Canucksin kausi ei ole mennyt ollenkaan niin hyvin kuin kannattajat ja joukkue vielä viime kesänä odottivat hyvän viime kauden jälkeen. Odotuksille oli silloin myös katetta, sillä joukkueen runko oli nuori, taitava ja koko ajan kehittyvä. Manageri Burke luotti hänkin kesällä seuraansa eikä tehnyt yhtään merkittävää siirtoa ( ainoa uusi tulokas oli Herbert Vasiljevs ). Burke halusi varmistaa näin joukkueen pysymisen yhdessä ja hitsautumisen yhdessä taistelevaksi, tulevaisuuden joukkueeksi. Yhtenä tärkeänä tekijänä oli lisäksi viime kauden joukkueen loistava kemia. Tämän kemian yksi väärä siirto olisi voinut tuhota.
Canucksin kapteeni Markus Näslund uskoi myös seuraansa, mutta antoi vancouverilaisessa sanomalehdessä Vancouver Sunissa syyskuun 24. päivä seuraavan lausunnon:
- " Pelkään eniten, että joukkue joutuu toisen vuoden kiroukseen. Joskus ajattelemme liikaa tulevaisuutta ja uskomme, että kaudesta tulee helpompi, koska tiedämme, mitä odottaa, ja toisaalta koska olemme vuoden kokeneempia meidän pitäisi näin olla vuoden parempia. Mutta totuus on se, että me emme ole riittävän hyviä taidoiltamme, vaan meidän pitää tukea toisiamme, jotta menestyisimme."
Näslundin pelko toisen vuoden kirouksesta on käynyt toteen. Joukkue ei ole ollut se sama joukkue, joka viime kaudella pelasi. Toisen vuoden kirous on laskeutunut Canucksin ylle.
Kokemuksen lisääntyminen ei ole lisännyt voittoja eikä toisaalta ole parantanut peliesityksiä. Sedinin kaksoset eivät ole olleet läheskään yhtä hyviä kuin olivat tulokaskaudellaan, Harold Druken ei ole ollut laidalla läheskään yhtä hyvä kuin keskellä, Mattias Öhlund ja Ed Jovanovski eivät ole pelanneet niin hyvin kuin viime kaudella, ja mikä pahinta, koko joukkue ei ole taistellut samalla raivolla kuin viime kaudella.
Kun lisäksi muistetaan viime kauden lopulla tulleet avainpelaajien loukkaantumiset, tämän kauden alussa tulleet avainpelaajien loukkaantumiset ja se, että Herbert Vasiljevs ei ole missään vaiheessa ollut samanveroinen kuin Peter Schaefer, niin tulos ei voi olla muuta kuin nähdyn kaltainen. Tähän tarvittiin muutosta, ja jotain oli pakko tehdä.
Burken vaihtoehdot olivat tietysti vähissä. Yhtenä mahdollisena vaihtoehtona olisi ollut päävalmentaja Marc Crawfordin erottaminen, mutta tämä ajatus piti haudata jo ennen kuin se syntyikään. Crawford on loistava valmentaja, ja hän teki lisäksi uuden, kaksivuotisen sopimuksen syksyllä. Toinen vaihtoehto oli tehdä seuran sisäisiä siirtoja farmijoukkue Manitoban ja Canucksin välillä. Tämäkin vaihtoehto käytettiin loppuun, eikä se toiminut. Kolmas ja viimeinen vaihtoehto oli se kaikista pahin. Joukkue oli pakko hajottaa siirroilla ja todeta, että viime kesän vapailla markkinoilla olisi sittenkin pitänyt olla aktiivisempi.
