Analyysi: Leijonien tappion taustalla loogisia syitä, joiden takia pelaajatkin näyttivät passiivisilta

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Leijonien osalta MM-kisat päättyivät rajuun pettymykseen.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Suomen hyökkäyspelaamisen ongelmat heijastuivat karulla tavalla myös puolustusussuuntaan.

Niinhän siinä kävi, että Suomi tippui lohkovoiton jälkeen Sveitsille puolivälierissä.

Leijonien turmioksi koitui lopulta toinen erä, joka oli järkyttävä. Suomi ei rytmittänyt peliä oikeastaan ollenkaan, jonka takia sen hyökkäyspelaamisessa ei ollut rakennetta, ei rytmejä eikä ajoituksia. Kun Leijonat hyökkäsi heikolla rakenteella, menetti se helposti myös kiekon.

Samasta syystä Suomen piti vetäytyä keskialueen trappiin haluttua useammin, koska kun viisikko oli repaleinen, oli pelin voittamisen kannalta fiksua vetäytyä trappiin, jotta omiin ei esimerkiksi tulisi ylivoimahyökkäyksiä.

Avaustilanteissa Suomen puolustajat lähettivät norsukiekkoja tai pystysyöttöjä keskialueelle kiekonriiston jälkeen, tilanteissa, joissa peli olisi vaatinut rytmittämistä, viisikon kasaan ottamista ja yhtenä hyökkäämistä.

Sveitsin oli äärimmäisen helppo puolustaa nämä hyökkäykset pois, riistää kiekko ja rytmittää itse peliä laadukkaasti. Samalla, kun Suomi hyökkäsi huonosti, se ei päässyt paineistamaan tasapainossa kiekonmenetyksen jälkeen.

Miettikää, Sveitsi rytmitti peliä monipuolisemmin ja paremmin kuin Suomi. Suomella oli vain kaksi kontrollilähtöä toisessa erässä, kaksi! 

Tämän takia koko toisen erän ajan pelin virtaus oli sveitsiläisten hallinassa ja he pystyivät vyöryttämään hyökkäyksiä hyökkäysten perään ja vaihtamaan kejtujaan kiekolla.

Samalla Suomi joutui vaihtamaan ilman kiekkoa ja kuinka ollakaan Sveitsillä ollessa hallussa kiekko, Leijonien uusi ketju joutui seisomaan keskialueen trapissa.

Peli on jatkumo

Vanha sanonta menee näin: jos hyökkäät huonosti, myös puolustat huonosti. 

Tästä kuvaavaa oli Sveitsin kolmas maali: heikkorakenteinen hyökkäys Suomelta, kiekonmenetys, Leijonien pelaajat ylireagoivat menetykseen, antavat paineen huonossa tasapainossa ja omissa kolisee suorasta hyökkäyksestä.

Ja, kun Suomen hyökkäyspelaaminen oli tuskaista ja heikkorakenteista, ei peliin tullut Leijonien osalta suotuisaa virtausta, jolloin sen pelaajat näyttivät passiviivisilta, pelokkailta ja hukassa olleilta.

Koko toisen erän ajan heräsi kysymys: miksi ihmeessä peliä ei rytmitetä ja miksi puolustajat eivät muka yhtäkkiä osaa tunnistaa tilanteita? Läpi alkulohkon otteluiden Suomen puolustajat lukivat tilanteita oikein ja reagoivat voittavan jääkiekon ehdoilla siihen.

Joko Suomen valmennusjohto oli painottanut ennen erän alkamista selkeästi pystyyn syöttämistä ja lähtemistä tai sitten kyseessä oli vain yksinkertaisesti se, että Sveitsi osoitti Leijonien viisikkopelaamisen heikkoudet karulla tavalla. 

Niin tai näin, toisen erän vaikeudet juontuivat jo ensimmäisestä erästä. Avauserässä Suomi kyllä rytmitti peliä monipuolisemmin, mutta se joutui puolustamaan keskialuettaan kohtalaisen paljon trap-pelaamisen avulla. Erässä oli kuitenkin samat ongelmat esillä, sillä Suomi nimittäin hyökkäsi siinäkin erässä hieman heikolla rakenteella. 

Sveitsi sen sijaan rytmitti, pelasi kiekkokontrollin avulla ja paineisti ylhäältä monen pelaajan voimin. Näin se sai pelin virtauksen jo tuolloin haltuunsa ja piti siitä kiinni seuraavassa erässä.

Sama ralli jatkui kolmannessa erässä. Suomen puolustajat nostivat kiekkoa jalalla ja kuskasivat sitä, jonka takia hyökkäykset ja koko viisikon pelinopeus eivät olleet kiihtyviä, sillä hyökkääjät joutuivat pysähtymään hyökkäyssiniviivalle. Päätykiekkoihin mentiiin tämän takia huonolla rytmillä ja ajoituksella, joita Sveitsin oli helppo puolustaa.

Suomi ei jostain syystä luottanut omaan peli-identiteettinsä tiukimmassa mahdollisessa paikassa. Kun hyökkäyksienlähtöjen rakenteet olivat pielessä, heijastui se siten joka puolelle kaukaloa. 

Leijonat ei pelannut yhteistyön ja lyhytsyöttöpelin jääkiekkoa. Ja, kun Suomi ei hyökännyt tiiviinä viisikkona, näyttivät pelaajat passiivisilta, koska kiekonmenetyksen jälkeen ei pystynyt aloittamaan vastapainostuspelaamista. 

» Lähetä palautetta toimitukselle