt tarvittaisiin näyttöjä kaukalossa, jotta yleisö saataisiin jälleen katsomoihin.
Ahmojen C-juniorit taistelevat jopa maan mestaruudesta, mutta miesten joukkuetta ei tositoimissa nähdä moneen kuukauteen. Tärkeä aika ensi kauden menestystä ajatellen on kuitenkin jo käsillä. Hyvinkäällä on muodostunut jo lähes perinteeksi, että joukkue hahmottuu viimeisten joukossa, eikä edellisen kauden pelaajista ole jäljellä kuin korkeintaan yksi kentällinen. Tähän kaatui menestys pitkälti myös tänä talvena. Ensimmäinen sarjaneljännes oli kauden huonoin, eikä lähes piste per peli-tahti enää riittänyt, kun alkukaudesta oli annettu liikaa tasoitusta. Ei auta, vaikka olisi kuinka valmiina ja innoissaan asemalla, jos juna meni jo.
Kevään merkit ovat tällä kertaa valoisampia kuin aiemmin. Vuosi sitten ei kauden päättyessä ollut edes varmuutta siitä, jatkaako Ahmat sarjassa syksyllä. Nyt talous on paremmalla tolalla, ja kun sarjapaikka varmistui pelaamalla, ei rahatilanne ole sitä uhkaamassa. Tiedot kertovat, että neuvottelut tukijoiden kanssa ovat jo käynnistyneet. Lisäksi valmentaja Janne Tormonen on jo selvittämässä jatkajia nykyisestä miehistöstä.
Erikoistilanteet vaikeita
Ahmojen suht’ yllätyksettömän kauden kenties värikkäin hetki koettiin tammikuun lopulla, kun seuran johto päätti, että silloinen valmentaja Jari Hiltunen päätti vetäytyä tehtävistään. Virallisen paperin mukaan yllättävän vaihdoksen syynä oli ailahtelevat peliesitykset, mutta julkinen salaisuushan on, että käytännössä Hiltusen erotti joukkueen kokeneempi pelaajisto.
Jälkeenpäin arvioituna (se helpompi tapa) Janne Tormosen nosto vastuuvalmentajaksi oli onnistunut siirto, sillä Tormosen johdolla vapautunut ahmalauma keräsi 12 pistettä 11 ottelussa ja varmisti sarjapaikan hyvissä ajoin ennen runkosarjan päätöstä. Tosin täytyy muistaa, että myös edellisellä, Hiltusen johtamalla kaudella Ahmat paransi jatkuvasti loppua kohden. Tormonen sai ryhmästä lisätehoja esiin, mutta Hiltusen vahvaa pohjatyötä ei pidä unohtaa.
Tuloksellisesti kauden kohokohta osui marras-joulukuuhun, jolloin Ahmat voitti viisi vierasottelua perätysten kukistettuaan Jukurit Mikkelissä 2-0. Putken ansiosta Ahmojen vierassaldo nousi pitkään jatkuneiden onnettomien matkapelien jälkeen normaalille tasolle, mutta tämän kauden ongelmaksi nousivat kotipelit, jotka sujuivat toivotulla tavalla vasta joulun jälkeen. Syyskauden aikana joukkue voitti kotijäällään pudotuspelijoukkueista ainoastaan KooKoon ja FPS:n. Play off-paikkaa ajatellen kotihallissa olisi pitänyt riistää pisteitä myös kovimmilta vastustajilta, mutta ennen joulua tasaisetkin pelit päättyivät lähes järjestäen niukkoihin tappioihin.
Yksi kauden ongelmista oli erikoistilannepelaaminen, joka tosin parantui hieman loppua kohti. Joukkueen kokonaismaaliero jäi runkosarjassa 28 osuman verran pakkasen puolelle. Pieni laskutoimitus osoittaa, että Ahmat teki 27 ja päästi 51 erikoistilannemaalia. Tasakentällisin pelattaessa vastustaja iski siis talven aikana ainoastaan neljä maalia Ahmoja enemmän.
Alivoimalla ahmalauman otteet olivat vertailukelpoisia muiden kanssa, ja ehtipä joukkue kuudesti alivoimaisena maalinkin tehdä. Näistä osumista vastasi kolmesti vikkelä Tomi Lindfors. Ylivoimasta sen sijaan muodostui varsinainen ongelma. Vain joka kymmenes yritys tuotti tulosta, ja 21 ylivoimamaalia oli selvästi vähiten koko sarjassa. Maalinedustalla tehokkaasti taistellut Juha-Pekka Loikas vastasi kuudesta ylivoimaosumasta, mutta Semi Pekin (3), Jukka Penttisen (2) ja Janne Lehtisen (2) tehokkuus oli odotuksiin nähden huonoa.