Brashear Philadelphiaan, Hlavac Vancouveriin
Burken tarkoitus ei ollut missään vaiheessa treidata Brashearia, vaan Flyersin manageri Bobby Clarke otti yhteyttä ja kysyi Brashearin hintaa. Burke tiesi, että Flyersin kovan laitahyökkääjätarjonnan vuoksi taitava Tsekki Jan Hlavac pelaa vasta Flyersin kolmosketjussa ja olisi näin mahdollisesti saatavilla "ale-hintaan". Burke tiesi myös, että Clarke haluaa ehdottomasti Brashearin, jotta Flyers pystyisi vastaamaan New York Rangersien kovuuteen. Nämä kaksi tekijää antoivat Burkelle hyvän aseman neuvotella Clarken kanssa, ja tämän vuoksi kaupassa liikuteltiin myös varausvuoroja Canucksin kannalta positiivisesti. Canucks sai Flyersin ensi kesän kolmannen kierroksen varauksen, ja Flyers vastaavasti Canucksin kuudennen kierroksen varauksen.
Siirto oli kummallekin pelaajalle erittäin positiivinen. Brashear on aina pitänyt Flyersin kovasta pelistä, ja Flyers on aina ollut yksi Brashearin suosikkijoukkueita. Lisäksi Flyersilla on ( paperilla ) mahdollisuus voittaa tällä kaudella Stanley Cup.
Stanley Cupia Brashearille myös toivoisi, sillä hänen uransa - kentällä ja sen ulkopuolella - on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Hän sai syytteen pahoinpitelystä neljä ja puoli vuotta sitten New Jerseyssa ( Wildwoodissa - lähellä Philadelphiaa ) eräässä baarissa sattuneessa tappelussa ja joutui tuolloin maksamaan korvauksia kolmelle miehelle yhteensä 415.000 dollaria. Kuukausi sitten Brashear sai puolen vuoden ehdonalaisen tuomion kuuluisan naapuritappelun seurauksena. Hänen isänsä pahoinpiteli häntä nuorena, ja tämän lisäksi hän on hoitanut NHL:n kovinta ammattia menestyksellä jo kahdeksan ja puolen vuoden ajan. Mutta Brashear on kaikesta kokemastaan huolimatta menestynyt hyvin ja toivottavasti menestyy jatkossakin.
Hlavacille siirto Canucksiin ja ennen kaikkea läntiseen konferenssiin oli puolestaan pelillisesti erittäin positiivinen muutos. Läntisen konferenssin hyökkäävämpi ja avoimempi pelityyli sopii taitavalle tsekille paremmin kuin hyvin. Hän pelasi kaksi ensimmäistä NHL-kauttaan itäisessä konferenssissa, jossa toisen pelaajan estämistä, kiinnipitämistä ja sitomista tapahtuu huomattavasti enemmän kuin lännessä. Hlavac pärjäsi idässä hyvin, mutta länteen hänen pelityylinsä tulee sopimaan huomattavasti paremmin.
Flyersissa Hlavac kärsi muun joukkueen vahvuudesta. Hän joutui pelaamaan pienellä jääajalla "checking-linessa", eli ketjussa, jonka päätarkoitus on jäädyttää vastustajan peliä. Hän ei koskaan päässyt kunnolla näyttämään taitojaan todellisten huippupelaajien, kuten Jeremy Roenickin, seurassa vaan pelasi vähemmän taitavien pelaajien kanssa. Canuckseissa Hlavac pelaa yhdessä Markus Näslundin ja Andrew Casselsin kanssa tasavaihtoja ja ylivoimaa, joten hänen offensiiviset lahjansa pääsevät täysin eri tavalla oikeuksiinsa.
Mitä Canucks menetti kaupassa, mitä se sai?
Canucks menetti kaupassa pelaajan, jota monet pitävät NHL:n kovimpana tappelijana. Brashear on ainakin yksi parhaista - sanotaan hänen tyylistään mitä tahansa - ja lisäksi hän on joukkueelle hyödyllinen tuodessaan kentälle pelotetta taklausten muodossa. Hän osaa tehdä myös maaleja saadessaan paikan, vaikka ei ole tehnyt parhaimmillaan kuin yhdeksän maalia kaudessa. Tämä tosin johtuu pitkälle hänen peliajastaan ja roolistaan - nelosketjussa ei pisteillä ole koskaan mässäilty ja jäähypenkiltä niitä tehdään melko harvoin.
