Viime vuonna tunnelma kärsi juuri tästä TPS:n joukkueen ja fanien poissaolosta. Päivän aikana on siis mahdollisuus nauttia jääkiekosta, oluesta, auringonpaisteesta (toivottavasti) sekä on mahdollista bongata NHL-pelaajia Saku Koivusta ja Tomi Kalliosta alkaen. Myös Maailman Ympäri-ohjelman juontaja, maisteri Simo Frangen suuntaa kesälomallaan Äijänsuolle kannustamaan suosikkijoukkuettaan Porin Ässiä.
Miten turnauksessa pelataan?
Turnaukseen osallistuu perinteisesti kuusi joukkuetta, jotka on jaettu kahteen lohkoon. A-lohkossa pelaavat isäntäjoukkue Rauman Lukko, rakas verivihollinen Porin Ässät sekä viimevuotinen finaalijoukkue Lahden Pelicans. B-lohkon muodostavat välivuoden jälkeen mukaan tuleva Turun Palloseura, saman kaupungin kakkosjoukkue ja ainoa Mestiksen edustaja Turun Toverit sekä turnauksen viimevuotinen voittaja Oulun Kärpät.
Joukkueet pelaavat lohkojen sisällä yksinkertaisen sarjan. Peliaika on 2x15 minuuttia tehokasta peliaikaa. Jokaisen pelin jälkeen käydään lopputuloksesta riippumatta rangaistuslaukauskilpailu kerrasta poikki-periaatteella. Tämä siitä syystä, että jos alkusarjan jälkeen lohkossa on joukkueita tasapisteissä, eikä maalieron tai keskinäisen pelin perusteella saada paremmuutta selville, rangaistuslaukauskilpailu ratkaisee. Muuten sillä ei alkusarjassa ole merkitystä.
Tänä vuonna ei enää pelata illalla lohkojumbojen välistä peliä, joten kahden joukkueen turnaus loppuu jo noin kello 16.15 kun alkusarja päättyy. Välieriin pääsee molempien lohkojen kaksi parasta. Välierät pelataan siten, että lohkovoittajat kohtaavat toisen lohkon kakkoseksi sijoittuneen, ja voittajat selviävät finaaliin. Välierissä tasapelin sattuessa voittaja ratkaistaan rangaistuslaukauksilla, mutta nyt normaalin käytännön mukaan. Finaali pelataan muista peleistä poiketen 2x20 minuutin mittaisena, ja tasapelin sattuessa normaali rangaistuslaukauskilpailu ratkaisee voittajan.
Turnauksessa käytetään kahden päätuomarin systeemiä sekä noudatetaan SM-liigan sääntöjä.
Joukkueet ja ennakkoarvio niiden menestyksestä turnauksessa
Tänä vuonna on luvassa mielenkiintoisin turnaus moneen vuoteen. Varsinkin kaikki kolme länsirannikon joukkuetta ovat kokeneet suuria muutoksia. Seuraavassa katsaus joukkueisiin ja ennakkoveikkaus turnausmenestyksestä:
Lukko
Isäntäjoukkue Lukko on luonnollisesti kuulunut turnausjoukkueisiin alusta, eli vuodesta 1993, saakka. Kahdesti on voittajalle ojennettava pokaali sekä 40 000 markan rahasumma jäänyt kanaalikaupunkiin, eli vuosina 1997 ja 1998. Lisäksi Lukko on kaksi kertaa ollut finaalin häviävä osapuoli.
Tänä vuonna Lukko ei lähde omaan turnaukseensa ennakkosuosikkina, sillä joukkue on kokenut varsinaisen nuorennusleikkauksen. Poissa ovat lähes kaikki kokeneet pelaajat. Menetyksiä on paikattu nostamalla pelaajia omista junioreista sekä hankkimalla heitä Mestiksestä. Myös valmentaja on vaihtunut, kun Vasili Tihonovin jälkeen ruoriin astui Ismo Lehkonen. On mielenkiintoista nähdä, miten Lehkosen nuoret sankarit turnauksessa pärjäävät. Vauhdin ja yrityksen puutteesta joukkuetta ei pääse syyttämään, se lienee selvää. Raumalaiset odottavat näyttöjä turnauksessa kaikilta uusilta pelaajiltaan, mutta myös Pasi Saarelalta, Sami Torkilta, Petri Vehaselta sekä Antti Jokelalta. Lukon mukana on harjoitellut jo viikon verran myös tsekki Martin Holy sekä muutama ranskalaispelaaja, mutta heidän näkemisensä Pitsiturnauksessa on epävarmaa.