Heinosen show
Torjuntatyöskentely lukeutui hyvinkääläisjoukkueen ehdottomiin vahvuuksiin. Sami Heinonen oli kiistatta joukkueen tärkein pelaaja, jonka Jatkoaika jopa valitsi sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Heinonen oli lähes koko kauden maalivahtitilaston kärkipäässä, vaikka puolustus edessä ei kaikkein pitävimpiä ollutkaan. Vastuuta ja urakointia ei talvesta puuttunut, sillä 25-vuotias vahti sai eniten peliaikaa koko sarjassa, ja torjuntamäärä 1334 oli vertaansa vailla. Siitä huolimatta Heinonen piti tasonsa ja hieman heikomman alkukauden jälkeen torjui luotettavasti illasta toiseen.
Neljässä ottelussa tolppien väliin päässyt Joonas Lindberg antoi hyviä näyttöä tulevaisuutta ajatellen. Yllättävä ensiesiintyminen KalPaa vastaan Heinosen sairastuttua päättyi kuuteen päästettyyn osumaan, mutta jatko sujui paremmin. Yksi erä KJT:tä ja kokonainen peli TuToa vastaan sujuivat lahjakkaalta Lindbergiltä kuin vanhalta tekijältä.
Niko Tuominen on kauden näyttöjen perusteella jäämässä nokkimisjärjestyksessä Lindbergin taakse, joten hänen tiensä näyttää hankalalta, jos tavoitteena on saada ahmapaidassa muitakin kuin satunnaisia torjuntavuoroja. Debyyttiottelussa Tuomisella ei ollut tippaakaan onnea, vaan kaksi ensimmäistä kutia livahtivat selän taakse, ja sen jälkeen kutsui vaihtoaitio. 20-vuotias Tuominen esiintyi kauden aikana myös EPS:n maalilla Suomi-sarjassa ja torjui ensimmäisen kokonaisen Mestis-pelinsä päätöskierroksella, kun Ahmat voitti Diskoksen 7-6.
Yhtä kautta kokeneempia
Puolustus selvisi urakastaan kelvollisesti. Kokematon pakkikalusto ei paperilla häikäissyt, mutta pelasi odotuksiin nähden ehjän kauden. Kahdeksasta ahmapuolustajasta ainoastaan kolmella oli kokemusta Mestiksestä ennen sarjan alkua.
Suurimmat roolit ottivat odotetusti “kokeneet” Olli Korkeavuori ja Juha Kaunismäki, joille kulunut kausi oli toinen kyseisellä sarjatasolla. Välillä sääntöjen rajamailla pelaavan Korkeavuoren syyskausi oli vielä vaisu, mutta kevättä kohti kapteenin otteet paranivat ja tehopisteitäkin alkoi kertymään. Kiekollisen pelin kehittymisestä kertoi paikka viivamiehenä ylivoimassa. Johtavan kiekollisen puolustajan titteli kuuluu kuitenkin monipuoliselle Kaunismäelle, jolta onnistuvat niin pelinteko kuin fyysinen oman pään peli. Onnistuneesta kaudesta on osoituksena ahmapuolustuksen paras teholukema +12.
Pettymyksiin lukeutuu jossain määrin Turo Virran panos. Jatkoajan ennakossa Virrasta odotettiin jopa alakerran kiekollista johtajaa, mutta Tapparan nuorissa maaleja tykitelleen Virran ensimmäisen Mestis-kauden saaliksii jäi ainoastaan kolme täysosumaa, eikä hieman kankean puolustajan kausi nappiin mennyt oman maalin suojellussakaan, sillä Virta oli useiten jäällä verkon heiluessa omassa päässä. Sen verran hienoja avauksia nuorukaisen lavasta kuitenkin lähti, että potentiaalia on varmasti nähtyä parempaan.
Ehjän ensimmäisen Mestis-kautensa puolustivat oma kasvatti Tuomo Hirvonen ja Vantaalta siirtynyt Kim Sjöblom. Hirvosen valttina kankeahkossa ahmapuolustuksessa oli liikkuvuus, ja kiekkokin pysyi puolustavalla puolustajalla hyvin hallussa. Hirvonen myös nappasi Ahmojen jäähykuninkuuden 79 rangaistusminuutillaan. Sjöblom ei suurta roolia itselleen lunastanut, mutta hoiti ruutunsa kunnialla. Hyvin liikkuvan, mutta hieman pehmeän puolustajan syötöt löysivät tiensä hyvällä prosentilla omille pelaajille.