Canucks menetti siis paljon kovuutta ja taklausvoimaa. Mutta toisaalta Vancouverissa on paljon muitakin kovia taklaajia. Tästä osoituksena joukkue johtaa tällä hetkellä koko NHL:n taklaustilastoa. Pelaajat kuten Jarkko Ruutu, Ed Jovanovski, Matt Cooke, Trent Klatt, Mattias Öhlund, Murray Baron, Todd Bertuzzi, Jason Strudwick, Scott Lachance ja Trevor Linden taklaavat paljon ja kovaa. Lisäksi AHL:n Manitoban ykköslupaus Bryan Allen tuo Canucksiin paljon taklausvoimaa ja kovuutta tulevaisuudessa. Taklauspeli ja pelikovuus on siis hyvin hallussa Brashearin lähdön jälkeenkin.
Canucks menetti ainoan todellisen gooninsa. Mutta onko todellinen gooni todellakin tarpeellinen? Ainakin New Jerseyn, Detroitin, Dallasin, St. Louisin, San Josen, Ottawan, Los Angelesin, Phoenixin ja Canucksin managerien mielestä ei. Kun Canucksin managerilta Burkelta kysyttiin kaupan jälkeen, onko hän huolestunut ainoan todellisen gooninsa lähdöstä, Burke vastasi: "En usko, että joukkueen kovuus koskaan alkaa ja loppuu joukkueen kovimpaan pelaajaan. Minun mielestäni kovalla joukkueella on neljästä viiteen pelaajaa, jotka ovat tarvittaessa valmiita tappelemaan. Meillä on."
Canucks sai kaupassa pelaajan, joka pystyy pelaamaan ykkös- tai kakkosketjussa hyvällä menestyksellä ja omaa loistavan "up-siden". Hlavac on pelannut kaksi täyttä kautta NHL:ssä, ja hänen maaliennätyksensä on 28 maalia kaudelta 2000-2001. Hän on siis jo nykyisellään 30 maalin mies, mutta uskon, ettei hän ole vielä pelannut uransa parasta kautta pisteellisesti. Parhaimmillaan Hlavac saattaisi tehdä jopa 40 maalia kaudessa, edellyttäen tietenkin koko muun joukkueen hyvää menestystä ja riittävää peliaikaa. Hlavac on hyvä paketti taitoa, hyviä käsiä, maalintekovoimaa, hyvää tasapainoista luistelua, ja hän pelaa fyysisesti.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että Canucks menetti kaupassa nelosketjun laitahyökkääjän, joka on korvattavissa heti ja sai tilalle melko korkean varausvuoron sekä jo nyt kahdessa ensimmäisessä ketjussa pelaavan laitahyökkääjän, joka ansaitsee vähemmän ( 1.100.000 - 1.250.000 ) kuin Brashear ja omaa huomattavasti paremman up-siden! Loistava kauppa Canucksien kannalta, mutta ehkä kannattava myös Flyersille. Tosin Hlavacista olisi helposti saanut enemmänkin. Omasta mielestäni Brashear ei ole pelaajana juurikaan pelkkää kolmannen kierroksen varausta arvokkaampi.
Pederson ja Berehowsky Phoenixiin, Letowski, Warriner, Bouck ja 3. kierroksen varaus vuodelta 2002 Canucksiin
Manageri Burke oli jo pidemmän aikaa tarjonnut puolustaja Drake Berehowskya kiinnostuneille joukkueille. Berehowsky oli joutunut Canucksin valmentajan Marc Crawfordin epäsuosioon tämän kauden alussa, ja hän istui peräti 16 ottelua katsomossa. Tämä ei tietenkään ollut Berehowskyn hintalapulla ( 1.450.000 dollaria ) varustetun puolustajan paikka, joten tämän vuoksi oli jo pitkään selvää, että hänet tultaisiin ennemmin tai myöhemmin treidaamaan.