Lukolla saattaa olla tänä vuonna vaikeuksia päästä lohkostaan jatkoon, siksi kovat vastustajat sillä on.
Ässät
Pohjoisesta naapurikaupungista Porista saapuu Pitsiturnaukseen Ässät. Ässät on ollut Lukon tavoin kaikissa turnauksissa mukana, ainoana joukkueena muuten. Ässät on voittanut turnauksen peräti kolme kertaa, 1994, 1995 ja 1999 sekä ollut kerran finaalin häviävä osapuoli. Siten Ässät on Pitsiturnauksen menestynein joukkue.
Viime vuosina Ässiä on Raumalla nöyryytetty oikein kunnolla varsinkin SM-liigassa, joten yhtään tilaisuutta maksaa velat takaisin ei Ässät jätä käyttämättä. Vladimir Jursinovilla on ollut kokenut joukkue kasassa jo kauan, joten Ässien peli saattaa olla tässä vaiheessa yllättävän hyvää. Muutoksia on Ässilläkin ollut, mutta ei varmasti ainakaan huonompaan suuntaan, eikä joukkue voi pelata viime vuotista huonommin. Ässien mielenkiintoisimmat nimet turnauksessa ovat viiden ulkomaalaisen lisäksi maalivahti Kristian Antila, perusässä Pasi Peltonen, ikitaistelija Marko Palo, paluumuuttaja Timo Willman sekä aina symppis Jari Korpisalo.
Ässät menee lohkostaan välieriin.
Pelicans
Pelicans on muista lohkonsa joukkueista poiketen kokenut vähemmän muutoksia. Poissa ovat kuitenkin kaikki ulkomaalaispelaajat puolustaja Garry Tooria lukuunottamatta. Pelicans osallistuu Pitsiturnaukseen nyt kolmannen peräkkäisen kerran, ja viime vuonna joukkue ylsi jo finaaliin.
Pelicans on valmentajansa näköinen joukkue. Kari Elorannan suojatit pelaavat varmaa ja tarkkaa jääkiekkoa, joka on tänäkin vuonna valmis pudottamaan jatkosta Lukon tai Ässät. Yleisön kannalta mielenkiintoisimmat pelaajat ovat maalivahti Pasi Kuivalainen, Espoon pölyt kintuistaan karistanut Joonas Jääskeläinen, samasta kaupungista kotiin palannut Toni Koivunen sekä Tommi Turunen ja Mikko Peltola. Toivottavasti Pelicans pelaa Raumalla jo uusissa paidoissaan, jotka ovat vanhoihin hirvityksiin verrattuna upeat.
Pelicans kamppailee tiukasti lohkon kakkossijasta Lukon kanssa. Välieriin saattaa tie avautua, mutta ei sen pitemmälle.
TPS
Välivuoden jälkeen turnaukseen osallistuva TPS on ollut Ässien jälkeen toinen vakiovieras Pitsissä, nyt siis jo kahdeksannen kerran mukana. TPS:n menestys ei ole Pitsiturnauksessa ollut kovinkaan mainittavaa, ensimmäisen turnauksen voitto vuodelta 1993 sekä 1995 finaalin tappio ovat ainoat merkittävät saavutukset.
TPS koki heinäkuussa rajuja menetyksiä, kun mm. uudet hankinnat Niklas Hagman ja Timo Pärssinen häipyivät NHL:aan vieden mukanaan lopulta monta muutakin huippua. Jo heitä ennen lähtivät Kalle Sahlstedt ja Kimmo Rintanen. Myös valmentaja vaihtui, kun Hannu Jortikka siirtyi muihin tehtäviin luovuttaen paikkansa Kari Jaloselle ja Hannu Virralle. TPS sai valtameren takaa kaksi entistä pelaajaansa, Kai Nurmisen ja Mika Alatalon sekä sentteriksi Rob Shearerin. Yleisön kannalta mielenkiintoisia pelaajia ovat Nurmisen ja Alatalon lisäksi ex-Tappara Pasi Petriläinen sekä Mikko Koivu.
TPS on kova nippu, joka ei välttämättä aina syty Pitsiturnauksessa parhaimpaansa. Se vaara nytkin on, mutta jatkoon lohkostaan TPS menee.
Kärpät
Pohjoisen ylpeys Oulun Kärpät tuo taas mukanaan Raumalle suuren joukon äänekkäitä ja iloisia kannattajiaan. Kärpät on mukana nyt neljännen kerran, ja joka vuonna Kärpät on ollut neljän parhaan joukossa, huippuna viimevuotinen voitto. Tänä vuonna merkille pantavaa on se, että Kärpät pelaa heti aamulla turnauksen avausottelussa, kun yleensä joukkue on aloittanut vasta puolen päivän aikoihin.