Oma tärkeä roolinsa oli myös puolustuksen kokeneimmalla miehellä Pasi Tammisella. Mitään kiekkotaiteilijaa Tammisesta ei saa tekemälläkään, mutta työnteko peruspakille maittaa hyvällä asenteella, ja Tamminen ehtikin pelastaa kauden mittaan monta vaarallista tilannetta uhrautuvalla pelillään.
Pienimpään rooliin ahmapuolustajista jäivät Ville Raatikainen ja John Ojanperä sekä ainoastaan muutaman vaihdon pelannut 17-vuotias Olli Tukonen. Raatikainen sai kyllä vastuuta ylivoimaakin myöten, mutta tuloksen tekoon yritteliään järvenpääläissyntyisen puolustajan taidot eivät riittäneet. Omassa päässäkin oli vaikeuksia, ja tehotilaston lukema jäi Virran tavoin kahdeksan pykälän verran pakkasen puolelle. Ojanperä sai kunnian laukoa Ahmojen kauden avausmaalin, mutta sen jälkeen syyskausi sujui pienessä roolissa miesten sarjan tahtiin totutellessa. Ojanperä paransi otteitaan lupaavasti ennen joulutaukoa, mutta kauden kevätpuolisko kului puolustusvoimien palveluksessa.
Parempaankin aineksia?
Ahmojen hyökkäyksestä jäi sellainen kuva, että potentiaalia olisi ollut nähtyä parempaankin, ainakin nimilistan perusteella. Kausi jäi parhaiden hyökkääjien osalta hyvin rikkonaiseksi. Semi Pekiltä jäi myöhäisen joukkueeseen liittymisen ja aivotärähdyksen takia väliin yhdeksän peliä, Jukka Penttiseltä sopimuksen myöhäisen allekirjoituksen takia 13 peliä, Lauri Tukoselta loukkaantumisen ja maajoukkuepelien takia 20 peliä ja harjoituspeleissä loistaneelta Jan Erikssonilta jalkavamman takia peräti 33 peliä. Ainoana kaikki 44 runkosarjan ottelua pelasi Janne Lehtinen, mutta ehjäksi ei Lehtisenkään talvea voi sanoa, sillä syksyinen loukkaantuminen esti täysipainoisen valmistautumisen kauteen.
Ehjimmän ja samalla myös onnistuneimman kauden pelasivat Tomi Lindfors ja Juha-Pekka Loikas. Lindforsin potentiaalia hehkutettiin jo alkukaudesta, mutta tuskin kukaan lopulta jaksoi uskoa, että tehot säilyvät läpi kauden ja Lindfors on 44 pisteellään Mestiksen kymmenen tehokkaimman hyökkääjän joukossa. Loikaksen hyvä panos sen sijaan ei ollut yllätys, vaikka hyökkäyspään tehot antoivat odottaa itseään alkukaudesta. Lopulta paljon Pekin ja Penttisen keskellä pelannut Loikas nousi 18 maalillaan joukkueensa parhaaksi maalintekijäksi, mutta sitäkin enemmän oman kasvatin merkityksestä Ahmoille kertoo paljon kehuttu teholukema +19, joka on melkoinen saavutus kolmanneksi viimeiseksi jääneessä joukkueessa.
Semi Pekin ja Jukka Penttisen panos oli vaisuhkon alun jälkeen hyvä, ja tehoja kertyi piste per peli vauhdilla. Mielenkiintoinen kysymys ahmalaisittain onkin, miten joukkueen olisi käynyt, jos kokenutta kaksikkoa ei olisi kauden jo alettua saatu houkuteltua mukaan. Vastaus kuuluisi luultavasti jotenkin niin, että Diskos kohdattaisiin vielä kahteen kertaan…
Kokeneeseen kaartiin mestistasolla voidaan lukea myös 24-vuotias Janne Lehtinen, joka hänkin paransi otteitaan jatkuvasti kauden edetessä. Päätöskierroksella Lindforsin seuraksi kypärätempun laukoneiden ahmalaisten kerhoon liittynyt Lehtinen oli joukkueensa avainpelaajia toisena peliä tekevänä sentterinä Loikaksen lisäksi, kun Eriksson oli loukkaantuneena.