Denis Pederson oli puolestaan siirtynyt Vancouveriin New Jerseysta ylipalkatun Alex Mogilnyn siirron yhteydessä vuoden 2000 maaliskuussa. Pederson on pätevä puolustava hyökkääjä, vahva johtaja, ja hän pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä, mutta Canuckseissa hän ei löytänyt omaa rooliaan missään vaiheessa. Tämän kauden aikana Pederson joutui istumaan katsomossa, ja hänen tilanteensa huononi entisestään, kun Artem Chubarov nostettiin AHL:stä Canuckseihin. Hyvin pelannut Venäläinen söi Pedersonin peliaikaa, ja Pedersonista tuli Berehowskyn tavoin liian kallis pelaaja ( 1.017.000 dollaria ) rooliinsa nähden.
Viime kaudella Pederson kärsi kädestään eikä pelannut kuin 61 ottelua. Hän teki näissä vain neljä maalia, ja niinpä arvostettu jääkiekkoraamattu The Hockey News rankkasikin hänen kautensa arvosanaksi tylysti D ( arvoasteikolla A-D ).
Tämäkään kausi ei alkanut Pedersonilta kovin ruusuisesti, sillä hänen tehopisteensä 29:ssä ottelussa olivat vaatimattomat 1+6=7. Pedersonin parhaisiin avuihin ei kuulu pisteiden teko, mutta kyllä nelosketjun mieheltäkin voitaisiin odottaa hieman parempaa tulosta kuin yhtä maalia 29:ssä ottelussa.
Näin ollen Vancouverilla oli tavallaan kaksi ylimääräistä, rooleihinsa nähden liian kallista pelaajaa ( istuivat katsomossa samalla kun seura maksoi heistä peräti 2.5 miljoonaa dollaria ). Mutta vaikka Canucks ei saanutkaan heiltä riittävää tuottoa rahoilleen, niin molemmat pelaajat olivat kuitenkin osoittaneet aikaisemmin osaavansa pelata hyvällä menestyksellä NHL:ssä, ja tämän lisäksi he omasivat kokemusta. Phoenix puolestaan tarvitsi kokemusta ja yhtä puolustajaa. Yhtälö täyttyi. Pederson ja Berehowsky kiinnostivat Phoenixia, ja Burke oli kiinnostunut muutamasta Phoenixin pelaajasta.
Phoenixin taitava, mutta pienikokoinen laituri/sentteri Trevor Letowski oli yksi heistä. Letowski oli lyönyt itsensä hurjalla vauhdilla kaudella 1999-2000 NHL:ssä läpi ja sijoittunut tulokasäänestyksessä kahdeksanneksi jättäen taakseen mm. Jan Hlavacin ja Martin Bironin. Letowskin tulokaskauden pisteet olivat olleet 19+20=39, ja tämän lisäksi nuorukainen oli tappanut paljon jäähyjä. Hänkin oli osoittanut pystyvänsä pelaamaan NHL:ssä hyvällä menestyksellä.
Viime kausi oli ollut heikompi, eikä Letowski tehnyt kuin 22 ( 7+15 ) pistettä. Mutta vaikka pisteellisesti kausi ei sujunutkaan niin kuin moni odotti, niin hän kuului edelleen Phoenixin parhaisiin alivoimapelaajiin ja pelasi joukkueessa toiseksi eniten alivoimaa ( 4:34 / ottelussa - mainittakoon Teppo Nummisen saldo, 4:22 / ottelussa ).
