Syksy tarjosi paljon iloista katseltavaa Areenan yleisölle. Kokonaisvaltaisesti hyökkäykseen nojaava peli oli maalirikkainta ja nautittavinta katsottavaa koko Jokereiden Hartwall Areenan aikoina. Mutta kauden puolikkaan voi senkin jakaa vielä puoleen. Ensimmäiset viisitoista ottelua, runkosarjan kotiavauksesta aina 0-5 vierasvoittoon Bluesista, sujuivat kauttaaltaan tuohon ylempänä mainittuun malliin. Ensimmäisten viidentoista ottelun saldona oli 11 voittoa ja vain kaksi tappiota. Tällöin Jokereiden peli oli mallikasta, jopa naapurileirin kannattajatkin sitä avoimesti ihailivat. Toiset viisitoista ottelua sen sijaan sujuivat paljon nihkeämmin, tuloksena kuusi voittoa, kuusi tappiota ja kolme tasuria. Tuo tahti pudottikin Jokerit sarjassa kolmanneksi aivan terävimmästä kärjestä.
Yksilötasolla nähtiin Jokereissa erinomaisia onnistujia, pari yllättäjääkin, sekä muutama pienoinen pettymys. Pakkaa arvioitaessa täytyy kuitenkin muistaa pelaajiston kohtaamat lukuisat loukkaantumiset, jotka näkyivät toipilaana pelaamisena.
Liikettä pojat!
Jokereiden peli parhaimmillaan perustuu ehkä liiankin vahvasti yhteen jääkiekon perusteeseistä, liikkeeseen. ”Liike, liike, liike” kuuluu usein vaihtoaitiosta. Kun liikettä piisaa pelaajien jaloissa, toimii peli kuten ilmeisesti on tarkoitettu ja harjoiteltu. Vahvoja suunnanmuutoksia, puolustus ja hyökkäys pelaavat hyvänä viisikkona, ja mikä tärkeintä, keskialue ylitetään pelaten ja syötellen, ilman ”dump&go” –kiekkoa. Tämä tarjoaa pääsyä maalipaikkoihin jo heti hyökkäyssiniviivan jälkeen.
Kolikon kääntöpuoli on taas ikävää katsottavaa jokerifaneille. Joulun lähentyessä alkoi pelaajien henkinen ja fyysinen loppuunpalaminen näkyä. Liikettä ei enää riittänyt kaikkiin otteluihin, ja hyvä hyökkäyspeli kuihtui kasaan. Kummallista kyllä, tällöin Jokerit siirtyi pelaamaan vauhtikiekkoa, eli ennen sinistä ristikulma ja miestä perään. Varsin erikoinen, joskin luultavasti ainoa mahdollinen ratkaisu Summaselta. Onneton ristikulman vetäminen tappoi Jokereiden hyökkäyspelistä kuitenkin lähes kaiken sen, miksi sitä syksyllä ihailtiin. Mikäli rännikiekkoa ei dumpata, näyttää toinen vaihtoehto vähintään yhtä tukkoiselta. Tällöin joku viisikosta lähtee yksin tuomaan kiekkoa keskialueen yli. Tästä ei yleensä seuraa kuin liika jarruttelu ennen hyökkäyssiniviivaa, jolloin laiturit joutuvat vetämään liinat kiinni. Joukkueesta ei kuitenkaan täydellisiin ”coast-to-coast”-kuljetuksiin kykene kuin Ville Peltonen ja Pavel Rosa. Ja hekin hyvin harvoin.
Muutamat yössä
Päävalmentaja Raimo Summanen herätti kohua marraskuun lopulla arvostelemalla tiedotusvälineiden kautta suureen ääneen Jokereiden nuorisokaartin onnistumista. Kommentit herättivät ihmetystäkin, sillä nuorten narripaitojen peli on ollut tällä kaudella vauhdikasta katsottavaa. Mutta Summanen tahtoo luultavasti vain herätellä nuoria siihen, että tehopisteitä olisi syytä alkaa tulemaan. Tässä vaiheessa voi ainoastaan Tuomo Ruutu pitää itseään onnistuneena pisteiden suhteen. Vastaavasti taasen Teemu Laine voisi kohta alkaa vaihtaa mailamerkkiä, siksi surkea on hänen 0+1 pistesaldonsa. Laine olikin se pelaaja, johon Summanen ensi sijassa tähtäsi. Laineellekin on maalipaikkoja ja peliaikaa siunaantunut syksyn aikana riittävästi, jotta hänen pistesaldonsa voisi olla toisella kymmenellä.
Puolustuksesta löytyy alisuorittajien osastolta vanha jokerikasvo Rami Alanko sekä Pasi Saarinen. Saarinen, joka kohosi viime kaudella Jokereiden pakiston ykköspariin, on tällä kaudella ollut kuin varjo entisestään. Syy lienee kuitenkin viime kauden jälkeen suoritetussa leikkauksessa, joka pakotti miehen olemaan harjoittelematta lähes liigan alkuun asti. Myös Kari Haakana ei ehkä ollut se aivan sama Kari, joka Jokereista lähti, mutta miehen vahvaa tulemista kevätkaudella sopii odottaa.
Maalivahtiosasto kunnossa, kuinka pakisto?
Jokeripakan maalivahdit onnistuivat paremmin kuin kukaan odottikaan. Nuori Kari Lehtonen räväytti itsensä kaiken liigakansan tietoisuuteen hyvillä otteillaan kauden otteluissa. Kanadalainen Jamie Ram haki pitkään itseään ymmärrettävistä syistä, mutta miehen otteet äityivät lopulta jopa loistaviksi. Ramin täytyi vain saada sparrata muutama peli alle.
