Kokematon KOO-VEE käy karsintapeleihin taistellen

Muut Sarjat / Artikkeli
Mestiksen karsintasarjan todellinen yllätysosallistuja on Tampereen kolmosjoukkue KOO-VEE. Kauden aikana hurjasti kehittyneen ryhmän aseet karsintapeleissä ovat tiivis viisikkopeli ja vahva henkinen kantti.

- Tämä on ollut erittäin mielenkiintoinen kausi. Harvoin näkee minkään joukkueen kehittyvän yhdessä kaudessa näin paljon, kehuu KOO-VEE:n vastuuvalmentaja Kimmo Koivisto omiensa tasonnostoa.

Lähtöasetelmiin nähden karsintasarjapaikka onkin KOO-VEE:lta lähes uskomaton saavutus. Vaihtuvuus joukkueessa oli kesällä niin suuri ja uudet pelaajat niin kokemattomia, ettei tamperelaisten odotettu menestyvän edes Suomi-sarjan runkosarjassa.

- Kahden vuoden takaisesta joukkueesta on jäljellä kaksi pakkia ja yksi hyökkääjä. Koko muu ryhmä on vaihtunut, laskee Koivisto.

- Nykyinen joukkue on kuitenkin ollut halukkaampi pelaamaan kuin viimevuotinen porukka. Taitoa joukkueessa on vähemmän, mutta asennepuoli on kunnossa.

Runkosarjassa KOO-VEE tasapainoili koko kauden pudotuspeliviivan molemmilla puolilla, ja sijoittuminen neljän joukkoon ratkesi vasta viimeisellä kierroksella. Vaikka sijoitus pysyikin kokolailla samana läpi kauden, meni joukkue kuitenkin jatkuvasti eteenpäin.

- Sarjan ensimmäisen neljänneksen peleissä meidän maalivahdit torjuivat yhteensä 350 laukausta, mutta viimeisellä neljänneksellä enää 250. Ja vastustajan veskareiden torjunnat puolestaan lisääntyivät samassa suhteessa, kertoo Koivisto.

- Joukkue on saanut koko ajan lisää rohkeutta pelata. Alkukaudella asetelma oli vielä monissa peleissä pojat vastaan miehet, mutta loppukaudesta oli jo enemmän uskallusta. Myös sitoutuminen viisikkopelaamiseen on parantunut.

Todelliset jymy-yllätykset KOO-VEE aloitti playoffeissa. Pohjoislohkon voittaja Diskos passitettiin ensin laulukuoroon kahdella niukalla yhden maalin voitolla, ja etelälohkossa huomattavasti enemmän pisteitä kerännyt HeKi taipui seuraavalla kierroksella kolmessa ottelussa.

- Näissä peleissä onnistuttiin joukkueena erinomaisesti. Mukaan mahtui hyviä ja huonoja jaksoja, mutta tappioasemastakin pystyimme nousemaan voittoon. Ainoastaan vieraspeli Heinolassa oli kokonaisuutena heikko esitys, yksi kauden huonoimmista, summaa Koivisto.

Mutta onko näin hyvä menestys ollut yllätys valmentajallekin?

- Taisteleva porukka menee pitkälle.

Pienet asiat ratkaisevat

Tiistai-iltana käynnistyvään karsintasarjaan KOO-VEE lähtee – kuten suurimpaan osaan tämän kauden peleistään – haastajana. Varsinaista menestystavoitetta joukkueella ei ole, vaan etenemisstrategiaksi on valittu altavastaajajoukkueiden kohdalla perin tuttu ”peli kerrallaan”.

- Seurajohto on useamman vuoden ajan tavoitellut Mestis-nousua, mutta meillä ei ole virallista tavoitetta. Altavastaajia olemme joka tapauksessa. Mestis-joukkueet ovat tietysti kovia ryhmiä, emmekä tainneet runkosarjassa voittaa Jokipojilta erääkään, muistelee Kimmo Koivisto.

Tarkkailtavien yksilöiden poimiminen KOO-VEE:n tasaisesta joukkueesta on hankalaa. Pudotuspeleissä tapahtunut tasonnostokin on toteutunut koko joukkueen laajuisena. Runkosarjan paras pistemies Toni Aro on playoffeissa edelleen nollilla, mutta siitä huolimatta viimeistelykin on ollut kunnossa. 164-senttinen ykkösvahti Henri Hänninen on vieraspeleissä herättänyt hilpeyttä olemuksellaan, mutta vaientanut pilkkahuudot erinomaisilla torjunnoilla.

KOO-VEE:n runko koostuu pääosin Tapparan ja Ilveksen entisistä a-junioreista. Pudotuspeleissä kunnostautuneista pelaajista Tomi Pylvänäinen ja Juha Helminen ovat entisiä Ilves-junnuja, Juha-Pekka Palmroth, Eerik Halonen ja Henri Virta puolestaan Tapparan kasvatteja. Mestis-kokemusta joukkueessa on erittäin vähän.

Vaikka KOO-VEE:n ryhmä onkin karsintavastustajiinsa verrattuna erittäin kokematon, ei valmentaja ole Mestis-karsinnoissa ensimmäistä kertaa. UJK:ta parina kautena Mestiksessä valmentanut Koivisto luotsasi kotkat läpi karsintojen keväällä 2000.

- Marginaalit karsinnoissa ovat aina olleet häviävän pienet, viimeinen nousijan paikka on yleensä ratkaistu vasta päätöskierroksella. En usko, että tasoerot Mestiksen häntäpään ja Suomi-sarjan kärjen välillä ovat nytkään kovin suuria.

- Karsintasarjassa ratkaisevat pienet asiat, kuten nukkuminen ja syöminen. Päivän kunnolla on suuri merkitys.

» Lähetä palautetta toimitukselle