Tällä kaudella Letowski joutui pelaamaan paljon Phoenixin nelosketjussa yhdessä tulokas Krys Kolanosin ja puolustavan hyökkääjän Mike Sullivanin kanssa. Pääsyy tähän oli kojoottien Daniel Briere, joka oli vihdoinkin vallannut itselleen kakkosketjun sentterin paikan ja jättänyt taakseen niin Daymond Langkowin kuin Letowskin. Letowskin parhaimmat avut ovat hyökkäyspäässä - vaikka hän on myös pätevä puolustava hyökkääjä - ja näin ollen hänelle kävi samalla tavalla kuin Hlavacille Philadelphiassa; Sopivaa roolia ei löytynyt, riittävää jääaikaa ei löytynyt ja sopivia ketjukavereita ei löytynyt. Taitava ja lahjakas Letowski oli saatavissa halvalla ( myös tililtään, vain 500.000 dollaria ) ja näin ollen hän oli yksi pelaaja tässä kuuden pelaajan kaupassa.
Toinen Burkea kiinnostanut pelaaja oli Todd Warriner. Warriner oli aikanaan, vuonna 1992, Quebecin ykkösvaraus ja koko Draftin neljäntenä varattu pelaaja. Hänellä oli hieno junioritausta - valittiin mm. OHL:n ykkös all-starsiin vuonna 1992 - mutta tämän jälkeen hänen kehityksensä pysähtyi, eikä hänestä tullut koskaan sitä voimalaitahyökkääjää, mitä Quebec oli odottanut. Hänen paras NHL-kautensa oli kausi 1996-1997, jolloin hän teki 38 ( 17+21 ) pistettä 75:ssä ottelussa. Toisaalta Warrinerilla olisi potentiaalia parempaankin, mutta hän on kärsinyt paljon loukkaantumisista, eikä hänellä ole kuin tuo yksi melko ehjä kausi takanaan.
Warriner oli viime kesänä suomalaisten huulilla. Hän oli nimittäin juuri se pelaaja, joka vaihdettiin Juha Ylöseen, kun Phoenix ja Tampa Bay tekivät pelaajakaupat. Tämä siirto oli Warrinerin uran kannalta näin jälkeenpäin ajatellen negatiivinen liike, sillä hän joutui istumaan Phoenixissa katsomossa, kun hänelle ei löytynyt sopivaa roolia. Warrinerin pelipaikan vei itseasiassa juuri Trevor Letowsky, joka joutui pelaamaan nelosketjun vasemmalla laidalla Krys Kolanosin otettua Letowskille tavallisempi keskushyökkääjän paikka.
Näin ollen myös Warriner oli vapaana ja samalla Burken kiinnostuksen kohteena.
Kolmas pelaaja, joka vaihtoi Kojoottien asun Canucksin paitaan, oli viime kesänä Jyrki Lumpeeseen Dallasista Phoenixiin vaihdettu nuori Tyler Bouck. Bouckin tilanne on siinä mielessä ihmeellinen, että hän pääsi pelaamaan Dallasin kivikovassa joukkueessa enemmän kuin Phoenixin paidassa. Bouckin tilille kertyi nimittäin Dallasissa kaudella 2000-2001 47 ottelua, ja tämän kauden aikana Bouck ei pukenut kuin seitsemään otteluun Phoenixissa.
Bouck on pelaaja, joka rakastaa laittaa kaikkensa peliin aina pelatessaan. Hän ei luovuta koskaan, taklaa paljon ja näin ollen muistuttaa paljon Canucksin pommikonetta Matt Cookea. Bouck tulee aloittamaan pelinsä farmijoukkue Manitobassa, mutta tarpeen vaatiessa hänet voidaan kutsua ylös tuomaan taklausvoimaa Canucksin nelosketjuun.
Mitä siirrolla saavutettiin?
