On aina kaksijakoinen tunne, kun joukkue hankkii ulkomaalaispelaajan, joka on jo ennestään tuttu. Monet näistä ovat olleet aikaisemmalla visiitillä erinomaisia, mutta toisaalta aina on olemassa riski, että uusi visiitti on heikompi, eikä siten pelaajan status ole joukkueen historiassa enää sama. Muutaman viime vuoden säteellä Eric Perrinin paluu JYPiin oli erityisen onnistunut, kun taas Ässien hopeakaudella säväyttänyt Rob Hisey epäonnistui toisella visiitillään.
Kaudelle 2005–2006 Blues teki kaksi kovaa sentterihankintaa. Joakim Eriksson siirtyi Ruotsista tehden samalla ensimmäisen visiittinsä kotimaansa ulkopuolelle. Kausi oli onnistunut ja toi ruotsalaiselle hänen pääsarjauransa parhaat tehopisteet. SM-liigan pistepörssissä hän oli neljäs, minkä lisäksi hän kuului sarjan parhaisiin aloittajiin. Voitiin siis puhua erinomaisesta hankinnasta, vaikka Bluesin tie katkesikin tuolloin puolivälieriin. Erikssonin sopimus oli kaksivuotinen, mutta hän palasi perhesyistä kotimaahansa keväällä.
Dale Clarke siirtyi Bluesiin kesällä 2007. Alku oli loistava, mutta marraskuussa tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen hän ei palannut tasolleen. Myös pudotuspelien aikana hän kärsi vammoista, kun Blues otti seurahistoriansa ensimmäisen mitalin. Seuraava kausi ei kulkenut samalla tavalla. Siinä missä Erikssonin lähtö Bluesista kirpaisi, Clarken poistuminen keväällä 2009 ei tehnyt sitä samalla tavalla.
Tämä kausi ehti vanheta pari viikkoa, kun Blues ilmoitti Joakim Erikssonin palaavan joukkueeseen muutaman viikon kuluessa. Eriksson pelasi alkukauden Linköpingissä lyhyellä sopimuksella, samalla kun ruotsalaisjoukkue odotti riveihinsä artistisopimuksella saapuvaa tšekkikaksikkoa Jan Hlavac–Jaroslav Hlinka. Eriksson pelasi ensimmäisen ottelunsa 21.10., kun Blues oli TPS:n vieraana. Ensimmäinen kotiottelu paluun jälkeen oli turkulaisia vastaan pari päivää myöhemmin.
Dale Clarkeen Blues turvautui sen jälkeen, kun joukkue päätti myydä Ville Lajusen KHL-joukkue Metallurg Magnitogorskiin. Clarke matkusti suoraan Kuopioon, jonne muu joukkue oli matkustanut jo päivää ennen vierasottelua. Hän myös pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa saman tien, ykköspakkiparissa.
Eriksson nousi nopeasti johtavaksi keskushyökkääjäksi, joka sai peliaikaa kaikissa erikoistilanteissa. Hän olikin SM-liigan toiseksi eniten peliaikaa ottelua kohden saanut hyökkääjä toisen kokeneen sotaratsun Ville Peltosen jälkeen. Myös voittomaalikilpailussa Eriksson oli vahva käyttäen useimmiten vakiokikkaansa liruttaen kiekon rystyltä maalivahdin längeistä.
Kauden edetessä joukkueen sisäisen pistepörssin kärkipaikka tuli yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, ja lopulta siirtyikin ruotsalaisen haltuun. Hän piti näin ollen kultakypärää loppukaudella sekä sitä myöten myös pudotuspeleissä. Erikssonin asemaa myöskään henkisellä puolella ei sovi aliarvioida. Onhan hän toiminut useammassakin joukkueessa kapteenina.
Clarken otteet eivät vakuuttaneet missään vaiheessa. Flegmaattisuus näkyi jatkuvasti, ja runkosarjassa hän keräsi miinusmaaleja lähes joka ottelussa. Pohjakosketus osui tammikuun puolivälin otteluun Kärppiä vastaan, jossa teholukemaksi merkittiin -5. Aikaisemmat kaudet SM-liigassa olivat tuoneet mukavasti tehopisteitä, mutta nyt sekään osa-alue ei toiminut. Klassista kiekkosanontaa "vaarallinen kentän molemmissa päissä" ei voinut yhdistää Clarkeen kauden aikana.
Clarken ura oli kulkenut alamäkeä jo jonkun aikaa, mutta siitä huolimatta Blues luotti sekä Lauri Marjamäen että Mikko Saarisen tuntemaan pelaajaan. Riskit olivat kuitenkin nähtäväissä, sillä Clarke ei ollut pelannut alkukaudella missään, ja kautta oli sentään kulunut jo pari kuukautta.
Toki Blues oli varsin ahtaassa raossa puolustajiensa kanssa. Ari Vallin ja Mikael Kurki olivat sairaslistalla. Lajusen lähdön jälkeen joukkueessa oli viisi liigapelejä pelannutta pakkia, ja siitäkin porukasta Jani Hakanpäällä alla oli vasta kymmenkunta ottelua. Joonas Valkosen debyytin aika oli vasta myöhemmin. Siinä mielessä oli helppo nähdä, että uusi puolustaja tarvitaan heti. Voi kuitenkin miettiä, mitä olisi saatu, jos nimekästä pelaajaa olisi katsottu hieman pidempään ja vaikka hankittu joku vuokramies lyhyemmälle ajanjaksolle.
Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Clarke vastasi yhdestä Bluesin kauden tärkeimmistä maaleista, sillä hän viimeisteli voittomaalin seitsemännessä puolivälierässä KalPaa vastaan. Pudotuspeleissä otteet olivat muuten piirun verran parempia. Loukkaantumisetkin vaivasivat ja Clarke oli sivussa pari välieräpeliä.
Kumpikaan näistä pelaajista ei jatka Bluesissa ensi kaudella. Tilanne on sama kuin miesten jättäessä joukkueen edellisen kerran. Erikssonia jäädään kaipaamaan, Clarkea ei.