Onnistumiset liian kapealla rintamalla
Paperilla Ahmoilla näytti olleen kolme mestistason kiekolliseen peliin pystyvää ketjua, mutta käytännössä näin ei jatkuvien poissaolojen takia ollut. Koostumuksiltaan paljon vaihdellut kolmas hyökkäysketju olikin eräs joukkueen akilleen kantapäistä. Senttereistä Tommi Elomon ja Mikael Kylmämaan sekä laitureista Pasi Pieninkeroisen, Teemu Juntusen ja Santeri Salmisen tehotilastolukemat jäivät selvästi pakkasen puolelle. Erinomaisella asenteella töitä tehnyt Pieninkeroinen tosin paransi kevään mittaan välillä kovinkin synkäksi valahtanutta lukemaansa ja maalejakin kookkaan laiturin tilille kertyi lopulta kymmenen.
Vain noin puolet kaudesta pelasivat Lauri Tukonen ja Sami Kautiainen. 15-vuotias Tukonen aloitti räväkästi ja ehti kantaa joukkueen parhaan pistemiehen sinistä kypärääkin yhdessä pelissä, mutta loppukaudesta Ahmat ei juurikaan päässyt lahjakkaan juniorinsa taidoista hyötymään. Olkapäävamma piti nuorukaista sivussa, eikä juniorin paluuta aikuisten peleihin kiirehditty. Toinen osa-aikainen, mutta pelaamissaan otteluissa hyödylliseksi osoittautunut ahmalainen oli Kiekko-Vantaalta lainattu Kautiainen. Tehottomasti alkukauden puurtanut ja sitä kautta pieneen rooliin Vantaalla jäänyt nopea laituri sai Ahmoissa maalitilinsä auki heti ensimmäisessä ottelussa ja ehti lopulta iskeä Lehtisen rinnalla 12 ottelussa tehot 6+2.
Pieneen rooliin ahmahyökkäyksessä jäivät Tomi Grönroos ja Marko Raita. 22-vuotiaan Raidan taso ei valmentajien mielestä ilmeisesti Mestikseen riitä, sillä jo toisena kautena peräkkäin oman kasvatin peliaika jäi hyvin marginaaliseksi. Vuosi sitten Raita pistäytyi pelaamassa loppukauden Italiassa, ja tällä kaudella pelituntuma pysyi yllä visiitillä Suomi-sarjan EPS:ssä. Nykyisestä EPS:n joukkueesta Ahmoissa ehtivät pelata lisäksi Anssi Michael ja Jani Telavuori. SaiPasta osaamistaan kävi näyttämässä Juuso Vakkilainen, mutta esitykset kymmenessä pelissä jäivät vaisuiksi.
Alkukaudesta ahmapaidassa pelasi lahtelaiskolmikko Tomi-Pekka Kolu, Janne Sinkkonen ja Aki Kaskinen. Ensimmäisenä muihin maisemiin siirtyi keskenkuntoinen Kolu, sitten sai Sinkkonen väistyä Pekin tieltä, eikä Kaskinenkaan lopulta Hyvinkäälle jäänyt. Yhden pelin ajan Ahmoja edusti myös Jani Tuominen, joka kuitenkin osoittautui liian kalliiksi.
Lindfors nappasi tähtikisan
Jatkoajan raporttien yhteydessä annettuja tähtiä jaettiin kauden aikana yhteensä 35 ottelussa. Eniten tähtiä saaneen ahmalaisen tittelistä käytiin lopulta tiukka kilpailu, jonka Tomi Lindfors ratkaisi edukseen vasta viimeisessä ottelussa. Lindfors saalisti Jyväskylässä Diskosta vastaan tehot 0+4 ja täydet kolme tähteä, joilla hän nousi yhden tähden erolla ohi Sami Heinosen. Kolmanneksi eniten tähtiä keräsi selvällä erolla seuraaviin Juha-Pekka Loikas.
Jatkoajan tähdet:
Tomi Lindfors 34 Sami Heinonen 33 Juha-Pekka Loikas 28 Semi Pekki 15 Jukka Penttinen 14 Janne Lehtinen 14 Lauri Tukonen 10 Olli Korkeavuori 9 Tommi Elomo 7 Juha Kaunismäki 6 Pasi Tamminen 5 Santeri Salminen 5 Kim Sjöblom 4 Joonas Lindberg 4 Turo Virta 4 Pasi Pieninkeroinen 3 Teemu Juntunen 3 Sami Kautiainen 3 Tomi-Pekka Kolu 2 Mikko Strömberg 1 Ville Raatikainen 1 Aki Kaskinen 1 Mikael Kylmämaa 1 John Ojanperä 1 Tuomo Hirvonen 1