Canucks menetti kaksi pelaajaa ja noin 2.5 miljoonaa dollaria katsomosta ja sai tilalle kokeneen Warrinerin, lahjakkaan ja hyvän alivoimapelaajan Letowskyn, nuoren Bouckin sekä kolmannen kierroksen varauksen. Uusista pelaajista Letowsky on kakkos- / kolmosketjun pelaaja, Warriner kolmos- / nelosketjun pelaaja ja Bouck mahdollinen tulevaisuuden nelosketjun pelaaja. Tämä kauppa oli Canucksin kannalta erittäin hyvä myös taloudellisesti, sillä Warrinerin, Letowskyn ja Bouckin palkkasaatavat ovat yhteensä 2.175.000 dollaria, ja vastaavasti Pedersonin ja Berehowskyn palkat ovat 2.457.000 dollaria. Canucks jäi siis tässäkin kaupassa plussalle niin pelillisesti kuin myös taloudellisesti.
Tämän kauden siirrot kokonaisuudessaan
Canucks on menettänyt tällä kaudella pelaajistaan Donald Brashearin, Denis Pedersonin ja Drake Berehowskyn. Nämä kolme pelaajaa olivat nelosketjun / kolmospakkiparin pelaajia, joten mistään suurista menetyksistä ei voida puhua. Trevor Lindenistä annettu ykkösvaraus tosin saattaa - riippuen Washingtonin scouttauksesta - olla suurikin menetys, mutta Lindenkin pystyy pelaamaan vielä lähes kymmenen vuotta NHL:ssä ja lisäksi hän on joukkueelle todella tärkeä hyökkääjä. Kukaan menetetyistä pelaajista ei omaa nykyistä selkeästi parempaa tulevaisuutta.
Tulopuolella Canucksiin ovat puolestaan liittyneet Trevor Linden, Jan Hlavac, Trevor Letowsky, Todd Warrener ja Tyler Bouck. Näistä Linden ja Hlavac ovat kahdessa ensimmäisessä ketjussa pelaavia hyökkääjiä, jotka pelaavat lisäksi yli- ja alivoimaa. Hlavacilla on potentiaalia kehittyä tähdeksi. Toinen mahdollinen tulevaisuuden suuri nimi saattaa olla Letowsky, jonka Burke onnistui saamaan lähes ilmaiseksi. Warriner ja Bouck ovat enemmän roolipelaajia.
Kokonaisuudessaan Burke on jälleen näyttänyt kykynsä tehdä loistavia pelaajakauppoja. Hänen suurimpana heikkoutena aikaisemmin on pidetty sitä, että hän ei ole onnistunut hankkimaan Canucksiin kunnollista ykkösmaalivahtia. Nyt sellainenkin on tulossa, kun Dan Cloutier on pelannut paremmin kuin kukaan olisi voinut odottaa. Burke on hajottanut Canucksin joukkueen, mikä ei ollut suunnitelmissa ennen kautta, mutta tämä oli pakon sanelemaa. Tällä muutoksella on lisäksi sellainenkin positiivinen vaikutus, että kun joukkueeseen on saatu uusia kasvoja, sen keskelle syntyy jälleen jännitettä ja virtaa. Toivottavasti tämä tuottaisi jatkossa myös pisteitä, sillä nyt joukkueen nousun olisi lähdettävä, mikäli se tämän kauden aikana on lähteäkseen. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan seuraavaa siirtoa, sillä sellainen saattaa olla lähellä...
Canucksin taitokisa
Canucks järjesti oman sisäisen taitokisansa joulukuun puolessävälissä. Tässä tulokset:
Nopein luistelija
1. Ed Jovanovski ( 14.424 sekuntia )
2. Jarkko Ruutu ( 14. 533 )
3. Trevor Linden ( 14. 733 )
Kovin laukaus
1. Donald Brashear 99.7 mph
2. Donald Brashear 99.5 mph
3. Mattias Öhlund 96. 4 mph
Laukaisutarkkuus
1. Trevor Linden ( 3 osumaa 8:sta laukauksesta )
1. Brendan Morrison ( 3 osumaa 8:sta laukauksesta )
1. Artem Chubarov ( 3 osumaa 8 laukauksesta )
Kiekon käsittely
1. Henrik Sedin
Maalivahdit
1. Dan Cloutier ( 16 laukausta, 10 torjuntaa )