Kari Lehtonen oli itsessään yksi syksyn kiekkotapauksista. Toinen sija maalivahtipörssissä huimilla prosenteilla on vahva näyttö 18-vuotiaalta. Jokerileirissä jo pitkään tiedetty superlupaus lunastikin paikkansa julkisuuden kirkkaasta valokeilasta. Kysymys herääkin, pystyykö Lehtonen pitämään saman tason myös keväällä ratkaisupelien koittaessa? Ei huolta, Ram lienee kokemuksellaan erinomainen valinta playoffeissa. Itseasiassa Jokereiden maalivahtikaksikkoa voi pitää liigassa mahdollisesti jopa toiseksi parhaana heti Niittymäki-Norrena –kaksikon jälkeen.
Puolustuspää on lähellä hyvää, mutta ei aivan. Viimeinen vaihde täytyisi jostain vielä nipistää sisään lähinnä oman pään pelaamisessa. Rami Alangon ja Pasi Saarisen noustessa omalle tasolleen olisi puolustus hyvässä paketissa. Kari Haakana ja Olli Malmivaara ovat molemmat isokokoisia hyviä peruspuolustajia. Hyökkäyspään herrat, Rob Cowie sekä Ari Vallin huolehtivat hyökkäysten tukemisesta.
Ari Vallin oli toinen syksyn kiekkotapahtumista. Puolustaja, joka HPK:sta tullessaan ei ollut Areenan tai suuren yleisön silmissä mitään, löi itsensä rajulla pistetehtailulla liigan parhaiden puolustajien kaartiin. Puolustajien pistepörssin kakkospaikka 22 pisteellä on loistava harppaus miehen uralla. Vallinkin hiipui joulua kohden, mutta toivottavasti palaa syksyn tasolleen tauon jälkeen.
Manageri Matti Virmanen lupasi ennen kauden alkua merkittävän kiekollisen tekijän puolustukseen. Jokerit saivatkin Kanadasta kelpo vahvistuksen isolla V:llä. Rob Cowie piiskasi rajulla lämärillään 11 maalia syyskaudella, joka on puolustajalle kova luku. 34-vuotiaalta pakilta hyvä syyskausi, ja kokemus turvannee vahvan esiintymisen myös kevään kovissa peleissä.
Loukkaantumishuolia
Kärkipelaajien loukkaantumiset repivät Narripakan kokonaisuutta syyskaudella. Runkopelaajista loukkaantuneina pelejä pressiboksista katselivat mm. Ville Peltonen, Tom Koivisto, Frank Banham, Antti Aalto, Rami Alanko, Pasi Saarinen, Teemu Sainomaa, Niko Mikkola peräti 20 ottelua, sekä mahdollisesti koko kauden väliin jättävä Timo Saarikoski. Loukkaantumiset ja toipilaiden peluutus eivät olleet omiaan syksyn jälkimmäisellä puoliskolla joukkueen ollessa muutenkin rasittunut.
Sopii kuitenkin toivoa, että lasaretin joulutauolla toivottavasti tyhjentyessä, eivät sen ovet enää kevätkaudella kävisi niin tiuhaan. Esimerkiksi Ville Peltosen osuutta Jokereiden koko kiekollisen pelin sieluna Pavel Rosan kanssa ei sovi vähätellä. Playoffeihin lähdettäessä täytyy Jokereilla olla nippu kokonaisuudessaan kasassa, mikäli mestaruushaaveita tahdotaan elätellä.
Kuinka jatketaan?
Jokereiden kausi jatkuu jo 27.12 kuluvaa vuotta. Areenalle luistelee vastaan sekavissa tunnelmissa joulutauolle lähtenyt IFK. Tästä eteenpäin tahti jatkuu erittäin kiivaana aina Salt Lake Cityn kisoihin asti, jotka tarjoavat joukkueelle ensimmäisen levähdystauon sitten kinkun syömisen.
Nähtäväksi jää, saiko joukkue joulutauolla riittävästi sitä, mitä se eniten tarvitsi. Aikaa. Väsyneen alakuloinen peli taukoa edeltävissä otteluissa olisi luultavasti viritettävissä helposti takaisin syksyn tasolle, mutta se vaatii loukkaantumissuman tyhjenemistä ja lepoaikaa ylikuormitetuille hyökkäyksen ykkösnimille. Menneiden härkäviikkojen kiivaus suisti joukkueen raiteiltaan, mutta hilkun alle kolme viikkoa luulisi riittäneen tilanteen korjaamiseen.
Tai sitten ei. Jokeripelaajat ovat olleet joulutauonkin aikana käsittämättömän kuormitettuja. Ne ketkä eivät ole toipuneet loukkaantumisista kotonaan, ovat rientäneet pää kolmantena jalkana eri maajoukkueiden tapahtumiin. Nuorison kärkinimet lähtivät puolustamaan pikkuleijoniemme kunniaa alle kaksikymppisten MM-kisoihin, muutama järjenvastaisesti maajoukkueeseen valittu kaveri vietti joulunalusajan Moskovassa EM-herruudesta olympiakaudella kamppailemassa, ulkolaisvahvistuksemme pelailivat omissa maajoukkueissaan jne.
Potentiaalia joukkueessa on valtavasti, mutta iloinen, energinen ja yhtenäinen joukkuepeli täytyy Summasen saada vielä palautettua.