Kärpät on vahvistunut viime kaudesta. Ainoa menetys on Niklas Hagman. Tilalle on hankittu tulivoimaa Jevgeni Davidovin ja Lasse Pirjetän muodossa. Yleisön huomiota keräävät eniten Davidovin ja Iso-Lassen ohella Sakari Palsola sekä Raumalta kotikaupunkiinsa seitsemän vuoden tauon jälkeen palannut Kimmo Lotvonen.
Kärpät oli viime vuonna turnauksen selvästi paras joukkue. Tänäkin vuonna se on suurin suosikki voittajaksi.
TuTo
Turnauksen ainoa Mestis-joukkue TuTo osallistuu jo viidennen kerran Pitsiturnaukseen, eikä menestyskään ole kokonaan karttanut Turun kakkosjoukkuetta, olihan TuTo 1993 loppuottelun häviävä osapuoli sekä pudotti 1995 Lukon jumbofinaaliin mennen itse välieriin.
TuTon joukkueesta ei ole tietoja tihkunut, mutta ainakin viime vuotisen turnauksen perusteella kannattaa seurata Sami Terhoa ja jääkaappipakastinyhdistelmän kokoista Timo Hurskaista. Yksi kuitenkin on ja pysyy, nimittäin valmentajavelho Anatoli Bogdanov, jota houkuteltiin keväällä muutamaan liigaseuraankin. Tämä Ukrainan maajoukkuevalmentaja päätti kuitenkin pysyä Aurajoen rannalla, jossa hän aloittaa jo kuudennen kautensa Tuton peräsimessä.
Pitsiturnauksen pikapelit yhdistettynä turnauksen ajankohtaan ovat aina yllätyksellisiä, ja siinä onkin TuTon sauma iskeä. Suurella todennäköisyydellä TuTon pelit päättyvät kuitenkin jo alkusarjaan.
Pitsiturnauksen historiaa
Idea yksipäiväisen pikapeliturnauksen järjestämisestä on Rauno Mokan, Timo Johanssonin ja Jari Laihon kehittelemä muunnos jo monena vuotena pelatusta Turun turnauksesta, jonka nimi on ajoittain muuttunut. Mokka, Johansson ja Laiho ideoivat tämän Turun turnauksen pohjalta oman Pitsiturnauksen, joka sijoitettiin Rauman Pitsiviikkojen yhteyteen. Aluksi turnaus pelattiin Pitsiviikon alkaessa, mutta kun turnausta seuraava karnevaalitapahtuma Mustan Pitsin yö siirrettiin Pitsiviikon loppuun, siirrettiin myös jääkiekkoturnaus samalle päivälle karnevaalin kanssa.
Ensimmäinen Pitsiturnaus pelattiin vuonna 1993, ja vaikka ensimmäinen turnaus oli vielä totuttelua niin Lukon johdon, hallihenkilökunnan, tuomareiden, pelaajien kuin yleisönkin taholta, saatu palaute oli niin positiivista että turnausta päätettiin jatkaa. Tapahtumaa on vuosittain kehitelty, ja nyt todella voidaan jo puhua "perinteisestä" kiekkokauden avauksesta. Onpa välillä ollut TV1:n Urheiluruutukin paikalla kuvaamassa tapahtumia.
Turnaukseen on tämänvuotisten joukkueiden lisäksi osallistunut Tappara ja Ilves (molemmat neljä kertaa), KalPa (kahdesti) sekä JYP ja HPK (molemmat kerran). Mestisjoukkueista TuTon lisäksi mukana ovat olleet Hermes, FPS ja Sport (kukin kerran). Ainoa ulkomaalainen joukkue turnauksessa on vuonna 1999 konkurssin tehneen Kalpan tilalle tullut VVS Samara Venäjän pääsarjasta.
Turnauksen voittajat
1993 TPS,
1994 Ässät,
1995 Ässät,
1996 Ilves,
1997 Lukko,
1998 Lukko,
1999 Ässät,
2000 Kärpät,
2001 ???
Turnauksen ohjelma
9.00 Kärpät-TuTo,
10.15 Lukko-Ässät,
11.30 TPS-Kärpät,
12.45 Ässät-Pelicans,
14.00 TuTo-TPS,
15.15 Pelicans-Lukko,
16.45 A1-B2,
18.00 B1-A2,
19.30 Finaali
Lippujen hinnat
Kokopäivälippu 130,-,
Iltalippu klo. 16 jälkeen 80,-,
Lapset 60,-